torstai 1. elokuuta 2019

Riemuloma Somaliaan

Jos lähtis Somaliaan!

Matkailuhan avartaa aina, ja koleat syyspäivät ja talvipakkaset tekevät tuloaan, niin mikäs sen mukavampaa kuin reissu Afrikan lämpöön. Aah, Afrikka - ihmisen alkukoti. Mehän olemme kaikki viime kädessä afrikkalaisia, niin sopeudun varmasti tuossa tuokiossa, enkä malta odottaa ystävällisten ja avointen paikallisten tapaamista. Heillähän on hyvin yhteisöllinen elämäntapa ja sovittelukulttuuri. Luin Ylen uutisista niin.

Somalian leppoisa kansa on aivan tervetullutta vaihtelua. Suomalaisethan ovat aika ankeaa kansaa: sisäänpäin lämpiäviä, kovasti viinaan mieltyneitä ja päissään taipuvaisia tappelemaan. Näin ne Kalevassa sanoi, niin niinhän sen täytyy olla. Toisin on sitten Somaliassa. On virkistävää päästä näkemään, miten todellinen yhteisöllisyys ja kansan sopusointu pelaa. Suomalaiset ovat niin kovia kyräilemään toisiaan ja kaikesta kateellisia, mutta yhteisölliset afrikkalaiset eivät varmasti toisistaan edes ajattele pahaa ja aina ovat valmiina ojentamaan naapurille auttavan käden.

Somaliassa voi rentoutua vapaa-ajalla vaikkapa veneilemällä.

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta Somaliasta, mutta sen täytyy olla hieno maa. Suomihan on vauras ja edistynyt maa, ja somalien tulo tänne kuulemma rikastaa meitä, niin Somalianhan täytyy olla Suomeakin edistyneempi maa - mitenkäs se muutoin meitä rikastaisi? Rasistit jauhotettu jälleen. Näen jo sieluni silmin sen, kun astun koneesta Mogadishun lentokentällä, ja silmieni edessä avautuu tosielämän Wakanda - rauhan ja edistysmielisyyden majakka, josta meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa.

Kuten sanottua, mehän olemme kaikki afrikkalaisia, joten paikalliset ottavat minut takuulla avosylin vastaan. Voin liittyä johonkin paikalliseen yhteisöön, kertoa heille, että olen nyt ryhtynyt somaliksi, ja pääsen itsekin nauttimaan yhteisöllisen sovittelukulttuurin harmoniasta ja keskinäisestä lämmöstä.

Somalit eivät epäröi, kun lähimmäinen kaipaa apua. Taustalla somalialaista arkkitehtuuria,
joka on suomalaisten tylsiin betonikuutioihin nähden hyvin postmodernia ja uskaliasta.


Yhteisöllisenä kansana somalit pitävät huolen siitä, että lapset eivät vetelehdi kaduilla, vaan heille
 järjestetään reipashenkistä partiotoimintaa. Toiminnassa opitaan mm. somalialaista sovittelukulttuuria. 

Sieltä varmasti löytää helposti hienostuneen ja tiedostavan puolisonkin. Kaikki mediaa vähänkään seuraavat tietävät, että suomalaiset miehet ovat umpijuoppoja, jotka eivät muuta tee kuin hakkaa vaimoa ja aja lapsia hankeen yötä vasten. Kuten feministit sanovat, Suomi on aina ollut turvaton maa naiselle. Ihmisen alkukodissa nämä murheet voi unohtaa - eiväthän muslimit edes juo viinaa!

Minua hieman huolettaa kielitaitoni ja taloudellinen tilanteeni. En puhu sanaakaan somalin kieltä, mutta tottahan paikalliset nyt minulle kielikurssin järjestävät ja mukavan asunnon ja kivaa tekemistä, jotta pääsen uuden elämäni alkuun. Tuskin ohkainen matkakassakaan viime kädessä on ongelma. Yhteisöllisyyshän on somalien leimallinen ominaisuus, joten saanhan minä pahan paikan tullen uutena somalina yhteisöltäni tukea.

Somaliasta saapuu Suomeenkin paljon koneinsinöörejä.
Tämäkään autonromu ei ole korjauksen ulottumattomissa huippuosaajan käsissä.
Kun Googlella etsii tietoa somalinaisista, hakutuloksissa näkyy paljon partateriä.
Somalinaiset ovat kaiketi erittäin tarkkoja sheivaamisesta.
Kulttuuri on käsittääkseni monin tavoin erilainen omaamme nähden, mutta monikulttuurisuushan on rikkaus, joten luonnollisesti paikalliset osaavat länsimaisia tapojani kunnioittaa ja katsovat ne mitä suurimmaksi rikkaudeksi ja voimavaraksi. Tokihan he pitävät huolen, että voin noudattaa oman kulttuurini tapoja, ja mikäli jotain ongelmaa tulee, he kuuntelevat herkällä korvalla huoliani ja kehitysideoitani meidän yhteisen Somaliamme parantamiseksi.

Aivan jo tunnen Afrikan auringon ihollani. Hajotkaa pakkaseen, kun minä lepäilen bikineissä Mogadishun merenrannalla kookospähkinästä drinkkiä siemaillen. 

torstai 25. heinäkuuta 2019

Lasten saalistusta trans-aktivismin varjolla



Kun trans-aktivistit ovat esittäneet vaatimuksia transsukupuolisten päästämisestä vastakkaisen sukupuolen pukuhuoneisiin ja vessoihin, yleinen kritiikki on ollut, että tämä mahdollistaa väärinkäytökset ja vaarantaa naisten turvallisuuden. Jos sukupuoleen suhtaudutaan ilmoitusasiana, kuka tahansa häiriintynyt seksuaalirikollinen pääsee kohtaamaan potentiaalisia uhreja hyvin henkilökohtaisissa olosuhteissa. 

Vaikka tutkimustieto osoittaa unisex-vessojen olevan naisille turvattomampia ja trans-oikeuksien hyväksikäytöstä seksuaalirikosten tekemiseen on lukuisia esimerkkejä - kuten tämä mies, joka "trans-naisena" pääsi naisten osastolle vankilassa ja jatkoi siellä siviilissä aloittamiaan seksuaalirikoksia - trans-aktivistit ovat sangen hiljaisia ajamansa asian varjopuolista.

Nyt julkisuuteen on noussut tapaus, joka kaikessa räikeydessään voi olla hyväksi julkiselle keskustelulle aiheesta nostamalla LGBT-ideologian ongelmat esiin. Jonathan Yaniv, joka esiintyy nimellä Jessica Yaniv, on ilmiselvä tapaus hyvin kieroutuneesta henkilöstä, joka hyväksikäyttää ihmisten hyvää tahtoa LGBT-asialle. 

Yaniv on vetänyt ihmisoikeuskäräjille 16 kanadalaista kauneussalonkia, joissa naispuoliset työntekijät ovat "syrjineet" häntä kieltäytymällä tekemästä hänelle intiimialueen karvanpoistoa kuten naisasiakkaille tehtäisiin. Eli tämä mies on siis marssinut lukuisiin salonkeihin virittääkseen niille ansan: joko naispuolisen työntekijän olisi pakko koskea ventovieraan miehen sukuelimiin tai käräjillä nähdään. Yaniv kertoo Twitterissä lukuisista muista oikeusprosesseista, joita hän on käynnistänyt eri tahoja vastaan, ja vaatii näissä kymmenien tuhansien korvauksia. Voitanee olettaa, että julkisuuden lisäksi rahaa hän hakee kosmetologeiltakin.

Surettaa ajatella näiden naisten asemaa. Joukossa oli juuri kauneussalonkibisnekseen ryhtyneitä naisia, ja valtaosa heistä on vieläpä aasialaistaustaisia naisia kuten eräs sikhinainen, joiden kulttuurissa häveliäisyyssäännöt ovat tiukemmat eikä länsimaisten trans-hapatusta juuri tunneta. Heille on täytynyt olla melkoinen shokki, kun tämä lihava mies on tullut salonkiin ja vaatinut naisia koskemaan kiveksiään. Ja nyt he joutuvat murehtimaan, tuleeko heidän vieläpä maksaa korvauksia tälle inhottavalle ihmissaastalle.

Tässä piilee myös kiinnostava pähkinä purtavaksi intersektionaalisille feministeille: tukeako Yanivia trans-oikeuksien ja yhdenvertaisuuden nimissä, vai tukeako kosmetologeja, koska naisella tulee olla oikeus kieltäytyä koskemasta miehen sukuelimiin. 



Yaniv kaiketi tavoittelee sosiaalisen median tunnettavuutta, ja hänen Twitter-tilinsä näyttäisi omaavan koko joukon ostettuja seuraajia. Seuraajia on liki 150 000, mutta tykkäyksiä ja jakoja minimaalisesti, mikä viittaa yleensä siihen, että seuraajat eivät ole oikeita ihmisiä. Sometileillään Yaniv julkaisee itsestään selkäpiitä karmivia kuvia naiseksi pukeutuneena ja yrittää esiintyä ihmisoikeustaistelijana.

Yaniv on konservatiivien pistemies nro 1 - hän on niin räikeä ja vastenmielinen esimerkki LGBT-ideologian hyväksikäytöstä julkisuudenhingun ja henkilökohtaisten perversioiden toteuttamiseen, että nekin, jotka tähän saakka ovat vältelleet ottamasta kantaa trans-asioihin, toteavat, että tämä ei yksinkertaisesti ole oikein.

Eikä siinä kaikki: Yaniv on nyt anonut lupaa järjestää lapsille ja nuorille uima-allasbileet, joissa lapsia ja nuoria 12-vuotiaasta lähtien kannustettaisiin yläosattomuuteen "kehopositiivisuuden" varjolla. Vanhemmille juhliin olisi pääsy kielletty. Näyttäkää minulle se trans-asiaa ajava vihervassari, joka olisi valmis laittamaan omat lapsensa likoon ja lähettämään heidät Yanivin bileisiin.

Yanivin someviestejä.
Yanivin julkisuuteen nousseet somekommentit ja yksityisviestit nuorille tytöille ovat todella inhottavaa tavaraa. Eräässä somekuvassa hän on tyttöjen pukuhuoneessa ja ottaa kuvan peilin edessä, ja taustalla näkyy tunnistettavia teinityttöjä - täysissä pukeissa tosin, onneksi. Yanivin kommentit viimeistään tekevät selväksi, ettei hänen hinkunsa ängetä tyttöjen ja naisten tilohin liity sukupuoli-identiteettiin mitenkään. 

Tässä muutama hänen kommenttinsa suomennettuna.
"Näkyykö tytöillä kaikki kuntosalilla [pukuhuoneessa]?"
"Näettekö koskaan tissejä ja pillua?"
"Oletko koskaan nähnyt tamponin narun roikkuvan toisen tytön jalkovälistä?"

"Meni tosi hyvin. Tosin odotin näkeväni enemmän. Näin vain yhden tytön pikkuhousuissa."

"Odotin todella, että sisään astuessa näen tyttöjä tissit esillä."

"Jos pukuhuoneessa on niinku 30 tyttöä, kuinka moni heistä on siellä tissit ja alapää näkyvillä?"

"Olisiko outoa pyytää 10-12-vuotiaalta tamponia tai sidettä?"

