torstai 2. tammikuuta 2020

Liberaalit parisuhdearvot: rakkautta vai raakaa vallankäyttöä?



Naiset ovat seksin ja parisuhteiden portinvartijoita.

Koska kumppaniehdokkaiden löytäminen on naiselle huomattavasti helpompaa kuin miehelle, nämä naisten markkinat avaavat pahansuoville naiseläjille monipuolisesti mahdollisuuksia miesten hyppyyttämiseen ja julmaan vallankäyttöön.

Deittisovellus Tinderissä naiset kelpuuttavat vain joka seitsemännen näkemänsä miehen "tykkäämiensä" joukkoon, mutta miehet taas lähes joka toisen näkemänsä naisen. Nainen löytää myös elävässä elämässä seuraa helpommin. Täysin tavallinen, arkisen näköinen nainen voi kävellä yökerhoon ja olla varma siitä, että edes joku seksikumppani sieltä illan mittaan löytyy, kun taas miehille kovasta yrittämisestäkään huolimatta ei välttämättä löydy yhtään halukasta naista ottajaksi, laskivat he riman kuinka alas hyvänsä.

Naiset käyttävät parisuhdemarkkinoilla valtaa, ja koska naisia on moneen junaan, myös se, kuinka inhimillisesti tätä valtaa käytetään, vaihtelee paljon. Useimmat naiset pyrkivät ainakin perustason huomaavaisuuteen. He eivät halua kiusata miehiä tai olla kohtuuttomia heille. Mutta jos naisella on taipumusta manipulointiin ja miesvihaan, mitään kohtuullisuuden rajoja ei tunneta.

Voimaantuneet, liberaalit arvot omaavat naiset - kutsutaan heitä nyt yleisnimellä feministit - ovat kehittäneet melko vinksahtaneen käsityksen naisen seksuaalisuudesta. Heille hyvää naisen seksuaalisuutta on se, että seksin yhteys tunne-elämään ja avioliittoon katkaistaan, seksi latistetaan kuin miksi tahansa mielihyvän lähteeksi viinilasillisen nauttimisen tai hieronnassa käymisen rinnalle, seksikumppaneita on mahdollisimman paljon ja seksikokemukset mahdollisimman outoja ja normista poikkeavia. Tämän vuoksi heille trendikäs parisuhteen muoto - jos sitä nyt parisuhteeksi voi kutsua - on ns. polyamorisuus tai avoin suhde. Näiden kahden välinen ero on siinä, että polyamorisuudessa on useita vakituisia suhteita yhtäaikaisesti, kun taas avoimessa suhteessa harrastetaan seksiä ulkopuolisten kanssa, mutta näihin ulkopuolisiin ei välttämättä ole vakituista ihmissuhdetta. Koska naiset hallitsevat parisuhdemarkkinoita, heillä myös on pääsääntöisesti valta määritellä suhteen muoto.

Avoimessa suhteessa omasta valinnasta - noin teoriassa

Törmäsin taannoin vahvasti vallankäytöltä näyttävään tapaukseen, kun mediassa kerrottiin Instagram-feministi Miisa Nuorgamin sydänsuruista. Miisa kertoi seuraajilleen itkevänsä suruissaan, koska hänen poikaystävänsä oli muuttunut suhteen mittaan viileäksi ja epäkiinnostuneen oloiseksi. Kun huomautin Miisalle, että ehkäpä hänen poikaystävänsä ei vain pitänyt siitä, että Miisa oli aktiivisesti Tinderissä läpi suhteen, Miisa sanoi, että minun pitäisi opiskella aiheesta, jotta tietäisin, että on muunkinlaisia parisuhteita kuin monogamisia. Totesin, että elämäntilanteistamme päätellen minä en taida olla meistä kahdesta se, jolla on opeteltavaa parisuhteen hoitamisesta. Miisa poisti vastaukseni ja jatkoi moniavioisen suhteensa puolustamista sanoen, että asiasta oli yhdessä sovittu miehen kanssa.

Tietysti tällaiset asiat periaatteessa sovitaan yhdessä mutta nimenomaan periaatteessa. Olennainen kysymys on se, mitä vaihtoehtoja miehelle tarjottiin?

Olivatko vaihtoehdot:
a) monogaminen suhde
b) moniavioinen suhde
c) ei suhdetta lainkaan
vai
a) moniavioinen suhde
b) ei suhdetta lainkaan?

Jos tarjolla olivat kaikki kolme vaihtoehtoa, voidaan puhua yhdessä sovitusta asiasta muutoinkin kuin periaatteen tasolla. Jos taas nainen tarjoaa vain kaksi viimeistä vaihtoehtoa, puhutaan vallankäytöstä. Kuten sanottua, Tinderissä on naisten markkinat. Varsinkin silloin, kun kyseessä on mies, joka ei ole erityisen suosittu naisten keskuudessa, hänen vaihtoehtonsa ovat lähtöjäänkin perin rajalliset. Voi olla, että vuosi Tinderissä on tuottanut vain yhdet tosielämän treffit. Kun kumppaniehdokkaissa ei paljoa ole valinnanvaraa, silloin tyydytään vähäänkin, kun vaihtoehtona on elämä yksin, ilman seksiä ja naisen kosketusta.

Lehtikuvana käytetty kuva "polyamorisesta perheestä" ja todellisen elämän vastine.
Mitä luulette: onko kuvan miesten tilanne oma valinta? Löytyisikö heille myös ikioma tyttöystävä?
Vai onko aisankannattajana oleminen vain se ainoa versio naissuhteesta, joka heille on tarjolla?

Naisten valta-asema parisuhdemarkkinoilla aiheuttaa myös sen, että avoimien suhteiden tasapuolisuus on näennäistä. Teoriassa molemmat saavat kulkea vieraissa, mutta käytännössä naisella on siihen mahdollisuuksia paljon enemmän. Teoriassa tasaveroisesti avoin suhde päätyykin herkästi olemaan suhde, jossa nainen voi viettää villiä sinkkuelämää sielunsa kyllyydestä, kun mies on yksin kotona, koska hänelle ei sivusuhteisiin kumppania noin vain löydykään.

Mies saattaa myös elätellä toiveita siitä, että järjestely jää väliaikaiseksi: että kunhan suhde vakiintuu ajan mittaan, nainenkin sitten sitoutuu. Sehän on varsin tavallista ei-polyamorisille Tinder-käyttäjillekin, että Tinder-profiilia ei poisteta heti ensimmäisten onnistuneiden treffien jälkeen vaan tutustutaan ja saatetaan vielä käydä muidenkin kanssa treffeillä kunnes todetaan, että halutaan aloittaa yhteinen elämä. Mies voi sitten polyamoriseen naiseen törmätessään luulla naisen tarkoittavan edellä kuvatun kaltaista järjestelyä, jossa muiden tapailu on väliaikaista ja päättyy jossain vaiheessa.

Kun sitten käykin ilmi, että naisella ei ole minkäänlaisia aikomuksia lopettaa juoksujaan ja sitoutua, mies pettyy, ja jos hän on fiksu, hän vetäytyy suhteesta viimeistään tässä vaiheessa. Kaikesta päätellen Miisalle kävi juuri näin. Meillä kaikilla on rajallinen määrä elinvuosia ja varsinkin niitä, joina vielä olemme nuoria, kauniita ja viriilejä. Olisi sulaa hulluutta käyttää nämä vuodet sellaiseen partneriin, josta ei koskaan tule todellista kumppania ja lastensa äitiä saamaan.

Eikä mies ole ainoa, jolla jää luu käteen. Naiselle vaikutusten alkaminen vain vie pidempään. Hän päätyy keski-ikäisenä valittamaan, että kaikki miehet ovat kusipäitä eikä kunnon miehiä ole. No ne naisen ikäiset kunnolliset miehet etsivät itselleen kumppanin jo 20 vuotta sitten, sillä aikaa kun feministi vietti hurjaa sinkkuelämäänsä, ja ovat nyt perheenisiä. Jos valitsee vitkutella kumppanin löytämisessä, saa tyytyä parisuhdemarkkinoiden jämiin. Ja ne harvat kunnolliset miehet, joita on tarjolla, ottavat tietysti kunnollisia naisia. Eihän nyt valinnanvaraa omaava mies tyydy juoksunsa juosseeseen ja munasolunsa vessasta jo vuosia sitten alas huuhtoneeseen naiseen, kun tarjolla on sitoutuvia, uskollisia naisia, jotka eivät ole haaskanneet hedelmällisiä vuosiaan irtosuhteisiin.

Kuka toivoo vieraissa kulkevaa kumppania?

Meidät on monogamisiksi jalostettu, ja suvunjatkamisvietti on selviytymisvaiston rinnalla vahvin kaiken elollisen vietti ja oikeastaan yksi selviytymisvaiston muodoista; jos et löydä kumppania pariutumiseen, se tarkoittaa geeniesi kuolemaa, mutta partneri mahdollistaa sinulle ikuisen elämän jälkipolvissa. Koska ihmislajin jälkikasvu varttuu hitaasti, lasten selviytyminen aikuisuuteen on riippunut vanhempien sitoutumisesta. Kaksi yhdessä elävää vanhempaa on ollut paras perhemuoto lasten selviytymisen varmistamiseen: yksi vanhempi katsoo lasten perään ja huolehtii kotiasioista sillä aikaa kun toinen hankkii ravintoa ja puolustaa perhettä ja yhteisöä uhkia vastaan. Huithapelivanhempien lapsista useampi ei ole selvinnyt aikuisuuteen, joten evoluutio on kirjaimellisesti jalostanut meitä yksiavioisiksi ja sitoutumiseen taipuvaisiksi.

Tämän vuoksi on niin harvinaista, että ihminen pitäisi moniavioista suhdetta ideaalisena elämäntilanteena. Lähes kaikki ottavat mieluummin aivan oman kumppanin, ja nekin, jotka suosivat avoimia suhteita, suosivat niitä yleensä siksi, että ne mahdollistavat heille itselleen useita seksikumppaneita. He eivät suosi niitä siksi, että he nimenomaan haluaisivat itselleen vieraissa kulkevan kumppanin. Ylipäänsä seksikumppaneiden määrä ei korreloi positiivisesti romanttisen kiinnostavuuden kanssa. Monet toivovat kumppania, jolla on ollut mahdollisimman vähän aiempia seksikumppaneita. Jotkut ovat kohtalaisen välinpitämättömiä sille, paljonko kumppaneita aiemmin on ollut, kunhan nykyiseen suhteeseen sitoudutaan uskollisesti. Mutta perin harvassa ovat ne ihmiset, jotka haluaisivat juuri sellaisen kumppanin, jolla on ollut mahdollisimman paljon aiempia partnereita. Itse asiassa en ole koskaan tavannut ihmistä, joka etsisi nimenomaan mahdollisimman monien kanssa maannutta kumppania.

Moniavioisten suhteiden epäterve luonne on toki noteerattu myös vihervasemmistossa, ei vain konservatiivien piireissä. Aiheesta on usein puhunut mm. liberaalien keskuudessa suosittu tubettaja Kat Blaque. Hänen tilaajamääränsä on nykyään piilotettu, mutta muistelen sen olleen 150 000 tietämillä kun se viimeksi oli nähtävillä. Blaque osuu moneen valkoisten liberaalien lemmikkikategoriaan: hän on musta, trans-nainen, queer ja jonkinlainen panseksuaali, mikä tarkoittaa seksuaalista viehätystä muihin sukupuoleen katsomatta. Blaque on kertonut, että vaikka hän muutoin on hyvin avoin ja suvaitsevainen mitä kumppaniehdokkaisiin tulee, hän suhtautuu varauksella polyamorisiin pareihin koska on havainnut niihin lähes poikkeuksetta liittyvän vallankäyttöä. Blaque kertoi, että mikäli hän edes suostuu tapaamaan polyamorisia kumppaniehdokkaita, hän haluaa aina puhuttaa kaikki osapuolet erikseen varmistuakseen siitä, että kaikki todella ovat mukana omasta tahdostaan eivätkä vain kumppanin painostamina ja kumppanin menettämisen pelosta.

Kerran vallan väärinkäyttäjä, todennäköisesti toisenkin

Tällaisesta naissukupuolen ja somejulkisuuden tuomasta valta-asemasta Miisa Nuorgam siis deittailee ja etsii sivupoikaystäviä aisankannattajiksi toisille sivupoikaystäville. Kun mies lopulta pettyi ja alkoi vetäytyä suhteesta, Miisa haukkui miehen somessa henkisesti väkivaltaiseksi - tosin piiloutuen sen taakse, että hän väitti läheistensä kutsuneen miestä henkisesti väkivaltaiseksi, mikä on raukkamainen veto. Tarkoitus henkisen väkivallan mainitsemisessa ylipäänsä on vain uhriutua ja käännyttää someseuraajat miestä vastaan, ja tepsihän se: kommenteissa Miisan seuraajat haukkuvat miehen mm. narsistiksi, psykopaatiksi ja sadistiksi. Yhden yksipuolisen somepäivityksen pohjalta.  Nainen käytti epäreilulla tavalla valtaansa ja leimasi miehen tilanteen pahikseksi, kun mies sai tarpeekseen vallankäytöstä.

Ja mistäkö päättelen, että kyse oli vallankäytöstä? Siitä, että katkeran parisuhdejulkaisun tekeminen kertoo paljon kirjoittajastaan. Useimmat ihmiset ymmärtävän parisuhteiden olevan yksityisasia, joka ei kuulu somekansalle hyvässä eikä pahassa, ja jos suhde päättyy, he vetäytyvät siitä kunnialla ryhtymättä loanheittoon somessa. Miehen haukkuminen somessa on mustamaalaamista ja someyleisön manipulointia henkilökohtaisia tarkoitusperiä varten. Ei ole mitään syytä vuodattaa parisuhdeasioita somessa; seuraajat eivät tee tiedolla mitään. Kuitenkin he tietysti asettuvat puolustamaan someidoliaan.

Tunteenpurkauksen syyt ovat täysin henkilökohtaisissa tunteissa: janotaan kostoa ja halutaan samalla tyydytystä siitä, että someseuraajat vakuuttelevat sinulle manipuloivan, yksipuolisen päivityksen perusteella, että olet hyvä ihminen, sinua kohdeltiin väärin, ja ansaitset parempaa. Jos ihminen suhteen päättyessä toimii ketkulla tavalla ja väärinkäyttää somenäkyvyyden kaltaista valtaa, on vaikea uskoa, että hän yhtäkkiä olisi moisia käytösmalleja omaksunut. Todennäköisesti vallankäyttöä ja ikäviä temppuja on tapahtunut jo suhteen aikana.

Päästä irti haitallisesta

Näin liberaalit parisuhdearvot tuottavat itkua ja mielipahaa molemmille sukupuolille. Joku joutuu vallankäytön uhriksi, toinen on feministisen aivopesun tuotoksena ryhtynyt vallankäyttäjäksi, ja viime kädessä molemmille jää luu käteen. Kuitenkin, koska ihmisten on vaikea myöntää olleensa väärässä, joulua yksin itkien viettävät feministit puolustavat raivokkaasti elämäntapaansa ja markkinoivat arvomaailmaansa muillekin. Vaikka heidän elämäntapansa ei ole tuonut heille toivottuja lopputuloksia, kuten onnellisen parisuhteen saamista, he pitävät vahingollisesta ajattelusta kiinni ja vakuuttavat kyselijöille, että heidän liberaalit arvonsa ovat ylivertaisia konservatiivisiin nähden. Näin liberaalin ajattelun virus leviää taas uuteen sukupolveen nuoria naisia.

En voi olla surematta näitä rappiollisen maailman runtelemia ihmiskohtaloita ja kaikkea sitä potentiaalia, joka nuorissa ihmisissä menee hukkaan heidän haaskatessaan elämänsä hetkellisten nautintojen tavoitteluun, joka ei pitkäkestoista onnea tai hyvää omalle yhteisölle tuota. Aidosti hyvä elämä on jotain, mistä voi nauttia itse, ja jotain, mikä vie omaa yhteisöä eteenpäin. Tässäkin mielessä Nuorgamin elämäntapaan tiivistyy liberalismin tuhovoima. Jos kaikki saamelaiset eläisivät hänen tyylillään, se olisi kirjaimellisesti saamelaisten loppu. Jos he kaikki muuttaisivat etelän kaupunkeihin hurjastelemaan sen sijaan, että asutetaan Saamenmaata, eletään omaa kulttuuria ja tuotetaan jälkikasvua sen jatkajiksi, saamelaiset katoaisivat yhdessä sukupolvessa. Jos Miisan toiveissa ei ole kansansa sukupuutto, hänellä on kaikki syy toivoa, että muut tekevät parempia valintoja kuin hän.

Tuskin on hänelle itselleenkään myöhäistä, mutta pian on. Naisilla aikaa kumppanin löytämiseen ja perheen perustamiseen on varsin rajallisesti: kolmekymppinen nainen on menettänyt jo 90% munasoluistaan. Julkisuuden henkilöissäkin on tästä lukemattomia varoittavia esimerkkejä. Näyttelijä Charlize Theron on surkutellut sitä, ettei löydä miestä, ja on joutunut perhe-elämän osalta tyytymään adoptiolapsiin, ja Sinkkuelämää-kirjailija Candace Bushnell kertoi haastattelussa elämänsä suurimman katumuksen aiheen olevan se, ettei hän koskaan hankkinut lapsia. Kuitenkin kolmekymppisenä vielä ehtii muuttaa elämänsä suuntaa ja tehdä ne päätökset, joita tarvitaan yksinäisen vanhuuden ja merkityksettömän elämän välttämiseen.

Liberaalit parisuhdearvot seksipositiivisuuksineen ja polyamorisuuksineen eivät ole edistystä vaan joukkotuhoase, joilla saataisiin niiden levitessä tuhottua kokonaisia kansoja. Ne eivät leviä siksi, että ne olisivat hyväksi ja toimivaksi todettu perusta elämälle, vaan ainoastaan siksi, että ne naamioidaan vihervasemmistoa miellyttäväksi naisten voimaantumiseksi ja edistysmielisyydeksi ja saadaan feminismin sivutuotteina kaupattua suuntaa etsiville nuorille naisille. Näistä naisista tulee aivopesijöiden seuraava polvi, joka laittaa itselleen kärsimystä aiheuttaneen elämäntavan kiertämään markkinoimalla sitä toisille suuntaa etsiville tytöille.

Vaikka jotkut naiset ovat ryhtyneet mukaan itselleen ja yhteisölleen vahingolliseen aatteeseen, se ei tarkoita, että vahinkoa olisi toistettava loputtomiin. Virheen myöntäminen on vaikeaa ja kiusallista, mutta se on pieni hinta siitä, että pääsee eroon onnensa tiellä seisovasta elämäntavasta ja avaa itselleen ovet pysyvään onneen ja elämään, jonka voi kokea merkitykselliseksi.