Lisäksi Yaniv hakeutuu keskusteluihin hyvin nuorten tyttöjen kanssa, ja eräältä 14-vuotiaalta hän oli yksityisviestillä ja ask-sivustolla pyytänyt, että tyttö lähettäisi hänelle valokuvan käytetystä terveyssiteestä. Lukuisat kuukautisiin liittyvät viestit kuulostavat jonkinlaiselta fetissiltä.

Eiköhän asia ole tässä vaiheessa kaikille selvä: puhumme häiriintyneestä yksilöstä, joka hyväksikäyttää transsukupuolisia varten tehtyjä myönnytyksiä ja poliittisen korrektiuden ilmapiirin tuottamaa painetta, jonka seurauksena monet eivät uskalla sanoa, että tämä on ilmiselvästi väärin ja sairasta.

Odotankin nyt LGBT-aktivistien kannanottoa asiaan. Ymmärrän, että tämä on heille aatteellisesti haastava paikka. He itse määrittelevät sukupuolen niin, että se on sitä, mitä ihminen itse sanoo sen olevan. Mikä tahansa muu loukkaa henkilön itsemäärittelyoikeutta. Mutta nyt mitataan, kumpi on tärkeämpää heille: ajaa trans-agendaa ja vaieta sen ongelmista vai pitää huolta lasten ja naisten turvallisuudesta ja suojella heitä seksuaalisilta saalistajilta. Saako saalistaja suvakkiskenen hyväksynnän niinkin yksinkertaisella tavalla kuin naiseksi julistautumisella kaikesta #metoo-hössötyksestä huolimatta?

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Näin netin jättiläiset voivat manipuloida meitä



Ajattele kuin roisto, sanoo eräs nokkela periaate. Tarkoitan tällä sääntöä, jonka mukaan jokaista järjestelmää luodessa tulisi ajatella, miten roisto voisi järjestelmää hyödyntää, koska siten voi paljastaa järjestelmän puutteita. Malliesimerkkinä tämän periaatteen tarpeellisuudesta käytetään usein kaupunkia, jossa rottaongelma paisui niin pahaksi, että rotista ryhdyttiin maksamaan tapporahaa. Ikävä kyllä roistot näkivät tilaisuuden, jota järjestelmän luojat eivät huomanneet, ja ryhtyivät kasvattamaan rottia tapporahoja saadakseen.

Tämä periaate unohdettiin myös kun internetin jättiläisten annettiin paisua nykyisiin mittoihinsa. Koko kammottavien väärinkäytösten kirjo, jota nettimonopolit voivat toteuttaa, alkaa vasta valjeta kansalle ja päättäjille. Mediassa suhtautuminen Googlen, Facebookin, Twitterin ja Youtuben toimiin on lapsekkaan hyväuskoista ja mielikuvituksetonta. Sinänsä on ymmärrettävää, miksi media ei halua nähdä väärinkäytösten todellista potentiaalia tai ainakaan puhua siitä, koska ainakin tällä erää nettijätit jakavat median agendan. Mikäli Google kärähtäisi Trumpin suosimisesta tai Twitter sensuroisi vihervasemmiston poliitikkoja, epäilen, että suhtautuminen mediassa olisi kriittisempää.

Keskustelu nettimonopolien ongelmista on vielä lapsenkengissään, minkä näkee eritoten mielikuvituksettomuudesta siinä, miten niiden poliittisesta vaikuttamisesta puhutaan. Oikeistolaisten piilottamisesta hakutuloksissa ja somessa puhutaan siihen tapaan, kuin se olisi ainoa poliittisen vaikuttamisen muoto, johon nettijätit pystyvät. Potentiaalia on paljon suurempiin kuvioihin kuin yksittäisiin vaaleihin vaikuttamiseen. Mietitäänpä hetki tätä asiaa roiston vinkkelistä.

1. Nettimonopolit voivat uudelleenkirjoittaa historiaa. 

Historioitsijat voivat sanoa mitä tahansa, mutta se historia, joka vaikuttaa ihmisten mieliin, päätöksiin ja yhteiskuntiin, on kansan eikä historian ammattilaisten mielissä. Ja kansan käsitys historiasta syntyy enenevissä määrin netin kautta. Mitäpä jos ehdottomasti suosituimman hakukoneen omistaja haluaisi hieman värittää asioita? Entäpä, jos se ryhtyisi suosimaan hakutuloksia, jotka syyttäisivät vaikkapa jostain sisällissodasta väärää osapuolta tai väittäisivät, että jotain historiallista tapahtumaa ei olekaan tapahtunut? Entä jos kärkeen nostetaan tuloksia, joiden mukaan armenialaisten kansanmurha on myytti ja Holodomor oli vain epäonniseen saumaan sattunut nälänhätä?

Menneisyytemme määrittää meitä ja tulevaisuuttamme, ja nyt nettimonopolit määrittävät menneisyyttä. Tällaisen väärinkäytön ja manipulaation potentiaalia hirvittää jo ajatella. Eikä tässä edes ole mitään epärealistista. On valtava määrä myyttejä, jotka historioitsijat tietävät myyteiksi, mutta joista kansalle on tullut totta - tai niistä on väkisin tehty totta. Eikä todisteilla ole silloin mitään merkitystä. Otetaan vaikkapa Amerikan intiaanit. Heistä on viime aikoina luotu myytti, jonka mukaan he olivat hyvin rauhanomaisia ja väkivallattomia, kunnes eurooppalaiset saapuivat ja toivat väkivallan mukanaan. Kukaan vakavasti otettava antropologi tai historioitsija ei tällaista väitettä esittäisi, ja todisteita heimojen väkivaltaisuudesta on valtavasti, mutta media ja viihdeteollisuus ovat saaneet taivutettua toisiaan hurjissa määrin tappaneet ja kiduttaneet kansat Kevin Costner -elokuvan luonnonläheisiksi hipeiksi.

Entä jos et hallitsekaan vain yksittäisiä elokuvia tai kirjoja vaan hallussasi on avaimet kaikkeen internetin tietoon, ja sinä päätät, mitä tietoa ihmiset saavat nähdä?

2. Tiede on yhtä taipuisaa manipuloinnin edessä kuin historia. 

Vaikka jokainen maailman tutkija olisi sitä mieltä, että maapallo on pyöreä, sillä ei olisi mitään merkitystä, mikäli maapallon miljardit muut asukkaat olisivat sitä mieltä, että se on litteä. Itse asiassa sellaisessa tilanteessa tutkijoille itselleen syntyisi paine miellyttää valtavirtaa, koska totuuden sanominen voisi johtaa vihaiseen vastareaktioon tietämättömältä kansalta.

Voidaan nostaa esiin lukuisia esimerkkejä siitä, miten valeestakin saadaan tieteellinen totuus riittävällä toistolla ja politiikalla. Meille vakuutellaan kaikkialta, että sukupuolten välillä ei todella ole merkittävää eroa - ei varsinkaan henkisissä ominaisuuksissa. Rotujen välilläkään ei saisi olla eroa - vaikka tutkimus toisensa jälkeen antaisi johdonmukaisesti syyn uskoa päinvastaiseen. Sukupuoliakin on niin monta, kuin niitä vain jaksaa keksiä, vaikka jokainen ala-asteen biologian suorittanut tietää, että ihmislaji lisääntyy kahden sukupuolen välisestä pariutumisesta, eikä ole mitään perustetta kutsua muita identiteettejä sukupuoliksi. 

Ilmastonmuutoksen suhteen väitteitä, joita ei ole nykyaikaisella tieteellä edes mahdollista vahvistaa tai kumota, esitetään totena, ja jatkuvasti pieleen menevät ennusteet edes lyhyen tähtäimen muutoksista säässä ja ilmastossa kuitataan pikkuvikoina. Samalla sinun vaaditaan uskovan, että he, joiden ennusteet seuraavan kymmenen vuoden säästä ovat menneet aina pieleen, osaavat ennustaa sen kuitenkin sadan vuoden päähän.

Yhteiskunnan kannalta on yksi ja sama, mitä tutkimukset sanovat, koska hyvin harva niitä lukee. Se, mikä ratkaisee yhteiskuntiemme suunnan, on ihmisten käsitys siitä, mitä tutkimuksissa sanotaan. Jo nyt useimmat ovat tässä asiassa välikäsien luotettavuuden varassa. He asettavat maailmankuvansa sen varaan, että valtamedia raportoi heille rehellisesti ja kattavasti siitä, mitä viimeaikaisin tieteellinen tutkimus sanoo. Se olisi riskaabeli valinta jopa tilanteessa, jossa ei ole erityistä syytä pitää mediaa puolueellisena. Kun otat puolueellisen median tulkinnat ja filtteröinnit sen suhteen, mitä tieteestä julkaistaan ja mitä edes kutsutaan tieteeksi, ja lisäät päälle hakukoneet ja sosiaaliset mediat, jotka piilottavat tiettyä tietoa ja puskevat näkyviin toista, on resepti helpolle massamanipulaatiolle valmis. 

3. Internet muokkaa moraalia ja mielipiteitä vertaispaineella, ja nettijätit hallitsevat vertaispaineen luonnetta. 

Moraali on enemmän kuin yksilön näkemys oikeasta tai väärästä. Laajemmin se on yhteiskunnan normisto sille, että kannustetaan yhteisön kannalta hyödylliseen toimintaan ja hillitään vahingollista käytöstä. Sinunkaan moraalisi ei ole omasi. Siihen on suurelti vaikuttanut ympäristö, jossa kasvoit. Kaikki haluaisivat uskoa määräävänsä itse arvonsa, mutta viime kädessä kaikki katsovat ympärillään olevien suhtautumista asioihin ja pyrkivät ainakin joissain määrin mukautumaan yleiseen asenneilmapiiriin. Vaatii huomattavaa rohkeutta poiketa yhteisön moraalinormeista, koska seuraus siitä on yleensä vähintään laajamittainen paheksunta ja usein sosiaalinen syrjintä.

Nykymaailmassa elävän elämän kontaktit eivät enää ole ainoa tietolähteemme selvittäessämme, millainen ympäröivän yhteiskunnan moraali on ja mitä ihmiset asioista ajattelevat. Dataa tästä syötetään meille tv:ssä, mediassa ja netissä jatkuvasti, ja yleensä huomaamme vain räikeimmät yritykset vaikuttaa meihin. Tv-sarja tai lehti voi joutua kritiikin kohteeksi, mikäli se liian näkyvästi yrittää tyrkyttää tietynlaista arvomaailmaa. Kuitenkin kaikkeen sisältyy myös moraalinen lataus - ei vain ylilyönteihin. Kun katsot elokuvaa tai luet lehteä, otat jatkuvasti sisääsi pieniä vihjeitä siitä, mikä muiden mielestä on hyvää ja mikä pahaa, ja se vääjäämättä vaikuttaa mieleesi.