Lue myös Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti: kirjoitus feminismin yhteydestä mielenterveysongelmiin ja onnettomuuteen.

torstai 26. joulukuuta 2019

Äärimmäisen hurja suklaa-nougat-juustokakku


Julkaistuani kuvan tekemästäni suklaa-nougat-juustokakusta sain pyyntöjä tarkemmalle reseptille. Koska sellaista on Twitteriin vaikea kirjoittaa, laitetaanpa tänne. Tämä kakku ei vaadi paistamista, ja valmistus on enimmäkseen eri raaka-aineiden sekoittamista toisiinsa. Mikään laihdutusruoka tämä ei todellakaan ole, mutta tuskin olet tätä joka päivä aamupuuron kanssa syömässäkään. Minä leivon sillä periaatteella, että kun kerran leivotaan, se tehdään sitten nauttien ja murehtimatta.

Tein kakun halkaisijaltaan 28 cm:n irtopohjavuokaan. Tällainen kakku riittää hyvin vaikka kymmenelle hengelle, ja jos teet pienempään 18 sentin vuokaan, puolita ohje. Pohjaksi tarvittavan keksi-voi-seoksen määrä on siitäkin kiinni, kuinka paksusta pohjasta pidät. Voit ensin tehdä pienen määrän, ja jos tuntuu, että pohja jää turhan ohueksi makuusi, tekaise seosta lisää. Se syntyy nopeasti, joten määrän korjaaminen jälkikäteen on helppoa.

Jos suklaat ja nougat-patukat jättää pois, tämä sama resepti tuottaa perinteisen New York Cheesecake -tyyppisen juustokakun. Tällöin tosin suosittelen lisäämään täytteeseen jonkin verran siivilöityä tomusokeria makeutukseksi.

Ohje voi kuulostaa monimutkaiselta, ja jos et ole hyydytettyä kakkua ennen tehnyt, liivatteen käyttö voi hermostuttaa, mutta ei aihetta huoleen. Oikeastaan ainoa tapa, miten tällä ohjeella voi tyriä on se, jos aineiden järjestyksen sotkee niin, että lisää sulat suklaat kermavaahtoon eikä ensin juustoon. Kuuma suklaa voi saada kerman menettämään kuohkeutensa, joten muista sekoittaa se ensin tuorejuustoihin, sitten tämä seos kermaan. Ja muista lisätä liivate ihan viimeisenä ja sekoita tasaiseksi. Muita sudenkuoppia tässä ohjeessa ei ole.

Tarvitset seuraavat ainekset.

Pohja:

250g Digestive-keksejä

100g voita

Täyte:

6 dl kuohukermaa

400-500 g mascarponea tai maustamatonta tuorejuustoa, esim. Philadephia
200 g tummaa suklaata (enemmänkin voi laittaa muuta reseptiä muuttamatta, jos haluaa vahvaa tumman suklaan makua)

4 kpl Marabou Dubbel nougat -patukoita
1 kpl Fazer Geisha -suklaalevy (121 g) tai vastaava määrä Geishaa muussa muodossa
1 rkl vaniljasokeria
20 g liivatetta


Koristelu:

Geisha-levyä ja tummaa suklaata (täytteistä jää yli tarvittava määrä)
50 g hasselpähkinärouhetta


Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Halutessasi voit myös laittaa kakun reunakalvoa vuoan sisäreunan suojaksi, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Murskaa keksit tasaiseksi, hienoksi muruksi, ja sekoita murun joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos tasaisesti ja tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle.

Aloita sitten täyte sulattamalla suklaat, Geishat ja patukat. Kätevä tapa on laittaa ne muovipussissa vesihauteeseen. Mikrossa suklaa palaa helposti. Jätä koristelua varten rivi tummaa suklaata ja noin kolmasosa Geisha-levystä. Tätä määrää voi säätää sen mukaan, kuinka reilusti pintaan haluaa koristekerrosta.

Laita juustot kulhoon ja pehmitä ne sekoittamalla. Lisää sitten sulattamasi suklaat ja patukat juuston sekaan ja sekoita tasaiseksi.

Vatkaa kermat jämäkäksi vaahdoksi toisessa kulhossa.

 Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi tai kunnes lehdet ovat pehmenneet.

Liivatteiden pehmeämistä odotellessa sekoita suklaa-juustoseos vatkattuun kermaan. Rauhallinen kääntely nuolijalla tai puulastalla on paras tapa. Vältä voimakasta tai nopeaa vatkaamista, jotta kerma ei menetä kuohkeuttaan.

Puristele liivatteista enimmät vedet pois ja liuota ne kattilassa pariin lusikalliseen kiehuvan kuumaa vettä. Myös kuuma kahvi käy liivatteiden liuottamiseen. Kun liivatteet ovat liuenneet tasaiseksi, kirkkaaksi liuokseksi, kaada liuos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Kääntele täyte tasaiseksi ja kumoa se vuokaan murupohjan päälle. Voit tasoitella pintaa hieman lastalla, mutta kakku tasoittuu itsekseenkin varsin sileäpintaiseksi jäähtyessään. Nosta jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, kunnes täyte on jähmettynyt. Ihanteellista on antaa kakun olla kaapissa yön yli.

Kun kakku on jähmettynyt, irroita se vuoasta. Mikäli et käytä kakun reunakalvoa, tee tämä niin, että ennen vuoan renkaan avaamista juoksutat terävää, sileäpintaista veistä kakun reunan ja vuoan välissä kakun ympäri. Muuten kakku voi halkeilla, jos vuoan reunan avaa silloin kun se on vielä tarttuneena kakkuun.

Anna kakun olla toistaiseksi leivinpaperin päällä ja aloita koristelu. Sulata täytteestä jääneet suklaat ja geishat eri pusseissa ja pursota kakkuun juovakoristelu leikkaamalla aivan pieni aukko pussin kärkeen ja sen jälkeen tasaisesti pursottamalla samalla nopeaa edestakaista liikettä kakun yli tehden. Liikkeen nopeus on tärkeää, että saat nättiä, kapeaa juovaa. Itse laitoin alle tummasuklaajuovat, sen päälle Geisha-juovaa.

Jos haluat tehdä myös kakussa pystyssä olevan koristeen, se syntyy tekemällä juovataktiikalla haluttu muoto lautaselle asetetun leivinpaperin päälle. Itse tein joulukuusimaisen muodon, mutta esim. sydämet ovat helppoja ja sopivat moneen kakkuun. Tee koristeen alareunaan suklaata pursottamalla "varsi", jolla pystytät koristeen kakkuun, jotta itse koristetta ei tarvitse painaa täytteen sisään.

Nämä pystykoristeet kannattaa tehdä tummasta tai valkosuklaasta, ei Geishasta, koska pehmeämmät suklaat voivat lopahtaa huoneenlämmössä. Jos haluat nätisti kaarevan koristeen, laita leivinpaperi kaarelle tai rullalle esim. kyljellään olevan juomalasin sisään kun laitat sen jäähtymään.

Lopuksi vuoraa kakun reuna hasselpähkinärouheella. Tämä tehdään käsin, eli otat rouhetta käteen ja painelet sitä kakun kylkeen alhaalta lähtien niin monta kierrosta kakun ympäri kuin on tarpeen. Rouhetta tippuu siinä leivinpaperille väistämättä, mutta keräät sitten vain tippuvat rouheet ja jatkat rouheiden painelua kakun kylkeen.

Sitten vain kakku leivinpaperiltatarjoiluvadille ja siinäpä se, äärimmäisen hurja kakku on sitten valmis. Ei muuta kuin bon appétit!

perjantai 22. marraskuuta 2019

Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti



Erikoinen somehuijaus lähti purkautumaan, kun mielenterveysongelmistaan blogiinsa kirjoittaneen Venlan kotiin soitettiin ambulanssi, koska Venla oli ilmoittanut Twitterissä tekevänsä itsemurhan. 

Poliisi ei kuitenkaan löytänyt asunnosta Venlaa vaan miespuolisen kirjailijan, Uku Laitisen, joka tunnusti keksineensä Venlan hahmon omien mt-ongelmiensa purkukanavaksi. Kun Laitinen tunnusti huijauksensa somessa monet Venlan tarinaan uskoneet olivat ymmärrettävän raivoissaan. He olivat aiheetta olleet huolissaan tytöstä, jota ei ole olemassa.

Tämä tapaus voisi johtaa oikein käsiteltynä tärkeään itseanalyysiin Twitter-feministien skenessä, mutta ikävä kyllä heidän viiteryhmänsä kannalta olennaisin piirre Venla-gatessa vaikuttaa menevän kaikilta ohi ja hukkuvan suuttumuksen alle. Kysymys kuuluu: Venlan blogi oli julkisesti kaikkien luettavissa, mutta miksi juuri Twitter-feministien keskuudessa tästä hahmosta tuli kaikkien sankari ja kullannuppu?

Feminismin ja mt-ongelmien välisistä syy-seuraussuhteista voi olla montaa mieltä, mutta mt-ongelmien huomattavaa yliedustusta feministipiireissä tuskin kukaan jaksaa vakavasti kiistää. Jokainen median tekemä henkilökuvajuttu feminististä kääntyy aina tavalla tai toisella puhumaan traumoista, neurooseista ja mt-ongelmista, monet Twitter-feministit tarjoavat diagnoosinsa jo profiilinsa kuvaustekstissä, ja osa feministeistä kampanjoi vaaleissa sillä teemalla, että he ovat mt-kuntoutujia. Mt-ongelmat siis ovat skenessä arvossaan.

Voikin kysyä, tekeekö feminismi ihmiset hulluiksi vai vetääkö se valmiiksi hulluja ihmisiä puoleensa. Uskon, että tapauksesta riippuen molemmat ovat totta, ja niiden lisäksi feministiskene kannustaa kehittelemään itselleen mt-ongelmia silloinkin, kun niitä ei todella ole.

Feministipiireissä on tietynlainen hierarkia, jossa paikkasi määräytyy vähemmistöstatuksesi mukaan. Jos olet vaikkapa musta queer-nainen, olet uhrihierarkian huipulla useisiin sorrettuihin vähemmistöihin kuuluvana henkilönä, jos taas olet ihan vain tavallinen, tasapainoista elämää elävä suomalaistyttö, olet yksinomaan etuoikeutettu sortaja - mitään jaxuhaleja ei sinulle ole tulossa. Mt-ongelmat ovat avanneet näille tavallisille valkoisille tytöille tien uhrihierarkian korkeammalle tasolle. Kun ainakin sanot kärsiväsi mt-ongelmista, saat skenessä rajattomasti sympatiaa eivätkä mielipiteesi ole enää vain etuoikeutetun valkoisen huutelua. Ryhmän dynamiikka siis päätyy olemaan sellainen, että se kannustaa esiintymään ongelmaisena hyvinvoivan sijaan, koska hyvinvoinnista ei ole jaossa pisteitä valkoisille tytöille.

Feminismi tarjoaa elämän kolhimille myös eräänlaisen kanavan turhautumien purkamiseen. Sen viesti on, että asiat eivät ole sinun syytäsi vaan yhteiskunnan ja sinun ei tarvitse muuttua sopeutuaksesi yhteiskuntaan, me sopeutamme yhteiskunnan sinuun. Tämän vuoksi en pidä alkuunkaan yllättävänä sitä, miten yleisiä kertomukset koulukiusaamisesta, huonosta itsetunnosta tai ulkonäkökomplekseista ovat feministien haastatteluissa. Monet heistä ovat kokeneet maailman epäreiluuden tavalla tai toisella ja feminismi on heidän yrityksensä korjata yhteiskunnan viat.

Tämä ei periaatteen tasolla ole ongelma, mutta feminismissä taistelusta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan tulee itseisarvo - sitä ei nähdä työkaluna, jolla rakennetaan parempi elämä vaan se päätyy korvaamaan ihmisen elämän. Feministisestä aktivismista itsessään muotoutuu elämäntapa, koska vääryydet eivät maailmasta lopu. Ei tule sitä päivää, jolloin feministi voi todeta työn tehdyksi, lyödä hanskat naulaan ja keskittyä omaan elämäänsä. Lopputulos on elämä, joka on yhtä loputonta kamppailua, jonka voitto ei ole edes etäisesti horisontissa. Sinulla on omat ongelmasi, mutta sinun odotetaan samalla taistelevan muiden sorrettujen vähemmistöjen puolesta, vaikka oma elämäsikään  ei ole kunnossa. Ei ihme, että sellainen murtaa ihmisen pidemmän päälle.

Ja vaikka feministiskene houkuttelee ihmisen sisään tarjoamalla ratkaisua ongelmiin, jotka hänelle ovat aiheuttaneet kärsimystä, se päätyy todennäköisemmin vain syventämään ongelmia, koska skenessä ei ole mitään, mikä kannustaisi parempaan elämään. Kun piireissäsi pisteitä saa vain olemalla kärsivä ja sorrettu uhri, miksi sinulla olisi motivaatiota olla mitään muuta?

Vaikka joillekin feministeille väitetyt mt-ongelmat ovat identiteettikysymys, keino saada lisäarvoa piireissään, seassa on myös heitä, joiden ongelmat ovat todellisia, ja heidän kohdallaan skenen tuhovoimainen luonne mt-ongelmia ihannoivana kulttina näyttäytyy voimakkaimmin.

Monille kansallismielisille somen käyttäjillekin tuttu Twitter-feministi Tii Starck on ollut tänä syksynä lehdissä yritettyään itsemurhaa metron alle hyppäämällä. Starck oli vammautunut törmäyksessä vakavasti ja viettänyt kuukausia sairaalassa. Hänen tapauksessaan taustalla ei ole feministiskenen mt-poseeraus vaan mitä todellisimmat traumaattiset tapahtumat ja vakava päihdeongelma. Tällaiselle ihmiselle feministiskene on suorastaan myrkyllinen. Sympatiaa on toki tarjolla, mutta vain tarkkaan rajatuin ehdoin: sinun on oltava pohjalla ja julistettava sitä Twitterissä, sitten valkoritarit ovat sinusta huolissaan ja tulevat avuksesi, sitten saat kaipaamiasi tykkäyksiä. Mutta jos yrität sinnikkäästi kohti parempaa, huomion ja sympatian tulo loppuvat kuin seinään.

Väkisinkin mietin, miten asiat olisivat menneet, mikäli Starckin tuttavapiiri olisi tässä suhteessa tervehenkisempi: sellainen, joka kannustaa hyvinvoinnin tavoitteluun eikä jaa bonuspisteitä rappiosta ja jossa valkoiselle heterotytölle on tarjolla jokin muu positiivinen identiteetti kuin traaginen sankaritar.

Moderni elämänmeno on omiaan tuottamaan haavoittuneita ihmisiä, ja näillä vesillä vihervasemmisto saalistaa lupaamalla kolhituille oikeudenmukaisuutta, jota ei koskaan tule. Kolhittu saa sympatiaa mutta vain niin pitkään kun hänen kärsimyksensä jatkuu. Ja nämä ihmiset valjastetaan taisteluun kaikkien muiden etujen puolesta paitsi omiensa - voihan sinulla toki olla vaikeaa, mutta sinä olet kuitenkin etuoikeutettu monella tapaa, ja on vähemmistöjä, joilla on paljon raskaampaa.

Olen kurkkuani myöten täynnä sitä, miten vihervasemmisto saalistaa riveihinsä kovia kokeneita valkoisia tyttöjä, sitoo heidän arvonsa loputtomaan kurjuuteen ja valjastaa heidät taisteluun heidän omaa etuaan vastaan. Kansalliskonservatiivien on tarjottava positiivinen, toimiva vaihtoehto feministien kärsimyskultille: mahdollisuus toipua modernin rappion jättämistä haavoista ja ympäristö, joka ei kannusta surkeuteen vaan tasapainoisen elämän tavoitteluun. Sinun ei tarvitse olla täydellinen tai omata moitteetonta taustaa, riittää että yrität tässä hetkessä.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Vihervasemmiston kestämätön kehitys



Vihervasemmistolla on tarjota meille valmis pakettiratkaisu itse lanseeraamaansa ongelmaan eli globaaliin ilmastonmuutokseen. Sattumoisin asiat, joilla heidän mielestään ratkaistaan ilmastonmuutosta, ovat asioita, joita he halusivat jo ennen ilmastokeskustelun alkua.

Resepti on tämä:
  • Painetaan suomalaisten ja muiden länsimaisten päästöt mahdollisimman alas. Elintasosta tai edes selviytymisestä ei juuri tarvitse piitata. Lapset jätetään hankkimatta.
  • Kehitysmaihin kaadetaan entistä enemmän rahaa, koska jollain logiikalla ne maat, joihin kaadetaan rahaa ilmastonmuutoksen takia, kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin ne, joiden koko elämäntapa tieten tahtoen hävitetään ja joilta vielä nyhdetään rahat kehitysmaita varten.
  • Rahan kaataminen kehitysmaihin toteutetaan, jotta ne voivat jatkaa elämäänsä nykyiseen, tuhovoimaiseen malliinsa, samalla kun meidän on muutettava omia tapojamme.
  • Avataan rajat loputtomalle määrälle "ilmastopakolaisia", koska hehän ovat liikkeellä vain ja ainoastaan meidän saastuttavien valkonaamojen takia. On yleisesti tiedossa, että pakolaisen geneettinen erityispiirre on olla hiilineutraali, joten heidän päästöjensä kasvua länsimaahan siirtyessä ei tarvitse ajatella. Vain valkoiset tuottavat päästöjä. 
  • Pakolainen on muutenkin ympäristövaikutusneutraali, joten vaikka Suomeen ahdettaisiin 5 miljoonaa pakolaista, eivät suomalaiset luontoarvot siitä vaarantuisi. Meillä on tilaa. Kun kantasuomalaisilta otetaan autot pois ja pakataan ne kaupunkien kaksioihin, vapautuu huomattavasti mukavaa, luonnonläheistä tilaa muulle väestölle.


Ajoittain tällä teemalla näkee julkaistavan tajunnanvirtaa, josta on vaikea ymmärtää, miten aikuinen ihminen voi vakavissaan moista väittää. Tällaista on esim. se, kun vasemmiston puoluelehti Kansan Uutiset puhuu siitä, miten ilmastonmuutos uhkaa Sambian ruoantuotantoa. Sambian väestö kasvaa jopa Afrikan maalle huimaa 3% vuositahtia, ja väestön siellä ennustetaan viisinkertaistuvan tällä vuosisadalla. Mitäs luulette, kumpi vaikuttaa maan ruokatilanteeseen enemmän: ilmaston lämpeneminen asteella-parilla vai se, että ruokittavia suita onkin viisi kertaa enemmän kuin aiemmin?

Koko Afrikan mantereella väestö 3,5-kertaistuu tällä vuosisadalla. Tähän ilmastoaktivisteilla ei ole mitään kommentoitavaa, koska tämän faktan huomioiden on vaikea perustella "ilmastopakolaisten" ottamista. Jos väestönkasvun ottaa huomioon, päätyy vääjäämättä ymmärtämään, että ilmastolla ei ole lähtemisen kanssa mitään tekemistä. Väestönkasvu ei ole meidän syymme vaan afrikkalaisten itsensä, joten se ei luo meille vastuuta auttaa näitä ihmisiä, jotka itse aiheuttavat ahdinkonsa lisääntymällä kuin rotat. Afrikan maiden talous ei ylläpidä edes nykyistä väestöä, ja paras suunnitelma, joka punavihreillä on meille tarjota, on että ylijäämäväestö pakataan Eurooppaan.