Vertaispaineen vaikutus on vahva. Kuvitellaan, että olet menossa katsomaan elokuvaa, ja googletat tuoreimpia leffoja. Valitsetko elokuvan, jota kaikki näyttävät haukkuvan huonoksi? Entä jos olet jo nähnyt elokuvan, aiot kirjoittaa siitä jotain someen ja huomaatkin, että kaikki muut pitävät elokuvaa täysin typeränä, vaikka sinusta se vilpittömästi oli hyvä. Rohkenetko altistaa itsesi pilkalle kehumalla huonona pidettyä teosta? Jokaisessa tällaisessa mikrotilanteessa nettijätit voivat vaikuttaa sinuun päättämällä, millaisia mielipiteitä näet. He voivat antaa sinulle yleisestä mielipiteestä täysin väärän kuvan niin pikkujutuissa, kuten leffa-arvosteluissa, kuin merkittävissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuten siinä, mikä on yleinen mielipide jostain poliittisesta toimenpiteestä tai henkilöstä.

Näin saadaan luotua eräänlaiset keisarin uudet vaatteet. Kaikki luulevat muiden ajattelevan tietyllä tavalla, vaikka tosiasiassa kyse voi olla vain kaikille syötetystä illuusiosta, jota kukaan ei rohkene epäillä ääneen. Entä kun tällaista mielipidemuokkausta toteutetaan vaikkapa merkittävien kansanäänestysten tai vaalien alla? Netissä jollekin voidaan luoda keinotekoiset voittajan vankkurit, ja toisen suosiota voidaan vähätellä. Jos googletat "eurovaalien voittajat", saat tuloksia vihreiden massiivisesta voitosta. Tosiasiassa vihreät saivat 18 lisäpaikkaa koko EU:ssa. 18 lisäpaikkaa veti yksin kotiin Italian Lega-puoluekin, joten koko EU:n vihreät juuri pääsivät tasoihin yhden maan yhden populistipuolueen kanssa. Samoin vaalien alla ilmastonmuutosta pyrittiin jopa kyselytutkimuksia vääristelemällä nostamaan kansan mukamas suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi vaaleissa. Jotkut voivat langeta tähän ja ajatella, että äänestetään nyt näin, kun niin kaikki muutkin vaikuttavat tekevän.

Ihmisten elämä siirtyy enenevissä määrin nettiin, ja suurten nettipalveluiden rooli tiedonhankinnassa vain kasvaa. Ennemmin tai myöhemmin koko planeetta on netissä ja samojen palvelujen luotettavuuden varassa. Nämä palvelut päättävät, mitä menneisyytemme on, mitä tämän hetken tapahtumista näet, millainen vaikutelma yleisestä mielipiteestä sinulle syntyy ja jopa sen, mikä tieteen kanta asiaan on. Tämän tulisi huolestuttaa jokaista poliittisista kannoista riippumatta.

Internet on avannut ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tiedonhankinnassa ja -kulussa, ja nyt meillä kaikilla on reaaliaikainen ikkuna kaikkialle muualle maailmaan.  Internetin mahdollisuudet vain sokaisivat ihmiset sen riskeille. Nettimonopolien uhkaa ei huomattu juuri ajatella ennen kuin tietoa alkoi jo valua siitä, että netin portinvartijoina toimivat monopolit vakoilevat käyttäjiään, myyvät heidän henkilökohtaisia tietojaan, sensuroivat heitä, sensuroivat mitä he voivat nähdä ja pyrkivät vaikuttamaan vaalituloksiin.

Oma suomalaismediamme hössöttää Venäjän cybervaikuttamisen uhasta. Venäjän vaikutusvalta edes massiivisia resursseja käyttämällä ei yltäisi lähellekään sitä, mihin Google pystyy algoritmiaan hieman muuttamalla. Me emme elä 1970-luvun suurvaltataistelun aikaa, vaan nyt suurin uhka demokratialle ja vapaudelle on joukko piilaakson huippujohtajia. Ja tämä on se realiteetti, joka päättäjien olisi kohdattava: nettijätit ovat ohittaneet suurvallat vaikutusvallassa. ja me emme salli valtioidenkaan toimia roistomaisesti ilman sanktioita, joten miksi antaisimme suuryritysten rapauttaa demokratiaamme?

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Raskaana olevaa ammuttiin, ammuttu sai tapposyytteen - mitä tapahtui?



Alabaman osavaltion kiristetyn aborttilainsäädännön tiimoilta on noussut kiinnostava oikeusjuttu: ammutuksi joutunut nainen vastaa syytteisiin sikiönsä vahingoittamisesta. 

Tilanne oli seuravaanlainen: raskaana oleva afroamerikkalainen Marshae Jones oli törmännyt kauppareissulla rotusiskoonsa, jonka kanssa hänellä oli syntynyt sanaharkkaa siitä, kuka on tulevan lapsen isä. Toinen nainen oli ampunut Jonesia viisi kertaa vatsaan, mutta välttyy syytteiltä. Jones taas katsotaan vastuulliseksi sikiönsä kuolemaan, koska hän oli se, joka aloitti riitatilanteen eikä siis lain näkökulmasta osoittanut riittävää vastuullisuutta syntymättömän lapsensa turvallisuuden suhteen.

Juttu on herättänyt Suomessakin paljon keskustelua, ja pöyristyminen perustuu pitkälti vaillinaiseen uutisointiin. Ihmiset eivät ymmärrä, miten moinen on mahdollista, koska media ei kerro tarpeeksi tapahtumien takana olevasta lainsäädännöstä. Kuten Katju Aro sanoisi, lähdetäänpä liikkeelle faktoista.

Miksi ammuttu nainen joutuu syytteeseen?

Yhdysvalloissa laki suojaa myös sikiötä väkivallalta. Sikiöön ei suhtauduta äidin omaisuutena vaan väkivaltarikoksen uhrina eli omana henkilönään. Tämä ei päde vain Alabamassa vaan koko maassa. Unborn Victims of Violence Act on liittovaltion laki syntymättömiin kohdistuvasta väkivallasta. Naisen tappamisesta rangaistus on kovempi, jos mukana on myös sikiön tappaminen, ja keskenmenon aiheuttaminen väkivallalla on rangaistavaa tämän lain nojalla, vaikka äidille ei tulisi muita vammoja.

Jotkin osavaltiot vievät lain astetta pidemmälle - osavaltioillahan on huomattava vapaus rikoslain säätämisessä, kunhan perustuslakia ja liittovaltion lakia noudatetaan. Näissä osavaltioissa, kuten Alabamassa, sikiöön kohdistuvan väkivallan lait eivät koske vain ulkopuolisia ihmisiä vaan myös lapsen äitiä. Nainen siis joutuu syytetyksi siksi, että hänen aiheuttamaansa vahinkoon sikiölle suhtaudutaan laissa samoin kuin jonkun muun henkilön tekemään väkivaltaan.

Se, mikä lasketaan sikiöön kohdistuvaksi väkivallaksi, riippuu myös paikallisista säädöksistä. Joskus se tarkoittaa vain varsinaista väkivaltaa, joissain osavaltioissa raskaana oleva voi joutua syytteeseen muistakin asioista, kuten vaikkapa huumeiden käytöstä. Nämä lait ovat varsin tulkinnanvaraisia, eivätkä paikalliset viranomaisetkaan ole täysin selvillä siitä, miten lakia tulisi tulkita. Miten suhtaudutaan vaikkapa lääkärin määräyksellä otettaviin lääkkeisiin, jotka ovat riippuvuutta aiheuttavaa huumetta? Entä holtittomuuteen? Entä jos odottava nainen aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen? Kaikki tämä on varsin epämääräistä ja arvaamatonta.

Jonesin tapaus on sinänsä selkeämpi. Syyttäjä selitti tilannetta näin: "Meidän ei tule unohtaa sitä, että syntymätön lapsi on uhri tilanteessa. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla vedetyksi tarpeettomasti tappeluun, kun hän oli riippuvainen äitinsä suojelusta."

Mutta miksi ampuja välttyy kaikilta syytteiltä?

Lähes kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tavalla tai toisella voimassa hätävarjeluun liittyvä laki, joka tunnetaan nimellä Stand Your Ground eli "puolusta maata jalkojesi alla" tai "säilytä paikkasi". Tämä tarkoittaa perääntymättömyyttä uhkaajan edessä, ja eroaa Suomen itsepuolustuslaista kuin yö päivästä. Suomessa hätävarjelutilanteissa on vaikea välttyä syytteiltä, vaikka pystyisi osoittamaan joutuneensa vakavan uhan kohteeksi, koska usein ryhdytään vänkäämään siitä, olisiko ollut mahdollisuutta toimia jotenkin toisin tai käyttää vähemmän väkivaltaa. Läheisten hätävarjelua ei Suomessa hyväksytä juuri lainkaan, vaan itsepuolustus pätee lain kirjaimessa vain omaan turvallisuuteen. Suomalainen käsitys voi ehkä ehkäistä konfliktien tarpeetonta paisumista, mutta toisaalta se heikentää yleistä turvallisuutta vähentämällä ihmisten motivaatiota auttaa hädänalaisia. On ollut tilanteita, joissa on estetty pahoinpitely, ryöstö tai raiskaus ja jouduttu sitten itse syytteeseen pahoinpitelystä.

Olen itsekin törmännyt tällaisiin tapauksiin. Eräässä tapauksessa mies ampui henkilön, joka uhkasi haulikolla asunnossa paikalla ollutta kaveriporukkaa ja ilmaisi aikeen jatkaa joukkosurmaa heidän jälkeensä ampumalla vanhempansa ja sattumanvaraisia ihmisiä kadulla, kunnes poliisi ampuisi hänet. Tilanteen kulku oli kiistaton ja kaikkien paikalla olleiden vahvistama, mutta siitä huolimatta sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsivat miehen hätävarjelun liioittelusta. Korkein oikeus vapautti miehen myöhemmin, mutta hän ehti istua 9 kuukautta vankilassa siitä, että pelasti useita ihmishenkiä. Ei ihme, että suomalainen epäröi, kun pitäisi auttaa väkivallan uhriksi joutuvaa.

Amerikkalainen tulkinta hätävarjelusta on hyvin erilainen. Uhan kohteella ei ole velvollisuutta yrittää paeta tai löytää väkivallatonta ratkaisua. Katsotaan, että koska hyökkääjä on se osapuoli, joka toimii lain vastaisesti ja on aloittanut konfliktin, uhrilla ei ole velvollisuutta huolehtia hyökkääjän turvallisuudesta. Kaikki, mitä hyökkääjälle tapahtuu, on hänen oman valintansa seurausta. Se, kuinka tiukasti lakia tulkitaan, riippuu osavaltiosta. Joissain osavaltioissa suhteellisen vähäinen väkivalta tai oletettu uhkakin riittää perusteeksi itsepuolustukselle, toisissa vaaditaan enemmän perusteita väkivallan käytölle hätävarjelussa.

Useimmiten maa, johon lain nimessä viitataan, tarkoittaa mitä tahansa paikkaa, jossa hyökkäyksen kohteeksi joutuu. Jotkut osavaltiot taas suojaavat lailla vain tiettyjä paikkoja, kuten kunkin ihmisen kotia ja/tai autoa. Autoon liittyvät tilanteet ovat ajoittain johtaneet ylilyönteihin paikoissa, joissa ryöstöt liikennevaloissa ovat yleisiä. Joku on saattanut ampua hyökkääjänä vaikkapa rahaa pyytämään tulleen kodittoman, eli riskinsäkin tässä laissa on.