Afrikka voisi itse ratkaista ongelmansa järkevämmällä lisääntymistahdilla, mutta afrikkalaiset ovat tätä ilmeisen haluttomia tekemään. Ja jos he eivät itse halua turvata itselleen ja jälkikasvulleen kestävää elämäntapaa ja tulevaisuutta vaan itse asiassa aktiivisesti tekevät töitä tilanteen pahentamiseksi, miksi meidän tulisi heitä auttaa, kun väestöräjähdyksen tappavaa satoa aletaan niittämään nälän, sotien ja kulkutautien muodossa?

Sen sijaan, että vihervasemmistossa oltaisiin huolissaan "ilmastopakolaisuudesta", siellä enemmänkin odotellaan kieli pitkällä mahdollisuutta saada tekosyy rajojen avaamiselle massamaahanmuuttoa varten. Suomen ankein koomikkokin haikaili ilmastopakolaisten sijoittamisen aloittamista, koska nyt se olisi "helpompaa" kuin myöhemmin - aivan kuin meidän vaihtoehtomme olisi joko kansoittaa Suomi kehitysmaalaisilla nyt tai jonain toisena päivänä.


Ratkaisu väestönkasvun ja päästöjen aiheuttamaan ongelmaan on siis Iikan mielestä ylikansoittaa tämäkin nurkka planeetasta, toimia mahdollistajina Afrikan väestöräjähdykselle ja lisätä afrikkalaisten päästöjä siirtämällä heidät länsimaisen elintason piiriin. Ja nämä ovat niitä ihmisiä, jotka esiintyvät kestävän kehityksen kannattajina.

Mutta edes väestöräjähdyksen laajentaminen koskemaan myös Eurooppaa ei riitä vihervasemmistolle. He vaativat kehitysapua, joka on mahdollistanut nykyisen väestöräjähdyksen, ja talouskasvua kehitysmaihin, vaikka talouskasvu on suoraan suhteessa päästöjen kasvuun. He siis käytännössä haluavat tehdä kaikkensa, jotta väestönkasvu voisi jatkua ja jotta väestön tuottamat päästöt kasvaisivat.

Vaikka väestönkehitys on planeetan kantokyvyn kannalta kohtalonkysymys, se loistaa poissaolollaan ilmastokeskustelusta. Jotkut ilmastoaktivistit ovat jopa suoraan tunnustaneet, että syy aiheen välttelylle on pelko rasismista. Ilmastoaktivistit siis väittävät maailmanlopun uhkaavan meitä, ellei tarvittaviin toimiin ryhdytä, mutta he mieluummin ottavat maailmanlopun kuin puhuvat aiheen kannalta ehdottoman tärkeästä väestökehityksestä ja riskeeraavat sen, että joku voi huomata holtittomasti lisääntyvien olevan sävyasteikon tummemmasta päästä.

Suomalaisia syyllistetään korkeilla päästöillä henkeä kohden mitattuna ja väitetään, että mikäli kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, heidän elättämiseensä tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Jos kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset eli myös lisääntyisivät kuten me, meitä olisi tällä planeetalla vain noin miljardi ja resurssien rajallisuus ei olisi ongelma. Mutta tämä näkökulma tietysti jätetään huomiotta, koska koko syy sille, miksi puhutaan per cap -päästöistä eli abstraktista suureesta, jolla ei todella voi saastumista mitata, on se, että se on ainoa keino syyllistää länsimaisia ongelmasta.

Mitä sitten oikeastaan pitäisi tehdä? Itse lähtisin näistä perusasioista liikkeelle:

  • Sekä Suomen luonto että kansa voivat parhaiten, kun maa ei ole pakattu täyteen väestöä. Vähäinen tai olematon maahanmuutto sekä kohtuullinen syntyvyys ovat parhaita keinoja paikallisten ympäristöarvojen turvaamiseksi.
  • Afrikan ruoka- ja vesipula ovat afrikkalaisten omien päätösten seurauksia. Jos valitaan perustaa 12-lapsisia perheitä maassa, joka ei elätä nykyistäkään väestöä, ongelmiahan siitä tulee, mutta se on tie, jonka he ovat valinneet. Tästä syystä Afrikan väestöräjähdyksen seurauksista, kuten nälästä, sodista tai kulkutautien leviämisestä, tulisi puhua afrikkalaisten elämäntavan sivuoireena, ei luonnonvoimana, jonka uhriksi voimattomat afrikkalaiset jäävät.
  • Tuhovoimaisen elämäntavan vaikutukset tulee eristää, ei laajentaa heidänkin riesakseen, jotka ovat toteuttaneet kestävämpää syntyvyyttä. Punavihreä politiikka on, että Afrikan väestöräjähdys laajennetaan Eurooppaan siirtämällä ylijäämäväestöä tänne kun oman elinympäristön kantokyky on synnytetty puhki. Tämä pitäisi huolen väestönkasvun jatkumisesta ja siitä, että afrikkalaisten ei tarvitse tehdä väestöräjähdykselle mitään, koska pakoteitä omien päätösten seurauksilta on. Kestävän kehityksen tie on nimenomaan eristää väestöräjähdys Afrikkaan.
  • Länsimaisen rahan ja teknologian rooli väestöräjähdyksessä on hyväksyttävä, ja tarvittaviin toimenpiteisiin siihen liittyen on ryhdyttävä. Afrikan hurja kasvu alkoi länsimaisen lääketieteen ja ruoka-avun saavuttua alueelle, koska lapsikuolleisuuden laskusta huolimatta perhekokoja ei pienennetty. Ennen länsimaista sekaantumista Afrikan väestö pysyi luonnostaan pienenä, koska ei ollut mahdollista elää yli ympäristön kantokyvyn. Sen sijaan, että jatkamme rahan kaatamista Afrikkaan, mikä aiheutti ongelman alun alkaenkin, on aika laittaa hanat kiinni, jotta afrikkalaisten olisi palattava elämään resurssiensa mukaan.
Riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistä ilmastonmuutoksen suhteen, olettaisin suomalaisten olevan siitä varsin yksimielisiä, että kestävää kehitystä olisi syytä toteuttaa - elämäntapaa, joka voi jatkua vaikka vuosituhansia. Kauanko punavihreät suunnitelmat kestäisivät toteuttamistaan? Eurooppalaisten yhteiskuntien taloudellinen ja sosiaalinen romahdus olisi vain vuosikymmenien päässä, mikäli portit avataan massamaahanmuutolle ja Afrikan väestöräjähdystä samalla mahdollistetaan kaikin keinoin.

Sen tien päässä meitä odottaa synkkä kohtalo: hiipua hiljalleen unohduksiin alhaisella syntyvyydellä samalla kun korkean syntyvyyden vierasperäinen väestö ottaa paikkamme, ja meidän mukanamme eurooppalainen elämäntapa katoaa. Sen tien päässä on Eurooppa, joka on väestöltään ja tavoiltaan Afrikan ja Lähi-Idän lisäosa. Jos positiivista siitä tulevaisuudesta haluaa löytää, se on kai se, että ilmastokriisi ei tule enää olemaan ongelma, koska se väestö on kadonnut, joka ympäristöstä oli huolissaan.

"Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki."
- Pentti Linkola

torstai 24. lokakuuta 2019

Legalize it - kohti parempaa päihdepolitiikkaa



Kannabiksen dekriminalisointia ajava kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä kasaan, ja se on askel oikeaan suuntaan. Nyt mitataan, voittaako eduskunnassa järki ja käytännön syyt vai moralismi.  

Olen itsekin vanhanaikainen traditionalisti, mutta en yhdy monien konservatiivien arvoperusteiseen kritiikkiin huumeiden vapauttamista kohtaan, koska olen myös pragmaatikko. Jos jokin asia on hyväksi yhteiskunnallemme, kannatan sitä. Jos se on pahaksi, vastustan sitä. Kannabiksen laillistamisella olisi useita positiivisia vaikutuksia, ja mielestäni kansalaisaloite ei itse asiassa mene tarpeeksi pitkälle - se kun laillistaisi vain omaan käyttöön hallussapidon ja kasvatuksen mutta ei myyntiä. Ymmärrän, miksi aloitteen tekijät ovat maltillisia: on helpompi saada läpi aloite, joka ei kerralla tuo valtavia muutoksia, ja lisää vapauksia voidaan sitten hakea myöhemmin kunhan nämä ensiaskeleet on hoidettu alta pois ja ollaan saatu päihdepolitiikan suunta käännettyä.

Merkittävin ongelma Suomen päihdepolitiikassa on lakikeskeisyys. Päihteet ovat ensisijaisesti rikosoikeudellinen asia, mikä ei ole tuonut yhteiskunnalle hyötyä tai vähentänyt päihteiden käyttöä tai haittoja. Vaihtoehtona tälle on päihdepolitiikka, jossa päihteisiin ei suhtauduta rikosasiana vaan ensisijaisesti kansanterveydellisenä asiana. Eli huumeen käyttäjää ei viedä oikeussaliin vaan päihdetyöntekijän vastaanotolle - mikä on huimasti halvempaakin kuin käräjöinti.

Mikäli sinulle on jäänyt uutisoinnista epäselväksi, mitä dekriminalisointi käytännössä tarkoittaa ja mitä eroa sillä on täyteen laillistamiseen, alla oleva kuva esittää asian näppärästi. Dekriminalisointi ei ole hyväksymistä saati kannustamista, se on vain askel siihen suuntaan, että kannabiksen käyttö siirtyy yksilönvapauden piiriin eikä ihmistä rangaista polttelusta tai omaan käyttöön kasvattamisesta.

Tässä syyt sille, miksi tuen kannabiksen dekriminalisointia.

1. Kannabiksen käyttö ja kasvatus ovat uhrittomia rikoksia.
Niiden tulisi kuulua yksilönvapauden piiriin kuten viinilasillisen ottamisen. Samoin kannabiksen tarjoaminen tai myyminen kaverille on kahden täysivaltaisen aikuisen välistä toimintaa, eikä se kuulu virkavallalle mitenkään.