Jonesin tapauksessa syyttäjän kanta on, että Jones on hakeutunut fyysiseen tappeluun ja muodostanut uhan toiselle naiselle, jolla on siten ollut oikeus olla perääntymättä ja käyttää väkivaltaa.

Tällaiset tapaukset ovat kiinnostavia niin juridisessa kuin moraalisessa mielessäkin. Sinänsä äidinkin syyttäminen sikiötä vahingoittavista toimista on johdonmukaista. Sikiöön ei suhtauduta omaisuutena silloinkaan, kun joku muu vahingoittaa naisen syntymätöntä lasta, vaan erillisenä uhrina, joten on vain loogista, että myös äiti voi tätä uhria vahingoittaa. Jos laki taas suhtautuisi toisen ihmisen sikiön vahingoittamiseen kuin omaisuusrikoksena, esim. vahingontekona, silloin olisi ymmärrettävää, että äitiä ei voida syyttää, koska kyseessä olisi hänen omaisuutensa.

Lainsäädäntö syntymättömien lasten suhteen on haastavaa, koska näin henkilökohtaisia ja luonteeltaan kirjavia tapauksia on vaikea rajata yhteen muottiin. Usein johdonmukaisimmat ja loogisimmat ratkaisut eivät ole enemmistön mielestä moraalisia. Abortin suhteen loogisimmat kannat ovat täysi kyllä ja täysi ei, eli joko sallii kaikki abortit syntymään saakka tai ei salli abortteja missään olosuhteissa. Kaikissa muissa kannoissa on tehtävä keinotekoisia ja subjektiivisia rajanvetoja siitä, milloin sikiön saa vielä abortoida, ja milloin inhimillisyys äitiä kohtaan on tärkeämpää kuin sikiön elämä. Itsekään en tue kumpaakaan äärikantaa, vaikka tiedostan, että ne ovat ne loogisimmat näkemykset.

Ja mikä taas on sikiön vahingoittamista? Pitääkö sen olla väkivaltaa, joka olisi rangaistavaa myös aikuiselle tehtynä, vai riittääkö kaltoinkohtelu, joka tuottaa välillisesti haittaa, kuten äidin epäterveelliset elämäntavat tai riskinotto? Kaivattaisiin rauhallista ja järkevää keskustelua syntymättömien oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä, mutta ikävä kyllä aihe on niin latautunut ja polarisoitunut, että keskustelu tyssää alkuunsa. Feministiaktivistit eivät alkuunkaan ymmärrä tai yritä ymmärtää abortinvastustajien motiiveja, ja abortinvastustajat yhtä herkästi leimaavat feministiaktivistit läpeensä moraalittomiksi lapsenmurhaajiksi.

Kuten maahanmuuttokysymyksessä, tässäkin ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, ettei molempia miellyttävää kompromissia ole olemassakaan. Toinen puoli voittaa, toinen häviää. Seuraan mielenkiinnolla, kuka jää niskan päälle.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Miten niillä on varaa tuohon!?


Vasemmistofoorumeilla someraivotaan massiivisesti matkoista, joita Junes ja minä teemme. Ajatus someraivon takana on ilmeisesti se, että pienituloisen tubettajan kuuluisi vain istua hiljaa jossain lähiön itsemurhaluukussa ja kärsiä - eihän nyt köyhien sovi nauttia elämästä.

Avataanpa hieman reissujemme taustoja ja tehdään lopuksi huikea paljastus siitä, paljonko Norjan-matka, jolla nyt olemme, meille maksaa. Mutta ensin muutama matkailuvinkki.

Suunnittelu, suunnittelu, suunnittelu.

Älä odota viime hetkeen lippu- ja majoitusvarausten kanssa, vaan aloita tulevien reissujen suunnitteleminen niin aikaisin kuin mahdollista. Me olemme varanneet esim. kesällä euron bussilippuja Helsinkiin itsenäisyyspäivän viettoa varten ja varanneet laivalippuja kuukausia ennen reissua. Mitä aiemmin aloitat, sitä halvemmalla pääset. Lippujen hinta julkisissa nousee yleensä lähtöajan lähestyessä. Varsinkin VR:n puolen hinnan lippujen kanssa tämä on syytä muistaa. Niitä on rajallinen määrä, joten varaa ajoissa ja voit säästää kuluissa puolet. Ja kun olet ajoissa liikkeellä, sinulla on enemmän valinnanvaraa majoituksen suhteen, vaikka reissusi ajoittuisi sesonkiin. Voit kuoria kermat päältä Airbnb:ssä kun varaat kuukausia ennakkoon.

Mieti myös yksityiskohdat valmiiksi, jotta vältyt spontaaneilta kuluilta. Mitä aiot syödä ja missä? Haetko aamukahvin kahvilasta, otatko hotelliaamiaisen vai tarvitseeko ostaa paketti mukaan airbnb-kämpässä keittämistä varten? Paljonko bensa maksaa kohteessa? Voitko säästää arkikuluissa hankkimalla tavaraa matkakohteestasi? Jos tarvitsee vaikkapa lääkkeitä, Viron reissulla voi säästää melkoisen summan ostamalla lääkkeet Virosta, mikä taas auttaa kattamaan matkakustannuksia. Entäpä vaatteet tai käyttötavarat? Ota selvää kohteen hintatasosta eri tuotteille ja säästä missä voit.

Priorisointi

Me emme juuri kuluta arkielämässä muuhun kuin ruokaan tai bensaan. Sohvakalusto pitäisi uusia, ja pitäisi myös hommata isot matot olohuoneeseen ja keittiöön, mutta nämä asiat ovat aina lykkääntyneet, koska reissumahdollisuuksia on auennut ja asetamme ne etusijalle. En usko, että vanhana kiikkustuolissa muistelisin ilolla, että olipas meillä perkele komeat matot, mutta Skandien lumiset vuorenhuiput, Tallinna joulutunnelmissa tai Naapurinvaaran maisemat varmaan ovat vielä mielessä.

Tämä on aika pitkälti arvovalinta - priorisoiko sitä nyt materian vai elämykset.

Kavereiden häikäilemätön riisto 

Meidän reissujemme suunnittelussa on usein kokonainen joukkue taustalla. Yksi kaveri pystyy tarjoamaan majoituksen jossain välietapilla, yhdeltä saa kyydin asemalta satamaan, yhdellä on tarjota ylimääräiset etukupongit laivamatkalle, ja joku hyppää reissuun mukaan ja siten Airbnb-kulut jakautuvat useammalle hengelle, joku osaa paikallistuntemuksella neuvoa halpoja liikennevälineitä, yöpymispaikkoja tai ruokapaikkoja. Kyselkää rohkeasti kavereilta apua ja vinkkejä. Voit myös tarjoutua itse riistettäväksi ja tuoda kaverille reissusta jotain hänen haluamaansa tuomista sitä vastaan, että kaveri auttaa matkakuluissa. Ja kenties sinulta löytyy kaveri, joka asuu kiinnostavassa kohteessa. Voit aina kysyä, kiinnostaisiko kaveria vaihtaa asuntoja kanssasi viikoksi, pariksi.

Auto 

Liikukaa mahdollisimman paljon autolla. Jos kaverillasi on hyvin pienikulutuksinen auto, kysy, saatko reissuun lainaksi sitä omaasi vastaan. Rotterdamin-reissumme olisi neljään pekkaan tullut lentämällä niin kalliiksi, ettei siihen olisi varaa, mutta bensat, tullit, lauttaliput ja siltamaksut hoituivat neljästään hyvin kaverin kustannustehokkaalla mersulla matkatessa.

Ruoat ja kahvit

Näistä syntyy helposti ennakoimattomia kuluja, joihin ihmiset eivät huomaa varautua. Suomalaiset ovat kahvikansaa, ja huoltoasemien ja kahviloiden kupeista kertyy nopeasti iso summa, jos pariskunta joka päivä kahveja niistä ostaa. Samoin halvoissa hampurilaispaikoissa käynnitkin voivat tulla pidemmän päälle kalliiksi. Osta ruokaa ruokakaupasta, ei ravintolasta, ja pakkaa auto- tai junamatkoille omat juomat ja välipalat eli kahvia termariin ja omat vesipullot mukaan. On todella ärsyttävää, jos junamatkalla iskee jano, ja on ostettava kolmen euron vesipullo ravintolavaunusta tai nälkään kolmen euron jugurttipurkki, joten varaudu aina siihen, että voi iskeä jano tai pieni hiuko. Jääkahvin tekeminen pulloon on myös kätevää ja poistaa termarin tarpeen. Jääkahvi myös pysyy juotavana pidempään.

Tuossapa muutama perusvinkki, joilla köyhäkin voi matkailla. Tosiasiassa useimpien matkustamista ei rajoita raha vaan se, että he eivät yksinkertaisesti tee päätöstä lähteä johonkin. Jos ei ryhdy edes selvittämään, paljonko matka maksaisi ja miten sen voisi toteuttaa, niin kotiinhan siinä jää. On oltava rohkeutta lähteä ja tarttua yllättäviinkin mahdollisuuksiin.

Mutta paljonko Norjan-matkamme sitten on maksanut? 

Tähän mennessä hieman alle 32 euroa. Oman Opelimme sijasta matka-autonamme on kaverien pienikulutuksinen dieselauto, ja majoitus on maksuton, koska sekin kuuluu kaverille, joka tarjosi mökkiään käyttöömme. Ruoat ostimme Suomen puolelta Lidlistä, koska Norjassa ruoka on kallista, ja eväät matkasivat auton perässä kylmälaukuissa Norjaan. Ruokakuluja ei ole mielekästä laskea matkakuluiksi, koska söisimme me kotonakin. Itse asiassa ruokakulumme ovat tällä viikolla normaalia pienemmät, koska reissussa ei tule laitettua monimutkaisia aterioita vaan enimmäkseen tulee paistettua makkaraa, keiteltyä aamupuuroja ja syötyä rahkaa ja viiliä,. Ajelemme Narvikin kautta sitten takaisin Ouluun, ja bensakuluja tulee lisää arviolta vajaat 40 euroa.

Eli viikon mökkimatka Norjan vuorimaisemiin kahdelle tekee noin 70 euroa.

Näin meillä on varaa tähän. Pienelläkin budjetilla pärjää - tarvitaan vain kipinä lähteä.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Voi ei, taasko Ulla?


Ulla Appelsinin kirjoituksilla on voima saada minusta ulos syviä huokauksia jo otsikon kohdalla. Ulla on aina Ulla, ja hänen kirjoituksensa noudattavat aina samaa kaavaa. Useimpien ihmisten poliittiset näkemykset kehittyvät ja hioutuvat iän myötä, ja yleensä Ullan tyylinen alkeistason konservatismi ja klassinen liberalismi ovat välivaiheita, joista kasvetaan ulos. Mutta ei tässä tapauksessa.

Ilta-Sanomien kirjoituksessaan "Mitä Suomelle on tapahtunut – saako naista enää kutsua prinsessaksi?" Ulla päivittelee vihervasemmiston pahastumista Maria Ohisalon kutsumisesta jääprinsessaksi. Todellakin, jo otsikko nostaa niskavillani pystyyn ja herättää kevyttä myötähäpeää. Ulla tekee tieten tahtoen itsestään pöyristelevän konservatiivin arkkityypin. Onhan "eikö mitään saa enää sanoa?" jo eräänlainen vitsi vihervasemmiston keskuudessa 

Leipäteksti on käytännössä vain sitä, että Ulla vetää esiin vassarit on niitä oikeita seksistejä -kortin, kuin olisi hyvinkin freesi avaus sanoa, että sellainen hallitus, jossa miehiä ja naisia on 50-50, olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen naisenemmistöhallitus. Joopajoo. On paljonkin Ullaa puolet nuorempia ihmisiä, jotka ovat siinä määrin Ullaa poliittisesti kehittyneempiä, että he nauravat kuluneille konservatiiviläpille, kuten "vassarit on niitä oikeita rasisteja/seksistejä/fasisteja", "en ole feministi vaan kannatan oikeaa tasa-arvoa" jne..

Syy sille, miksi nämä läpät ovat pilkan kohteena, on niiden kuluneisuuden lisäksi tietysti se, että ne ovat väitteitä, jotka ovat suunnattu poliittisten vastustajiemme miellyttämiseen ja toimivat vain heidän luomassaan moraalisessa viitekehyksessä. Kiltti konsu siis pyrkii vakuuttelemaan, että hän on oikeasti feministimpi kuin feministit ja rasisminvastaisempi kuin rasmuslaiset sen sijaan, että hän heittäisi vihervasemmiston arvoilla vesilintua, määrittelisi itse moraaliset hyveet konservatiivisten arvojen mukaan ja puolustaisi niitä.

Olen itsekin muutama vuosi sitten kirjoittanut samankaltaisia juttuja kuin Ulla. Keskeinen ero on se, että kirjoituksissani ja videoissani näkyy poliittista kypsymistä ja virheellisten käsitysten korjaamista. Ulla on yli viisikymppinen, eikä vieläkään ole päässyt yli useimmiten yliopistoikäisillä ilmenevästä klassisen liberalismin ja egalitarismin tyypistä. En siis odota suuria hänen tulevilta kirjoituksiltakaan.

Kansan reaktiot Ullan kirjoituksiin taas kertovat karua tarinaa valtamedian vihervasemmistolaisesta vinoumasta. Lukijat tietävät, että kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, ja Ullan väsähtäneimmätkin kirjoitukset keräävät aina huomattavan määrän kehuja siitä, miten kerrankin joku valtamediassa osoittaa maalaisjärkeä. Sitten tekstit keräävät tolkuttomasti tykkäyksiä ja jakoja somekansalta, joka on pohjattoman ilahtunutta vähäisimmästäkään ymmärryksestä heidän mielipiteilleen, jota valtamediassa osoitetaan.

Mutta ehkäpä kansallismielisen ja konservatiivisen lukijan olisi syytä nostaa rimaansa hieman. Ullan kirjoitusten jakaminen somessa on vain mainostulojen tuottamista Suomen luokattomimmalle clickbait-roskalehdelle, jossa säännönmukaisesti hyökätään kansallismielisiä ja konservatiiveja vastaan. Somejaoilla tulee maksaneeksi pakkomielteisen Trump-vastaisen Johannes Kotkavirran ja persu-vihassaan ajoittain fantasiakirjoittamisen puolelle siirtyvän Timo Haapalan palkat. Innokas Ullan kirjoituksen jakaja siis tulee huomaamattaan rahoittaneeksi kansallismielisten ja konservatiivien vastaista propagandaa.

Jos vaivautuu etsimään, Ullan ja muiden valtamedian konservatiivi-hunajapurkkien (kirjoittajat, joiden tarkoitus on kerätä somejakoja konservatiiveilta ja pitää heidät lehden lukijoina yksittäisten asiallisten juttujen toivossa) käsittelemistä aiheista löytyy takuulla kirjoituksia paremmista lähteistä, joita voi jakaa hyvällä omallatunnolla. Ullan alkeistasoisen kirjoituksen sijaan voi jakaa vaikkapa tämän Oikea Median mediaseurantakoosteen jääprinsessa-kaustista. Kun jaat artikkeleita heidän sivuiltaan, Kansalaisesta, PT-mediasta ja muilta tolkun sivustoilta, et tule samalla rahoittaneeksi kansallismielisten vastaista toimintaa vaan nimenomaan mahdollistat valtamedian punavihreän agendan haastavan vaihtoehtomedian olemassaolon.

Jos taas et löydä parempaa lähdettä aiheeseen tai on siteerattava tarkkaan valtamedian juttua, älä jaa linkkiä juttuun vaan ota kuvakaappaus tarvitsemastasi kohdasta. Koko jutun voi jakaa rahoittamatta vihollismediaa unv.is-sivuston kautta. Syötä valtamedian linkki sivustolle ja se tarjoaa sinulle uuden linkin, jonka voit jakaa. Linkin takaa löytyy sama sisältö kuin alkuperäiseltäkin sivulta, mutta se ei vie klikkaajaa valtamedian saitille.

Koska minunkin on selattava paljon valtamediaa lähetyksien ja blogitekstien aiheita hakiessa, mutta en halua tuottaa heille mainostuloja, käytän säännösteltyä mainosten estämistä eli adblokkeri-laajennusta, jonka asetukset olen laittanut sellaisiksi, että kunnollisilla sivustoilla mainoksenesto ei ole päällä mutta valtamedian sivuilla on. Hyviä laajennuksia tähän hommaan ovat esim. hyvin kevyt ja heikkotehoiseen koneeseenkin sopiva uBlock Origin sekä perinteisempi Adblock Plus (nimenomaan Plus, ei pelkkä Adblock, joka on eri firman tuote).

Jokaisella klikkauksella ja jaolla on väliä, ja on täysin kansan päätettävissä, mihin suuntaan suomalainen mediakenttä kehittyy. Jokainen jako mainosrahoitteiselle valtamedialle on meille vihamielisen tahon rahoittamista ja hölmö teko, koska saman huomion voisi tarjota jaollaan jollekin asialliselle sivustolle. Tykkäysten ja jakojen klikkailu ei maksa paljoa vaivaa, ja törmätessäsi kiinnostavaan juttuun vastamedian sivustoilla, se kannattaa jakaa. Säännöllisillä tuloilla vastamediat voivat kehittää sisältöään ja palveluitaan ja kasvaa vakavaksi haastajaksi valtamedialle. Ja kun valtamedian mainostulot tyrehtyvät, on heidänkin ryhdyttävä miettimään, pitäisikö linjaa korjata.

Kyseessä on siis win-win-tilanne. Tarjoamalla klikkitulot vastamedialle kehität sekä sitä että valtamediaa parempaan suuntaan.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Kansallismielinen ilmaherruus Tanskan tapaan


Tanskan parlamenttivaalit käytiin eilen, ja hallitusta muodostamaan pääsevät Suomen ja Ruotsin tapaan sosiaalidemokraatit. Kuitenkin eritoten maahanmuuttopolitiikan suhteen tilanne on Tanskassa tyystin erilainen, eikä demarivetoiselta hallitukselta ole siellä odotettavissa maailmaa halaavaa rajat auki -politiikkaa. 

Tanskan demarit ovat turvanneet kannatuksensa säilymisen omaksumalla oikeistopopulisteille tyypillisen maahanmuuttopolitiikan. He mm. kannattavat linjaa, joka keskittyy kotiinpalaamisen edesauttamiseen integrointitoimien sijaan, ja vaativat nykymuotoisen turvapaikkajärjestelmän lakkauttamista ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä leireille EU:n ulkopuolella. Tiukka maahanmuuttopolitiikka hillitsee liikennettä Suomeenkin, koska Tanska on useimpien tulijoiden läpikulkumaa, ja mikäli demarien vaatimat muutokset toteutetaan, liikenne tänne länsirajan kautta todennäköisesti pysähtyy lähes täysin.

Tanska on monin tavoin erilainen kuin Suomi tai Ruotsi, mitä tulee maahanmuuttoasioihin. Tanskan Yle ei hehkuta varauksetta monikulttuuria ja viimeisimpiä vihervasemmiston trendi-ilmiöitä. Tanskassa voit Ylen kanavilla nähdä toimittajien jauhottavan poliittisia tapahtumia häiriköiviä vasemmistolaisia tai aidosti haastavan afrikkalaistaustaista poliitikkoa, joka on pahoittanut mielensä taiteilija Dan Parkin kohauttavista teoksista.

Asenne-ero ei olisi voinut olla selkeämpi jo Muhammed-pilakuvakohun aikaan vuonna 2006.

Suomessa pelokas valtamedia ei uskaltanut julkaista pilakuvia, vaikka useissa muissa maissa lehdet julkaisivat kuvat solidaarisuudesta uhkailtuja tanskalaistoimittajia vastaan ja kannanottona sananvapauden puolesta. Kun Suomen Sisu julkaisi kuvat verkkosivuillaan, pääministeri Matti Vanhanen pyysi kuvien julkaisua anteeksi ja KRP aloitti tutkinnan mahdollisesta uskonrauhan rikkomisesta. Suomen pääministeri siis käytännössä siunasi pilakuvien julkaisijoiden vainoamisen ilmaisemalla, että kuvien julkaisu olisi jotenkin väärin. Muslimijohtajat vaativat Tanskan hallitukselta toimia kuvien sensuroimiseksi, mutta tanskalaiset kieltäytyivät ykskantaan: tämä on ilmaisunvapautta, ja siitä ei neuvotella. Tanskan median suhtautuminen oli sama: sananvapaudesta ei anneta myönnytyksiä - eikä todellakaan pilapiirroksista väkivaltauhkauksia tekeville.

Tanskassa ollaan lähempänä kansallismielisen aktivismin lopullisen tavoitteen toteutumista. Suomessa ja Ruotsissa tilanne on vielä se, että on pääasiassa yksi kansallismielinen puolue, jolle sitten toivotaan jytkyä. Jytkyt eivät kuitenkaan käy pitkän linjan tavoitteesta. Mitä lopulta tulisi syntyä on kansallismielinen hegemonia suurten puolueiden kesken eli tilanne, jossa kansallismielisyys ja tarkka maahanmuuttopolitiikka ovat perusarvoja, jotka kaikki suuret puolueet tunnustavat, vaikka muista asioista voivatkin olla eri mieltä. Tämä on huomattavasti tehokkaampi ja toimivampi lopputulos kuin yksi kansallismielinen puolue, jolle toivotaan 51% kannatusta, jotta se pääsisi hallitusvaltaan kaikkien muiden puolueiden ollessa sitä vastaan ja kieltäytyessä yhteistyöstä. Kansallismielisyydestä on tehtävä itsestäänselvyys ja moraalinen hyve, jonka kaikki jakavat.

Tanskan vastine perussuomalaisille on Tanskan Kansanpuolue, mutta toisin kuin perussuomalaiset, se ei ole asiansa kanssa yksin. Jopa Tanskan kuningatar otti kantaa epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan sanomalla, että oli harhaluulo kuvitella, että Tanskassa asuminen tekisi tulijoista tanskalaisia - ketään ei voi integroida vasten tahtoaan. Sekä demarit että keskustaoikeistolainen Venstre jakavat tiukan linjan maahanmuuttopolitiikan, joten tilanne on kansallismieliselle äänestäjälle varsin mukava: riippumatta siitä, mikä suurista puolueista nappaa hallituksen muodostajan aseman, odotettavissa on tarkkaa rajapolitiikkaa ja palautuslentoja.