2. Kannabiksen kielto ei perustu faktoihin vaan tottumukseen. 
Vaikka alkoholi on monella tapaa vahingollisempi päihde kuin kannabis, se sallitaan, koska alkoholiin on Suomessa totuttu. Sitä on juotu aina. Kannabista kohdellaan lain silmissä toisin vain siksi, että se on laajamittaisessa käytössä tuoreempi ja oudompi tulokas. Haitoiltaan kannabis on vähäisempi kuin alkoholi. Vai oletko kuullut monestakin kannabikseen kuolleesta ihmisestä tai tapauksista, joissa mies on kannabispäissään hakannut vaimon ja ajanut lapset hankeen?

3. Kieltolait ylipäänsä ovat toimimattomia.
Katso alkoholin kieltolakikautta. Rikollisuus kukoisti, laki teki tavallisista ihmisistä rikollisia, taloudellinen hyöty päihteestä meni yksinomaan rikollisille, mutta haitoista kärsi koko yhteiskunta. Samoin nuuskaa on yritetty kitkeä kieltolailla, mikä on vain aiheuttanut laajamittaisen katukaupan syntymisen. Kuka tahansa saa parilla Messenger-viestillä nuuskaa vaikka kotiovelleen. Ja kuten alkoholin kieltolain aikaan: nuuskan terveyshaitat lankeavat yhteiskunnan hoidettavaksi, voitot menevät muualle kuin Suomen valtiolle.

4. Kannabiksen laittomuus avaa tarpeettoman portin rikolliseen elämään.
Ostaakseen kannabista ihmisen on ryhdyttävä rikolliseksi ja oltava tekemisissä muiden rikollisten kanssa. Jotkut kannabiskauppiaat myyvät myös kovempaa tavaraa: amfetamiinia, Suboxonea, heroiinia, Rivotrilia, muuntohuumeita jne. - aineita, joihin todella koukuttuu ja joilla on huomattavia haittoja. Kannabista hakeva päätyy usein näidenkin aineiden kanssa tekemisiin, koska samat kauppiaat niitä tarjoavat. Ja siitä lähtee huumeiden täyteinen ja rikollinen elämä. Jos kannabista saisi lähikaupasta, moni jäisi ajautumatta rikolliseen ja syrjäytyneeseen elämäntapaan. Tällä tavoin karsitaan myös laittoman huumekaupan karuja lieveilmiöitä, kuten väkivaltaista velanperintää, prostituutioon pakottamista huumevelkojen maksamiseksi, kiristystä, velkojen sovitukseksi pakon edessä tehtäviä ryöstöjä (kuten eräät viimeaikaiset apteekkiryöstöt Oulussa). Positiiviset vaikutukset olisivat pitkäaikaiset ja laajat.

5. Laillinen kannabis päästää valtion osille suuresta liikevaihdosta. Tällä hetkellä päihdehaitat lankeavat veronmaksajien hoidettavaksi, hyödyt menevät rikollisliigoille. Hollannissa kannabiskahvilat ovat kuin mitä tahansa baareja tai myymälöitä, ja ne ovat verotulojen lähde valtiolle. Hollanti myös vetää rennolla päihdepolitiikallaan huomattavan määrän turisteja vapaan kannabiksen ihmeelliseen maailmaan, ja samoin Kööpenhaminan vapaakaupunki Christiania on turistien suosiossa. Suomi jää tällä hetkellä turismissa usein muiden Euroopan maiden varjoon, mutta entäpä, jos me olisimme se Pohjolan Hollanti? Siinä olisi vetonaula turismille, jolla erottuisimme Pohjoismaiden ja Baltian joukosta.

Kannabiksen kulutusta Suomessa on hyvin vaikea arvioida, koska sitä sekä maahantuodaan että kasvatetaan, ja tuotteen vahvuudessa on suuria eroja, mutta puhumme joka tapauksessa tuhansista kiloista. Yhden kilon katukauppa-arvo pienissä erissä myytynä on ainakin 15 000 euroa. Mikäli menemme maltillisen 2000 kilon kulutusarvion mukaan, liikevaihtoa tulee huimat 30 miljoonaa euroa. Ja korkeimmat arviot kulutuksesta Suomessa hipovat 5000 kiloa. Siinä on valtavat markkinat, joista valtio tieten tahtoen jättää voitot korjaamatta.

6. Elän mieluummin pössyttelijöiden kuin tissuttelijoiden maassa.
Jos täytyisi valita, kummat ottaisit seinänaapuriksesi: parin juoppoja vai parin pössyttelijöitä? Jos sinulla on mitään kokemuspohjaa noista ihmistyypeistä, veikkaan, että valitsit pössyttelijät. Alkoholia käyttävistä tulee usein kovaäänisiä, aggressiivisia, jopa väkivaltaisia. He sekoilevat liikenteessä ja aiheuttavat kuolinkolareita. Pössyttelijät taas ovat normaalia hiljaisempia, ja heidät poliisi tunnistaa liikenteessä siitä, että he ajavat yleensä todella hitaasti ja ylivarovaisesti, eivätkä itse huomaa sitä. Jos ympärilläni olevat ihmiset jotain päihdettä haluavat ottaa, valitsen mieluummin sen, että he ottavat päihdettä, joka ei tee heistä häiriötekijää ympäristölleen.

7. Suomi olisi turvallisempi maa.
70% Suomen henkirikoksista tehdään humalassa. 70% henkirikosten uhreista niinikään on humalassa kuollessaan. Neljässä viidestä henkirikoksesta ainakin toinen osapuoli on humalassa. Humalatila lisää riskiä sekä väkivaltaiseen käytökseen että väkivallan uhriksi joutumiseen. Kannabiksella ei ole tällaista tilastovaikutusta, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Kannabis kun on luonteeltaan rauhoittava aine, ja laukaisee muunlaisia mielentiloja vain heissä, joilla on valmiiksi jokin kytevä mielisairaus ja joiden ei siksi tulisi päihteitä käyttää. Moniko väkivaltarikos jäisi tekemättä, jos ihmiset pössyttelisivät juopottelun sijaan? Moniko vaimo jäisi hakkaamatta ja moniko lapsi saisi kasvaa ilman jatkuvaa aikuisten juopottelun aiheuttamaa pelkoa kotona?

Asian ydin on tässä: kannabis on tullut jäädäkseen. Jos yritätkään argumentoida laillistamista vastaan siltä pohjalta, että pidät "huumeiden vastaisen sodan" voittamista ja huumeiden katoamista yhteiskunnasta mahdollisena, olet armottoman epärealistinen. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa idealistisen toiveajattelun varaan. Toki olisi mukavaa, jos meillä olisi täysin päihteetön yhteiskunta, jossa kukaan ei koe tarvetta sekoittaa päätään, mutta se ei ole maailma, jossa elämme. Politiikkaa on tehtävä reaalielämän puitteissa. Eli hyväksytään se tosiasiaksi, että kannabista tullaan Suomessa käyttämään jatkossakin, ja mietitään, miten saisimme päihteiden haitat yhteiskunnalle ja yksilöille mahdollisimman vähäisiksi ja valtion voitot sille tasolle, että niillä katetaan haitoista huolehtiminen.

Päihdepolitiikkamme on tällä hetkellä toimimaton. Rikosoikeuteen keskittyvä päihdepolitiikka on itse asiassa epäonnistunut kaikkialla, ja trendi maailmalla on, että siitä siirrytään kohti päihdepolitiikkaa, jossa päihteet ovat ennen kaikkea kansanterveyskysymys, ja käräjöinti varataan heille, jotka oikeasti tekevät jotain yhteiskunnalle vahingollista, kuten salakuljettavat maahan vaarallisia huumeita. Kaikille muille käyttäjille jätetään vapaus tehdä itse omat elämänvalintansa ja tarjotaan päihdekuntoutuspalveluita, jos jollain riistäytyy käyttö käsistä. Eli aivan kuten alkoholiin tällä hetkellä suhtaudutaan.

Eduskunnan täytyy nyt löytää itsestään rohkeaa uudistusmielisyyttä, todeta rangaistuskeskeisen päihdepolitiikan toimimattomuus ja kehittää toimivampi päihdepolitiikka. Sitä tarvitsevat kipeästi niin päihteiden käyttäjät kuin muutkin kansalaiset - toimimattomasta päihdepolitiikasta kärsivät kaikki, ja nyt tulisi aloittaa uuden terveyskeskeisen politiikan aika.

perjantai 13. syyskuuta 2019

Handmaid's Tale: pornoa feministiseen makuun



Jos tv-ruutuihin pamahtaisi uutuussarja, jossa jaksosta toiseen kuvattaisiin hyvin realistisesti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, katsoisitko sitä?

Entä millaisen ihmisen kuvittelisit pitävän sellaista mukavana viihteenä popcornin kanssa nautittavaksi?

Entä jos tv-sarja kuvaisi joka jaksossa realistisella tavalla eläinten kiduttamista - katsoisitko sitä?

Uskotko, että eläinoikeusaktivistit viettäisivät aikaa sarjan parissa?


Feministit ja heidän viihdemakunsa eivät sovi tähän sääntöön. HBO:n sarja The Handmaid's Tale, suomalaisittain Orjattaresi, on ollut feministeille merkittävin tv-tapaus jo vuosien ajan, ja uusia tuotantokausia odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Sarja sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuteen, jossa ympäristökatastrofi on ajanut Yhdysvallat kaaokseen, mikä on mahdollistanut kristillisen ääriryhmän vallankaappauksen. Fundamentalistihallinnon alla naisten oikeudet ovat rajalliset. Naiset eivät saa omistaa omaisuutta tai lukea, ja naiset on jaettu eräänlaisiin kasteihin, joilla on omat tehtävänsä ja asunsa. Jotkut naiset ovat upseerien vaimoja - yleensä hedelmättömyydestä kärsiviä, jotkut tekevät taloustöitä, ja hedelmälliset naiset on määrätty tuottamaan upseeriperheisiin lapsia. He ovat siis lapsentekokoneita hedelmättömille pareille.