Tästä hyötyvät demarit ja Venstrekin: Kansanpuolue kärsi vaaleissa tappion, koska kansallismielisellä äänestäjällä on mistä valita, ja muut suuret puolueet ovat saaneet kovalla mamu-politiikalla estettyä äänestäjiensä menettämisen oikeistopopulisteille. Siinäpä reseptiä Suomenkin suurille puolueille: jos haluatte estää perussuomalaisten nousun, omaksukaa heidän maahanmuuttopolitiikansa.

Suomenkin suurissa puolueissa on kansallismielistä ainesta, mutta tähän saakka ongelma on ollut, että he eivät johda puolueitaan. Bloggaaja Tere Sammallahti on ns. nuiva kokoomuslainen, ja hän on pyytänyt ihmisiä äänestämään itsensä kaltaisia kokoomuslaisia, jotta puolueen linja voitaisiin muuttaa sisältä päin. En usko Teren logiikan toimivuuteen tässä, koska ikävä kyllä äänestyslipuissa ei ole palautelaatikkoa, jossa äänestäjä voisi kertoa motiivit äänensä takaa. Mietitäänpä hetki, miltä asia näyttäisi nykyisen kokoomusjohdon silmin: jos puolue saisi huomattavan vaalivoiton orpojen ja mykkästen ministerikauden jäljiltä, puoluejohtohan tulkitsisi sen omaksi menestyksekseen riippumatta siitä, menevätkö äänet liberaaleille kokoomuslaisille vai nuiville. He katsoisivat, että vaalitulos on hyväksyntä edelliselle hallituskaudelle, ja niin katsoisi puolueväkikin. Koska kaavalla saataisiin vaalivoitto, seuraavassa puoluekokouksessa äänestettäisiin valtaan luonnollisesti lisää sitä samaa.

Tanskan suuret puolueet eivät omaksuneet kansallismielistä linjaa siksi, että tanskalaiset olisivat äänestäneet nuivia demareiden ja Venstren edustajia, vaan siksi, että äänestäjät karkasivat Kansanpuolueelle. Sillä keinoin Suomenkin puolueet on herätettävä: kun ne ottavat vaaleista toiseen iskua ja perussuomalaiset sen kuin nousee, on siitä vedettävä johtopäätös jos toinenkin. On kuitenkin toivottavaa, että Teren kaltaiset ihmiset eivät loiki muista puolueista perussuomalaisiin vaikka oman puolueen toimet välillä sapettaisivat, koska huonojen vaalitulosten herättämän motivaation lisäksi muissa puolueissa tullaan tarvitsemaan muutoksen liikkeellepanijoita - heitä, jotka sanovat omassa puolueessaan ääneen monikulttuuria ihannoivan linjan epäonnistumisen ja asettuvat puolueen vaaleissa haastamaan vanhaa johtoa.

Kun kansallismielinen hegemonia on saavutettu, ei maahanmuutto-ongelmasta huolestuneiden tarvitse enää sydän kurkussa jännittää, tuottavatko vaalit hallituksen, joka pyrkii ratkomaan ongelmia vai pahentamaan niitä. Niin tai näin, isänmaa on turvattu. 

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Tarina Ahmedista - Mikä tekee suomalaisen?



Minäpä kerron teille tarinan, jota seuraa muutama kysymys. 

Ahmed on Turussa asuva Suomen kansalainen. Mallikansalainen hän ei ole. Ahmedin taustalla on monenlaista rötöstelyä: pahoinpitelyjä, raiskauksen yritys ja koko joukko rikkomisia lähestymiskiellolle, johon hänen entinen tyttöystävänsä on turvautunut. Ahmed ei ole mikään lupsakka kaveri. Hän on pahoinpidellyt ja raiskannut puolisoaan liiton alkumetreiltä saakka ja johtaa perhettä tyrannin ottein. Tytär saa häneltä kuulla huorittelut jos vilkaiseekaan kaupassa vaatetusta, joka ei isää miellytä. Ahmed on omasta valinnastaan työtön mutta osaa sukkuloida tukiviidakossa itselleen ja perheelleen kohtalaiset tukirahat. Hän kyllä tietää, ettei hän elä yhteiskuntamme standardien mukaan, mutta ei välitä. Ahmedia ei kiinnosta muuttua muiden mieliksi.

Voidaanko Ahmedia sanoa suomalaiseksi? Arvaan aika hyvin, miten eri ihmistyypit vastaisivat. Vihervasemmistolaisten mielestä kyllä, koska hän on Suomen kansalainen. "Maahanmuuttokriitikoiden" eli kulttuurinationalistien mielestä ei, koska hän ei elä suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen ja normien mukaan, vaikka hänellä onkin passi. Etnonationalistien mielestä ei, koska Ahmedin verenperimä ei ole suomalaista.

Aika selkeää kullekin ryhmälle, mutta sekoitetaanpa pakkaa hieman. Entä, jos tarinan päähenkilön nimi onkin Göran? Entäs sitten, jos Ahmedin nimi korvataan Juholla?

Vihervassari pitäytyisi kannassaan: näistä kaikki ovat suomalaisia, mikäli heillä on Suomen passi. Etnonationalistille tilanne olisi edelleen aivan yhtä selkeä: suomalaiseksi synnytään, ja suomalaiseksi syntynyt on suomalainen, vaikka hän olisi kuinka vastenmielinen ihminen. Ulkomaalainen taas ei suomalaiseksi tule hyvällä käytökselläkään.

Mutta kulttuurinationalisti on pulassa. Ahmedin kohdalla hän katsoisi moisen käytöksen integraatiohaluttomuudeksi eli lähtömaasta jääneeksi käytökseksi. Göran olisi jo vaikeampi tapaus. Hän olisi roisto, mutta kuvailtu käytös ei ole ruotsalaiselle kulttuurille ominaista, joten hän ei olisi vieraan maan tapoihin piintynyt omapäinen maahanmuuttaja vaan yksinkertaisesti rikollinen yksilö. Olisiko rötöstelyn vaikutus tällöin sama? Vaikea sanoa, kun en ole kulttuurinationalisti. Heidän aatemaailmansa mukaan Göran ei olisi suomalainen, koska hän ei noudata Suomen sääntöjä, mutta kulttuurinationalisteilla on taipumusta lajitella ihmisiä senkin mukaan, millaisesta maasta he tulevat, ei vain heidän käytöksensä pohjalta.

Juho taas saisi hien mamu-kriitikon otsalle. Jos kansan jäsenyys ei tule verenperimässä vaan tietyt kriteerit omalla toiminnallaan täyttämällä, Juho ei ole suomalainen. Jos sanoo, että tietysti hän on, onhan hän Suomen kansalainen, rikotaan kulttuurinationalismin sääntöjä. Sääntöhän oli, että passi ei vielä tee kenestäkään suomalaista. Voisi myös sanoa, että Juho on syntynyt Suomessa. No niin Ahmedkin voisi olla, tai Göran. Ja he ansaitsisivat kansan jäsenyyden vain käytöksellään. Mikä tekee Juhosta erilaisen? Maalaisjärkikin sen sanoo: verenperimä. Mutta mamu-kriitikon mielestä verenperimällä ei ole väliä, joten mikä hänen mielestään tekee Juhosta erilaisen?

Tällä ajatusleikillä pohjustin varsinaista aihetta eli etnonationalismin yleisyyttä. He ovat harvassa, jotka laskevat itsensä kansallismielisiksi mutta eivät todella koe Juhon olevan eri asia kuin Ahmed, koska Juho on etninen suomalainen ja Ahmed ei ole. Etnonationalismi on toimivaa ja maalaisjärjen mukaista, joten ymmärrettävästi useimmat katsovat verenperimän olevan ratkaisevaa.

Viime päivien PS-nuoriin liittyvän etnonationalismikohun tiimoilta olen törmännyt outoon ilmiöön: etnonationalisteihin, jotka parjaavat etnonationalisteja, koska he eivät jostain käsittämättömästä syystä ymmärrä itsekin olevansa sellaisia. Ja mistäkö tiedän, että nämä ihmiset ovat etnonationalisteja? Heidän omista ulostuloistaan. Eikä tämä rajoitu ihmisiin. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa puhutaan väestönvaihdosta uhkana, mutta sama puolue harjaa nuorisojärjestönsä väestönvaihdoksen vastustamisesta.

Väestönvaihtohan on etnonationalistinen käsite. Jos se on sinusta järkevä käsite, olet etnonationalisti. Jotta väestö voi vaihtua, on oltava useita väestöjä: se, joka korvataan, ja ne, joilla korvataan. Kulttuuri ja tavat ei ole millään tapaa mielekäs tapa määritellä kansaa tällaisessa yhteydessä. Itse asiassa lopputulos on varsin hullunkurinen, jos kulttuurinationalismin yrittää sovittaa yhteen väestönvaihdon käsitteen kanssa.

Jos kansan jäsenyys määritellään tapojen ja arvojen kautta, sama ihminen voi elinaikanaan olla Suomessa sekä väestönvaihtoa että suomalainen. Ali ja Fatima edustavat väestönvaihtoa eläessään alkuperämaansa tapojen mukaan, mutta he tulevat suomalaisiksi ja siirtyvät siis heihin, joita väestönvaihto Suomessa uhkaa, mikäli he omaksuvat suomalaisia arvoja, hankkivat yhteensopivat tuulipuvut ja arvioivat Linnan Juhlien pukuja. Sitten he voivat suomalaisina murehtia itseään uhkaavaa väestönvaihdosta eli sitä, että heidän lähtömaastaan tulee aleja ja fatimoita, jotka eivät halua yhteensopivia tuulipukuja, ja korvaavat Alin ja Fatiman suomalaiset arvot.

Tämä hullunkurinen konsepti toimii myös suomalaisiin: suomalaisista voisi sen mukaan tulla oman kotimaansa väestönvaihtoa. Koska verenperimä ei määrää kansalaisuutta, mattimeikäläinen voisi muuttua suomalaisesta väestönvaihdoksi vain ryhtymällä käyttäytymään huonosti.

Eiköhän asia tullut selväksi. Etnonationalismi on ainoa käytännössä toimiva ja järkeenkäypä tapa määritellä kansa. Ei ole toimivia esimerkkejä kulttuurinationalistisista valtioista, joissa eri syntyperien ihmiset onnistuisivat ylittämään etniset rajat ja elämään aidosti yksilöinä ja saman kansan jäseninä ilman etnistä klikkiytymistä. Ja jos sinä olet puhunut väestönvaihdosta tai pidät sitä edes mahdollisena käsitteenä, sinäkin olet etnonationalisti.

torstai 23. toukokuuta 2019

Pyrkyröintiä ja selkäänpuukotusta - kämyskenen vitsaus



Kansallismielisen skenen haittapuolia on, että se vetää puoleensa ihmisiä, jotka haluavat mukaan piireihin kaikista vääristä syistä.

Radikaalin laitaoikeistolaiset liikkeet houkuttavat aatteellisten ihmisten lisäksi seikkailun hakijoita, tappelupukareita ja sopeutumattomia, jotka haluavat vain kuulua jonnekin. Keskustaoikeiston vitsaus taas ovat pinnalliset pyrkyrit, jotka kuorivat kansallismielisten rahat tai äänet. He sattuivat näihin piireihin vain, koska se tarjoaa heille toiminta-alustan tienata köykäisellä konservatiivisisällöllä höystetyillä tissivideoilla tai kiivetä politiikan ja mediahuomion huipulle.

Vaikka havaitsin persujen Sebastian Tynkkysessä pyrkyröinnin merkkejä heti alkuunsa, yritin olla tuomitsematta häntä sen perusteella. Kovaa tunkua huomion keskipisteeksi ja sellaisten keinojen käyttöä, joita yleisesti katsotaan oikeistossa nenänvartta pitkin, kuten oman seksuaalisuuden valjastaminen argumentin vahvistajaksi. No, kohtuullinen määrä pyrkyröintiä voi olla hyödyllistäkin kansallismielisten asialle, koska se kohottaa motivaatiota tehdä töitä asian eteen. Ajattelin, että hän on ehkäpä vain nuoruuttaan hieman yli-innokas, ja ehkäpä oppii iän myötä sen suhteen, millaisia keinoja on järkevää ja moraalista käyttää.

Kuinkas sitten kävikään: sain kuulla Tynkkysen kaivaneen maata kansanedustaja Olli Immosen jalkojen alta kesällä 2015, kun tämä oli myrskyn silmässä “natsikuvakohun” ja äärioikeistolaiseksi leimatun Facebook-päivityksen tiimoilta. Tynkkynen oli puolueen vpj:n asemassa puuhannut jo sisäistä tutkintaa Immosen toimista, ja kaiketi tässä rangaistuksia kuten puolueesta erottamista, on haettu. Sinänsä ymmärrettävää. Immonen oli ylivoimainen suosiossaan Oulun alueella. Hänen ohitseen äänikuninkaaksi Tynkkysellä ei ollut asiaa aivan vähällä. Uhkien eliminoinnin tuntua oli ilmassa.

Tällöin arvioni siitä, että kyseessä on pyrkyri, varmistui. No, mikäs siinä. Kuten sanoin, pyrkyrikin voi olla kämyjen asialle hyödyksi, mikäli hänen intressinsä ovat samat kuin kansallismielisyyden. Tällaisen ihmisen kanssa vain kannattaa pitää varansa. Tämä huomattiin myös kuntavaalien alla 2017. Kotiseutumme persuista jo lupailtiin Junes Lokalle paikkaa ehdokaslistalla, mutta viime hetkellä tarjous peruttiin. Kuulin palaverissa mukana olleelta henkilöltä, että Tynkkynen oli ponnekkaasti vastustanut Juneksen ottamista mukaan. Kilpailijan eliminointia jälleen. Tällä kertaa temppu tosin ei toiminut, koska Junes sai Sebaa enemmän ääniä vaikka oli itsenäinen ehdokas.

Oulun valtuustossa kansallismieliset ovat aika yksin. Tilanne on Junes + persut vastaan muut. Pienen porukan on pidettävä yhtä, joten Junes on säännönmukaisesti kannattanut persujen esityksiä, niin pitkään kunhan ne sopivat ASYLin linjaan, ja varsin usein ne sopivat. Yhteishenki on kylläkin jäänyt yhden miehen projektiksi, koska Tynkkynen ja muut persut eivät kannata Juneksen aloitteita edes silloin, kun ne vastaavat heidän omaa tavoitettaan asiassa. Junes teki mm. aloitteen, jossa esitettiin kaikkia mahdollisia toimia, joilla valtuusto voisi laillisesti hankaloittaa Oulun kohumoskeijan toimintaa ja pitää sen seksuaalisesti huolestuttavan henkilöstön kaukana lapsista.

Ei kannatusta, vaikka myöhemmin samana iltana eräs persu vaati Twitterissä Oulun moskeijan sulkemista.

Hänen nenänsä edestä meni aloite, jolla oltaisiin tehty kaikki mahdollinen, mutta eipä kannattanut, vaikka siihen tarvitaan vain kynän pyöräytys. Ilmeisesti tällä haetaan sitä, että paikallismedian vähäinen huomio kansallismielisille suuntautuisi vain persuille - että Kaleva ei kertoisi valtuuston äänestäneen Junes Lokan aloitteesta vaan persujen. Ihmeellistä vänkyröintiä pikkumaisista syistä.

Perussuomalaisissa nuorissa on käyty pitkään kiistaa yhdistyksen linjasta: onko se etnonationalistinen ja arvokonservatiivinen vai kulttuurinationalistinen ja arvoliberaali. Ensin mainitut arvot voittivat. Kun PS-nuoret viime vuonna äänestivät itselleen uuden johdon, paikka toisensa jälkeen meni etnonationalisteille. Kauas on tultu Tynkkysen linjasta järjestön puheenjohtajana - siitä, miten järjestö kärräsi etnopositiivisia yksilöitä esiintymään ja poseerattiin somalijengien kanssa vakuutteluksi siitä, että ei olla rasisteja. Uusi johti viittaa kintaalla sille, pitääkö joku heitä rasisteina.

“Etnot” ovat yleisestikin nouseva ja valtaansa kasvattava ryhmä. Sitä edustavia järjestöjä, verkkojulkaisuja, tubettajia, seminaareja ja kirjoja tulee kuin sieniä sateella kautta länsmaiden. On siis olemassa uhka Tynkkysen asemalle ja etenemiselle. Miten luulette hänen toimivan? Kilpaileeko hän reilusti PS-nuorten vaaleissa vai yrittääkö pelata kilpailijansa ulos keinolla millä hyvänsä?

Ikävä kyllä hän jatkoi aiemman metodinsa mukaisesti ja ryhtyi savustamaan etnoja ulos järjestöstä, jossa heidät demokraattisesti on valittu johtotehtäviin. Sebastian nokkelana poikana välttelee reiluja otteluja - voitto kelpaa keinolla kuin keinolla.

PS-nuoret julkaisivat alla olevan twiitin, jonka viesti on selvä: he vastustavat väestönvaihtoa ja haluavat Suomen olevan jatkossakin suomalainen - aivan kuin persujen vaalisloganissa sanotaan. Luulisi, ettei tässä ole kansallismielisille mitään kiistanalaista. Li Andersson onnistui kuitenkin heittämään riitaomenan pöyristelemällä järjestön rasistisuutta. Lin mielipiteistä välittää tismalleen niin moni, kuin vasemmiston äänestäjiä on. Tai ei sittenkään. Tynkkynen ja pj Halla-aho laittavat Lin höpinöille painoarvoa. Halla-aho sanoo, että somessa tykittelevät PS-nuorten etnot ovat “väärässä puolueessa” ja Tynkkysen mukaan heidän “lähtölaskentansa alkoi” ja nyt on ryhdyttävä joukkoerottamisiin. Tyne ei petä.



Minulle jäi täysin epäselväksi, mitä PS-nuorten twiitissä Halla-aho, Tynkkynen ja soppaan lusikkansa myös työntänyt Samuli Sibakoff oikeastaan tuomitsevat. Mitä vikaa on suomalaisen Suomen toivomisessa ja väestönvaihdon vastustamisessa? Tynkkynen nyt tietysti vain tarttui opportunistina tilaisuuteen savustaa ikävät kilpailijat ulos, mutta mikä motivoi Halla-ahoa? Miksi hän harjaa nuoria mielipiteistä, jotka ovat kansallismieliselle itsestäänselviä ja huomattavasti maltillisempia kuin Jussin omat blogitekstit negridisen rodun älykkyydestä ja sopeutuvuudesta.

Mahdollisuuksia on kaksi:

-Sano Twitter-suvakille, minne hän voi tunkea mielipiteensä. Totea, että tässä asiassa meillä nyt vain on erilaiset arvot. Hyödynnä kenties tilaisuus jauhottaa hänen laiskat argumenttinsa integraatiosta, ja tee pöyristelystä vaaliase.
Tai

-Panikoi kiukkuisen suvakin edessä. Tuomitse mielipide, joka on kansallismielisyyden peruskivi. Hauku puolueesi nuorisojärjestön jäsenistö ja vallitseva aate. Potkaise mehevä riita vauhtiin puolueen sisällä mutta tietysti julkisesti somessa räkytettynä, jotta vihervasemmistollekin tarjotaan jotain huvitusta näin vaalien alla. Ammu itseäsi jalkaan hyökkäämällä vaalimainoksissasi oman puolueesi jäseniä vastaan.

En yksinkertaisesti voi käsittää, miksi Halla-aho valitsi jälkimmäisen. Mitä ihmettä hän tai puolue tuosta hyötyvät? Toki Jussilla on omat kärhämänsä etnojen kanssa, mutta enpä tiedä, olisiko hän niin pikkumainen, että sabotoisi puolueensa eurovaaleja kostaakseen etnoille. Jos ymmärrätte, miksi Jussi toimii näin tyhmästi, kertokaa ihmeessä.

Harmillista, että persut ovat tulleet tähän, mutta yllättynyt en ole. Se vain seuraa eräiden Euroopan populistipuolueiden jäljillä: Ruotsidemokraatit ovat laimentuneet maahanmuuton vastustamisesta siihen, että ajoittain joku heistä rohkenee vaatia, että mamujen tulisi opetella ruotsia. AfD Saksassa taas moraalisäteilee perustamalla omat tytärjärjestöt muslimeille ja juutalaisille. Jopas menee suvakilla aivot solmuun, kun kämyt toteuttavat suvakkien politiikkaa ja arvomaailmaa ihan itse.

On aika pohtia, millaisia ihmisiä haluat nähdä kansallismielisen liikkeen eturintamassa. Me kun voimme valita, ketä äänestämme, kenen kirjan luemme, kenen videoita katsomme. Haluatko, että sinua edustavat ihmiset, joiden mielestä väestönvaihdon vastustaminen on pöyristymisen ja tuomitsemisen väärti kauheus, vai ihmiset, jotka anteeksi pyytelemättä ja muitta mutkitta ajavat suomalaisten asiaa eivätkä ryhdy matelemaan ja työntämään tovereitaan bussin alle heti kun joku Twitter-suvakki niin vaatii?

Minua enemmän seuranneet tietävät hyvin, että olen tsempannut pari kappaletta sitten manitsemiani laimentuneita kämypuolueita vaaleissa. Sitoutuminen ja lojaliteetti eivät kuitenkaan saa mennä kansallismielisten asian edelle. Jos joku puolue on pettänyt arvonsa ja äänestäjänsä, se on tunnustettava, vaikka se kuinka kirvelisi, ja vaikka kuinka nolottaisi, että on mennyt veikkaamaan väärää hevosta. Emme sinä ja minä tähän ryhtyneet puolueiden tähden vaan aatteesta ja rakkaudesta suomalaiseen kansaan.

Jos puolueen harharetkiä ei tunnusteta, kärsii kansallismielisyys suoraan. Jos äänestetään tottumuksesta kämypuoluetta, joka ei ole toiminut arvojemme mukaan, äänet menevät hukkaan. Ne voisi keskittää ehdokkaalle tai puolueelle, joka todella aikoo ryhtyä toimeen eikä antaudu vihervasemmiston menestyksen edessä kulttuurimme muokkaamisessa. Laimentunut kämypuolue on tällöin nimenomaan este kansallismieliselle politiikalle, koska se kerää äänet kohteeseen, jossa ne eivät tuota käytännön tuloksia.