Naisia pidetään tiukassa kurissa ja herran nuhteessa, ja rikkomuksista rangaistaan vanhan testamentin mukaisin rangaistuksin, kuten silmiä irrottamalla tai teloituksella. Homoseksuaalisuutta ja rotujenvälisiä suhteita ei sallita lainkaan. Sarjan päähenkilö on June, joka ensimmäisessä jaksossa joutuu erotetuksi afroamerikkalaisesta puolisostaan ja heidän yhteisestä lapsestaan. June sijoitetaan komentaja Fred Waterfordin kotiin orjattareksi eli tuottamaan lapsia komentajalle ja hänen puolisolleen Serenalle. Itse lapsen alullepano hoidetaan uskonnollisessa rituaalissa, jossa komentaja raiskaa Junen hänen vaimonsa pidellessä lapsentekokonetta kiinni.

Sarjan tapa kuvata naisten sortoa on erittäin graafinen ja muuttunut vain voimakkaammaksi sarjan edetessä. Kolmannen kauden kohdalla monet rivikatsojat jo valittivat sarjan muuttuneen kidutuspornoksi, mutta feministien rakkaussuhdetta sarjaan ei horjuta mikään määrä pahoinvointia herättävää väkivaltaa naisia kohtaan. Ja tämä on sarjan outous: eläinoikeusaktivisti ei halua katsoa eläinrääkkäystä, kukaan normaalijärkinen ei haluaisi katsoa lasten hyväksikäyttöä, mutta naisten oikeuksien puolestapuhujat liimautuvat ruudun ääreen katsomaan hirvittävää naisten alistamista. Miksi?


Aggressiivisen miehen vetovoima

On aloitettava naisten ristiriitaisesta suhtautumisesta alistamiseen ja miesten seksuaaliseen aggressiivisuuteen. Vaikka aikamme yhteiskunnallinen trendi tuomitsee seksuaalisen aggression ja miehisen aggression ylipäänsä ja vaikka poliittisesti korrekti asia on sanoa, että naiset eivät halua tulla millään tasolla alistetuksi, totuus on monimutkaisempi. Miesten aggressio ja alistaminen ovat aikojen saatossa olleet naisille sekä uhka että turvallisuuden lähde. Toisaalta nainen ei ole halunnut joutua aggressiivisen miehen tulilinjalle, toisaalta heimon aggressiivisin ja vahvin mies on ollut puolisolleen paras turva ulkoisia uhkia vastaan.

Tästä johtuen naiset edelleen tuntevat vetoa aggressiivisia miehiä kohtaan, ja alistamisfantasiat ovat naisten yleisimpien seksifantasioiden joukossa. Naisten romantiikkakirjallisuus on usein toistanut samaa tarinaa: vahva ja hyökkäävä machomies vie romanttiselta sankarittarelta jalat alta, ja sankaritar alistuu miehen vietäväksi. Nykyaikainen versio tästä tarinasta on naisten parissa järisyttävän suosittu Fifty Shades of Grey, kirjasarja, jonka pohjalta on tehty kolme elokuvaa. Tarinassa tuikitavallinen nainen ryhtyy sadomasokistisesta seksistä pitävän miljonäärin leikkikaluksi, ja teoksissa on runsaasti yksityiskohtaista kuvailua seksiakteista, ja pääparin suhde kuvaillaan myös muilla tavoin epätasa-arvoiseksi ja alistavaksi. Eli poliittisesti korrektin narratiivin mukaan naisten tulisi vihata moista tarinaa, mutta tosielämässä kotirouvat kiihottuneina ahmivat kirjoja ja elokuvia ja haaveilevat elämästä, jossa heidän kohdalleen osuisi herra Grey.

Aggressiivisen miehen ihannointi toistuu myös elokuvissa, joiden painopiste ei ole seksissä. James Bond, Indiana Jones, Rhett Butler ja Han Solo ovat vain joitain esimerkkejä niin miesten kuin naistenkin ihailemista seksuaalisesti aggressiivisista ja nykystandardin mukaan misogyynisistä miehistä. Heidän tavoittelemansa naiset pistävät pystyyn hieman laimeaa vastarintaa leikkiäkseen vaikeasti tavoiteltavaa, mutta viime kädessä sankari ottaa haluamansa ja nainen antautuu hänelle. Eritoten Tuulen viemää -elokuvan mieshahmot ovat ajattomia ja häkellyttävän ajankohtaisia ottaen huomioon, että tarina on vuodelta 1936. Feministisen ajattelutavan mukaan sankaritar Scarlettin tulisi tahtoa miehekseen lempeä, hempeä Ashley, mutta niin elokuvayleisö kuin Scarlett tahtovat Scarlettin päätyvän yhteen machomies Rhettin kanssa, vaikka Rhett kohtelee Scarlettia ajoittain hyvin tylysti.

Kuten sanottua, naisten suhde alistamiseen ja miehiseen aggressioon on vähintäänkin ristiriitainen. Nykymaailmassa se on suorastaan ongelmallinen, koska naiset joutuvat sovittamaan yhteen alkukantaiset viettinsä heille asetettujen odotusten suhteen ja voivat jopa potea syyllisyyttä siitä, että viehättyvät vahvoista miehistä ja fantasioivat alistumisesta. Useimmat naiset kuitenkin löytävät sopusoinnun tasa-arvoisen yhteiskunnan ja viettiensä välillä, mutta kovan linjan feministille ristiriita on kovempi pala.

Paperilla kidutusta, käytännössä erotiikkaa

Palataanpa heihin ja Handmaid's Taleen. Ymmärrän, miksi feministi ei katsoisi vaikkapa Fifty Shades of Greyn kaltaisia elokuvia. Niin ilmeinen alistumisesta nauttiminen on aivan liian ongelmallista feministisen aatteen näkökulmasta, joten feministin on vaikea nauttia elokuvasta. Mutta entäpä, jos alistaminen ja väkivalta tarjoillaan feministisessä viitekehyksessä? Äkkiseltään tällainen olisi vaikeaa toteuttaa - miten tehdä alistuvia naisia, jotka samalla täyttävät feministisen voimaantumisen odotukset? Handmaid's Tale ratkaisee asian tekemällä seksuaalisesta alistamisesta osan naisen kamppailua patriarkaattia vastaan. Tällaista voi feministikin katsoa hyvällä omallatunnolla.

Mutta tämä herättää pelottavia ajatuksia. Fifty Shades of Grey on luotu kiihottavaksi, eikä alistaminen missään vaiheessa muutu todelliseksi väkivallaksi, mutta Handmaid's Talen väkivalta on raakaa, graafista ja inhottavaa katsottavaa. Miten ihmeessä sellainen voi toimia eroottisena sisältönä?

Tässä kohtaa elokuvakieli astuu kuvaan. Elokuvakieli on enemmän kuin käsikirjoitus tai juoni - se on kaikki, mitä näet ja kuulet elokuvassa. Se on tunnelmaa, äänimaailmaa ja kuvakulmia. Elokuvakielen ansiosta kohtaus, joka paperilla näyttää väkivallalta, voidaan esittää sarjassa kuin seksikohtaus.

Handmaid's Talen väkivaltakohtaukset poikkeavat siitä, miten väkivaltaa tyypillisesti esitetään. Mieti vaikkapa elokuvissa ja tv:ssä näkemiäsi seksi- ja raiskauskohtauksia ja niiden eroja. Elokuvakieli kuvaa näitä hyvin erilaisin tavoin. Seksikohtauksen tarkoitus on kiihottaa, joten kamera viipyilee usein naisen takamuksessa ja rinnoissa, näytetään paljon hikistä ihoa, on himmeä valaistus, ehkäpä hieman rauhallista, voimakkaan basson omaavaa musiikkia ja voihkintaa. Raiskauksen kuvaus on tyystin erilaista. Usein tilanteen väkivaltaisuutta kuvataan nopeilla kuvakulmamuutoksilla tai arvaamattomasti liikkuvalla kameralla. Naisen rintojen ja takamuksen sijaan kuvataan hänen kasvojaan, ja usein ei sitäkään. Joskus koko raiskaus tapahtuu kuvan ulkopuolella, ja katsoja päättelee tilanteesta ja äänistä, mitä tapahtuu. Ei ole rauhaisaa musiikkia tai voihkivaa äänimaailmaa, ja on tavallista, että kohtaus katkaistaan kesken.

Mutta Handmaid's Tale rikkoo tämän kaavan. Väkivaltakohtaukset on usein kuvattu kuin niiden tarkoitus olisi kiihottaa. Otetaan esimerkiksi tämä kohtaus jossa orjattaria rangaistaan sääntörikkomuksesta. Kohtauksen alku noudattelee tyypillistä jännitys- tai kauhuelokuvan elokuvakieltä, mutta kun orjattaret laitetaan hirttolavalle, elokuvakieli muuttuu. Taustalla soi kaunis musiikki, ja aiemmin äänimaailman vallanneet sotilaiden huudot ja koirien haukunta katoavat. Ainoa ääni, jonka musiikin päälle kuulet, on orjattarien kiihtynyt hengitys ja yksittäisiä nyyhkäisyjä. Jos vain kuulisit tämän kohdan ääniraidan näkemättä kuvaa, voisit luulla, että kyseessä on seksikohtaus. Sen sijaan, että kohtauksesta pyrittäisiin nopeasti pois, kuten yleensä naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla, kohtausta päin vastoin pitkitetään ja aika suorastaan pysähtyy naisten ollessa lavalla.

Ja entäpä komentaja Fred, joka on elokuvassa patriarkaatin kasvot ja jokseenkin ristiriitainen hahmo, joka ajoittain osoittaa inhimillisyyttä, ajoittain piiskaa vaimoaan ja raiskaa Junen. Silmiinpistävin seikka hänessä on se, että näyttelijäksi rooliin on valittu karskin komea Joseph Fiennes. Miksi tällaiseen rooliin on valittu komea mies? Koska tarkoitus on nimenomaan kiihottaa. Hän ei ole vain patriarkaatin kasvot, hän on samalla kielletty hedelmä ja fantasioinnin kohde.

Feministit vakuuttelevat, että sarja on tehty sillä mielin, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kammoksutaan, mutta kuvakieli ei vastaa tätä. Ruma mies komentaja Fredinä olisi paljon vahvempi kuvallinen valinta, jos tarkoitus on nähdä hänen harjoittamansa väkivalta inhottavana. Mutta jos tarkoitus on nähdä Fredin piiskaukset ja raiskaukset hitusen kiihottavina, komea mies on oikea valinta hommaan. Fred pysyy komeana läpi raiskauskohtauksenkin, vaikka miehen ilmeiden erilaisella kuvauksella olisi voitu lisätä kohtauksen inhottavuutta - mikäli sitä tavoiteltaisiin sen sijaan, että tavoitellaan Fredin esittämistä seksikkäänä.


Pahoittelut, mutta ääripatriarkaattia ei ole tulossa


Orjattaresi-romaanin kirjoittaja Margaret Atwood antaa tasaiseen tahtiin haastatteluita, joiden sisältö on kerta toisensa jälkeen sama: Handmaid's Talen naisia sortava maailma on lähempänä kuin koskaan! Yhtymäkohtia nykymaailmaan yritetään hakea esim. aborttilakien kiristyksistä Yhdysvalloissa. Tietenkään fantasioinnin tasolle ei tarvitse mennä, koska on maita, joissa tälläkin hetkellä on kirjan kuvaileman kaltainen ääripatriarkaatti: suuntaa vain katseesi vaikkapa Saudi-Arabiaan, Somaliaan tai Afganistaniin. Nämä maat eivät tietenkään kelpaa feministisen pornon sisällöksi paristakin syystä. Ensinnäkin naisten sorto islamin alla on asia, josta feministit eivät juuri halua puhua, ja toisekseen he haluavat päähenkilön, johon voivat samaistua. Fatimat ja aishat ovat liian kaukana heidän arkitodellisuudestaan, mutta nykyaikainen amerikkalainen sankaritar on lähempänä heidän omaa todellisuuttaan.

Ajatuksessa siitä, että olemme matkalla kohti fundamentalistista patriarkaattia, on jotain erikoista. Feministit eivät pelkästään usko siihen - he haluavat uskoa siihen. He yrittävät väen vängällä hakea yhteiskunnastamme merkkejä siitä, että olemme luisumassa naisten silmittömään sortoon, ja väittävät konservatiivipoliitikkojen ajavan naisten sortoa, jota he eivät aja. Jos feministeille yrittää selittää, että emme me ole tekemässä naisista synnytyskoneita, ja mitä oikeasti uskommme ja tavoittelemme, he kiistävät puheet suuttumuksella ja kieltäytyvät kuuntelemasta. He eivät hyväksy rauhoittelua siitä, että kukaan ei ole tulossa alistamaan heitä Mooseksen lakiin, koska heille kyseessä ei ole vain pelko vaan tavallaan kutkuttava fantasiakin. Kuten sanottua, he nimenomaan haluavat uskoa, että moinen olisi mahdollista, mikä on kohtalaisen kieroutunutta.

Ihminen ei pääse ihmisyyttään pakoon, ja vaikka feministien poliittinen aivopesu on vahvaa, mikään määrä aivopesua ei rökitä kymmenien tuhansien vuosien saatossa meille kehittyneitä ominaisuuksia. Jos viettejään yrittää tietoisesti pitää aisoissa, ne yleensä löytävät purkautumiskanavan ja voivat ottaa hyvinkin kieroutuneita muotoja. Voi käydä vaikkapa niin, että jos uskottelet itsellesi, että aggressiivisten ja vahvojen miesten sijaan seksikkäitä ovat pehmomiehet ja että naisen alistuminen on joka tasolla paha asia, löydät itsesi katsomasta tv-sarjaa, jossa miehinen aggressio ja naisen alistaminen on viety järisyttäviin sfääreihin.

torstai 1. elokuuta 2019

Riemuloma Somaliaan

Jos lähtis Somaliaan!

Matkailuhan avartaa aina, ja koleat syyspäivät ja talvipakkaset tekevät tuloaan, niin mikäs sen mukavampaa kuin reissu Afrikan lämpöön. Aah, Afrikka - ihmisen alkukoti. Mehän olemme kaikki viime kädessä afrikkalaisia, niin sopeudun varmasti tuossa tuokiossa, enkä malta odottaa ystävällisten ja avointen paikallisten tapaamista. Heillähän on hyvin yhteisöllinen elämäntapa ja sovittelukulttuuri. Luin Ylen uutisista niin.

Somalian leppoisa kansa on aivan tervetullutta vaihtelua. Suomalaisethan ovat aika ankeaa kansaa: sisäänpäin lämpiäviä, kovasti viinaan mieltyneitä ja päissään taipuvaisia tappelemaan. Näin ne Kalevassa sanoi, niin niinhän sen täytyy olla. Toisin on sitten Somaliassa. On virkistävää päästä näkemään, miten todellinen yhteisöllisyys ja kansan sopusointu pelaa. Suomalaiset ovat niin kovia kyräilemään toisiaan ja kaikesta kateellisia, mutta yhteisölliset afrikkalaiset eivät varmasti toisistaan edes ajattele pahaa ja aina ovat valmiina ojentamaan naapurille auttavan käden.

Somaliassa voi rentoutua vapaa-ajalla vaikkapa veneilemällä.

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta Somaliasta, mutta sen täytyy olla hieno maa. Suomihan on vauras ja edistynyt maa, ja somalien tulo tänne kuulemma rikastaa meitä, niin Somalianhan täytyy olla Suomeakin edistyneempi maa - mitenkäs se muutoin meitä rikastaisi? Rasistit jauhotettu jälleen. Näen jo sieluni silmin sen, kun astun koneesta Mogadishun lentokentällä, ja silmieni edessä avautuu tosielämän Wakanda - rauhan ja edistysmielisyyden majakka, josta meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa.

Kuten sanottua, mehän olemme kaikki afrikkalaisia, joten paikalliset ottavat minut takuulla avosylin vastaan. Voin liittyä johonkin paikalliseen yhteisöön, kertoa heille, että olen nyt ryhtynyt somaliksi, ja pääsen itsekin nauttimaan yhteisöllisen sovittelukulttuurin harmoniasta ja keskinäisestä lämmöstä.

Somalit eivät epäröi, kun lähimmäinen kaipaa apua. Taustalla somalialaista arkkitehtuuria,
joka on suomalaisten tylsiin betonikuutioihin nähden hyvin postmodernia ja uskaliasta.


Yhteisöllisenä kansana somalit pitävät huolen siitä, että lapset eivät vetelehdi kaduilla, vaan heille
 järjestetään reipashenkistä partiotoimintaa. Toiminnassa opitaan mm. somalialaista sovittelukulttuuria. 

Sieltä varmasti löytää helposti hienostuneen ja tiedostavan puolisonkin. Kaikki mediaa vähänkään seuraavat tietävät, että suomalaiset miehet ovat umpijuoppoja, jotka eivät muuta tee kuin hakkaa vaimoa ja aja lapsia hankeen yötä vasten. Kuten feministit sanovat, Suomi on aina ollut turvaton maa naiselle. Ihmisen alkukodissa nämä murheet voi unohtaa - eiväthän muslimit edes juo viinaa!

Minua hieman huolettaa kielitaitoni ja taloudellinen tilanteeni. En puhu sanaakaan somalin kieltä, mutta tottahan paikalliset nyt minulle kielikurssin järjestävät ja mukavan asunnon ja kivaa tekemistä, jotta pääsen uuden elämäni alkuun. Tuskin ohkainen matkakassakaan viime kädessä on ongelma. Yhteisöllisyyshän on somalien leimallinen ominaisuus, joten saanhan minä pahan paikan tullen uutena somalina yhteisöltäni tukea.

Somaliasta saapuu Suomeenkin paljon koneinsinöörejä.
Tämäkään autonromu ei ole korjauksen ulottumattomissa huippuosaajan käsissä.
Kun Googlella etsii tietoa somalinaisista, hakutuloksissa näkyy paljon partateriä.
Somalinaiset ovat kaiketi erittäin tarkkoja sheivaamisesta.
Kulttuuri on käsittääkseni monin tavoin erilainen omaamme nähden, mutta monikulttuurisuushan on rikkaus, joten luonnollisesti paikalliset osaavat länsimaisia tapojani kunnioittaa ja katsovat ne mitä suurimmaksi rikkaudeksi ja voimavaraksi. Tokihan he pitävät huolen, että voin noudattaa oman kulttuurini tapoja, ja mikäli jotain ongelmaa tulee, he kuuntelevat herkällä korvalla huoliani ja kehitysideoitani meidän yhteisen Somaliamme parantamiseksi.

Aivan jo tunnen Afrikan auringon ihollani. Hajotkaa pakkaseen, kun minä lepäilen bikineissä Mogadishun merenrannalla kookospähkinästä drinkkiä siemaillen.