Voit tehdä kaksi asiaa tilanteen korjaamiseksi: vaadi puolueelta kirkkaan kansallismielistä linjaa ja anna palautetta, että jos sitä ei tule, ei tule ääntäsikään. Kysy, miten kansallismielistä politiikkaa meinataan tehdä, jos ei saa edes vihjata, että olisi kiva, jos monituhatvuotinen sukupolvien jatkumo suomalaisten heimojen mailla ei katkeaisi. Voit myös vain äänestää jotain muuta. Kannattajien kaikkoaminen pakottaa puolueen vääjäämättä itsetutkiskeluun äänikadon syistä.

Jos pysyt lojaalina, vaikka puolue suoriutuisi huonosti, petät kansallismielisten asian. Et voi palvella kahta herraa. Muista, miksi edes ryhdyit tähän kaikkeen, äläkä hukkaa alkuperäistä tavoitettasi matkan varrella. Puolueet ovat vain työkalu nationalismin edistämiseen, ja hajonnut työkalu tulee korjata tai korvata paremmalla.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Pienpuolueet eivät hajota - niiden etu on sinunkin etusi


Aika ajoin näen jonkun somessa valittavan halvatun pienpuolueista, jotka hajauttavat kansallismielisten ääniä ja rajoittavat persujen kasvua. Ihmettelen aina, että miksi tämä asetelma on näiden ihmisten mielestä juuri pienpuolueiden vika? Monet niiden ehdokkaat ovat sellaisia, joita ei kelpuutettaisi persuihin vaikkapa liian radikaalien näkemysten vuoksi, vaikka he itse olisivat yhteistyöhaluisia.

Näissä tapauksissa kritiikki tulee suunnata tietysti persuille, jos he ovat kerran se yhteistyöhaluton taho, joka on luonut tilanteen ja voi sen korjata. Vai pitäisikö kaikkien persuihin kelpaamattomien kansallismielisten vain lopettaa politiikka kokonaan, etteivät he vain tule vieneeksi yhtään PS-ääntä? Se olisi jo melkoinen vaatimus: kutsumuksesta tehty työ päättäviin pöytiin pääsemisen eteen pitäisi lopettaa yhden puolueen mielipiteen takia. Aika hurjaa.

Lisäksi kyseenalaistan koko sen ajatuksen, että muiden kämyehdokkaiden äänet ovat automaattisesti persuilta pois. Itsekin tiedän lukuisia kannattajia, jotka eivät äänestäisi persuja, vaikka Junes Lokka tai minä emme olisi ehdolla.

Syitä on moneksi:

Jonkun mielestä PS on liian EU-myönteinen.
Joku voi olla kristilliskonservatiivi, joka vierastaa tynkkysläistä liberalismia puolueessa mutta kokee minut riittävän konservatiiviksi.
Joku voi olla liberaali mutta kovaa rajapolitiikkaa haluava rastatukka, joka vierastaa PS:ää uskovaisten edustajien takia mutta pystyy samaistumaan Junekseen.
Jonkun mielestä PS on kauttaaltaan valeoppositio.
Olen kuullut syitä laidasta laitaan.

Pienpuolueet siis voivat hyvinkin kasvattaa kansallismielisten yhteistä äänisaalista, koska ne herättävät nukkuvia, joille ei muuten kelpaisi kukaan.

Laskelmointi äänten suhteen on ylipäänsä asia, joka nostaa niskavillani pystyyn, koska sen tekemällä kansa itse rapauttaa omaa demokratiaansa ja pelaa suoraan valtaapitävien pussiin. Ei ole mikään sattuma, että meillä on d'Hontin menetelmä, puoluetuet, suuria puolueita suosivat muutokset Ylen vaaliohjelmia koskeviin pykäliin ja kaikki muut rakenteet, jotka edesauttavat jo vallassa olevien suurien puolueiden vallassa pysymistä. Perinteiset puolueet ovat määrätietoisesti rakentaneet tätä järjestelmää, ja itse koen niin, että jos ryhtyisin laskelmoimaan äänestyspäätöksissäni, antaisin periksi heidän huijauksensa edessä ja varmistaisin huijauksen toimivuuden jatkossakin. Järjestelmä kun ei muutu äänestämällä niitä, jotka ovat sen rakentaneet. Samalla kokisin pettäväni omat arvoni äänestämällä vähemmän sopivaa ehdokasta vaalimatematiikan takia. Silloin olisi sama vaikka äänestää demareita. Onhan vaalimatematiikka heidän puolellaan, väliäkö arvoilla ja tavoitteilla.

Ilman Junes Lokkaa minulle olisi hyvin vaikeaa löytää sopivaa ehdokasta. Omalla tavallaan silloin olisi järkevää äänestää "vähiten huonoa". Aiemmin olisin toiminutkin niin, mutta en nykyään, koska ymmärsin pienimmän pahan äänestämisen olevan viime kädessä vain ja ainoastaan ääni ehdokkaalle, joka ei ole sitä ansainnut. Tämä riittämätön ehdokas voisi saada tuhansia pienemmän pahan ääniä ja kuvitella suoriutuneensa erittäin hyvin, koska äänestyslipussa ei ole kommenttiosiota. Se ei kannustaisi häntä korjaamaan linjaansa. Ja jos kokonaiselle puolueelle sataa kautta maan pienimmän pahan ääniä, sama ongelma. He eivät silloin kuule kansallismielisten viestiä siitä, että enemmän tarvitaan. Ilman Juneksen ja omaani ehdokkuutta jättäisin aika usein vain äänestämättä.

Pienpuolueiden asiaan palatakseni, niiden nousua kannattaa toivoa. Mitä useampi kämypuolue meillä on, sitä parempi on sinun kuluttajansuojasi kämyäänestäjänä. Jos on vain yksi kansallismielinen puolue, sen kestää lepsuilla ilman suurempaa pelkoa äänestäjien valumisesta muille. Useat kämypuolueet taas kirittävät toisiaan ja pitävät huolen siitä, että lupaukset pidetään ja asian eteen tehdään töitä. Myyjien kilpailu keskenään on aina asiakkaan etu.

Tästä syystä sinunkin kannattaa tsempata jokaista etäisestikään uskottavaa puoluehanketta, yhdistystä ja ehdokasta kansallismielisellä kentällä, vaikka kantaisit persujen jäsenkirjaa. Pitkällä tähtäimellä niiden muiden kansallismielisten menestys on sinunkin etusi, koska PS-kannattajien ääniä kärkkyvä kilpailijapuolue antaisi sinunkin edustajallesi motivaatioruiskeen kansallismielisten asian ajamiseen.

Ja mikäli olet vannoutunut persujen tai minkä tahansa puolueen kannattaja, älä koskaan unohda sitä, mikä ajaa kansallismielisen asian etua ja mikä ajaa puolueen etua, vaikka vaistomaisena reaktionasi kilpailija persuille ei kuulostaisi hyvältä idealta. Ryhdyit persujen kannattajaksi todennäköisesti siksi, että halusit ajaa kansallismielistä asiaa. Katso, ettet matkan varrella unohda sitä ja ryhdykin ajamaan vain puolueen asiaa. Sitäkin näkee, että taistellaan vaikka on jo unohdettu, miksi taisteluun liityttiin.

Tällaista toimintaa on esim. puolustaa puoluetta tai jotain sen poliitikkoa, joka on tehnyt jotain ilmeisen väärin - otetaan nyt vaikka Teuvo Hakkaraisen tempaukset. En usko, että Hakkaraisen väkisinsuutelua selittelevät ja puolustelevat aidosti uskovat, että naisia saisi kohdella niin. He vain unohtivat, mikä heidän tavoitteensa on. He ryhtyivät kannattamaan persuja kansallismielisyyden tai konservatismin takia, mutta jossain kohtaa sokaistuivat ja ryhtyivätkin ajamaan puolueen ja sen ihmisten asiaa vaikka kansallismielisyyden kustannuksella - kämyskenellehän se yleisesti ottaen on pahaksi, jos siihen kuuluvat puolustelevat käsiksi käymistä naisiin. Ei se houkuta uusia naisia puolellemme - tai normaaleja miehiäkään.

Mutta tämä oli nyt vain esimerkki siitä, miten ydinarvot ja tavoite voivat sumentua taistelun tuoksinassa. Tärkeän pointin se kuitenkin sisältää: älä hukkaa sitä, kuka olet ja minkä puolesta taistelet. Yritä pitää kiinni arvoistasi, älä alistu ryhmäpaineelle tai myy periaatteitasi lojaliteetista ihmistä tai puoluetta kohtaan. Jos me kaikki onnistuisimme tässä edes hitusen paremmin - eihän kukaan täydellinen ole tai sellaiseksi tule - maailma olisi aika erilainen paikka elää.

Mieti, miltä näyttäisi vaalitulos, jos jokainen äänestäisi aidosti arvojensa mukaan - ei tottumuksesta, hetken mielijohteesta, koska kaverikin äänesti tai vaalimatematiikan takia. Kello tikittäisi korruptoituneelle järjestelmälle.

tiistai 14. toukokuuta 2019

Yhdysvaltain feministit myyvät itseään


Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tehty kiristyksiä aborttilainsäädäntöön, ja viime aikoina puhutuin kiristys on Georgian osavaltion ns. sydämensykelaki. Laki kieltää abortit sikiöille, joiden syke on havaittavissa. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä kuuden viikon rajaa abortin tekemiselle, mikä on huomattavasti suomalaista tasoa lyhyempi sallittu ajanjakso.

Abortinvastustajat iloitsevat uudesta laista Georgiassa, mutta kaikki eivät jaa heidän riemuaan, ja lakia vastaan protestoidaan sangen erikoisin tavoin. Feministit lanseerasivat näyttelijä Alyssa Milanon johdolla #SexStrike-kampanjan eli seksilakon painostuskeinona aborttiasiansa puolesta. Kollegansa Rose McGowanin tavoin Alyssan aika julkisuudessa on viime vuosina ollut rajattu lehtijuttuihin, joissa kysellään, muistatko vielä tämän 90-luvun tähtösen, koska tältä hän näyttää nyt, joten molemmat naiset ovat ryhtyneet lunastamaan julkisuutta aktivismilla.

Milanon perustelu seksilakolle on, että seksin harrastaminen on naisille yksinkertaisesti liian vaarallista, koska on riski tulla raskaaksi saamatta aborttia. Tämä herättää kysymyksen: väittääkö Alyssa siis, että huolimatta siitä, että feministit pitävät seksistä pidättäytymisen merkitystä painottavaa seksivalistusta humpuukina, hän kuitenkin ymmärtää pidättäytymisen varmimmaksi keinoksi välttää ei-toivottu raskaus?

 Tunnettu somefeministi Laurie Penny muotoilee seksilakon Twitterissä näin:

Tämä on se seksilakko, jolla on merkitystä. Älä harrasta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka uskoo, että naiset tulisi pakottaa synnyttämään. Älä pane naisvihaajia tai valkoisen ylivallan kannattajia. Älä harrasta seksiä sellaisen kanssa, joka ei näe sinua ihmisenä. Kaiken muun lisäksi he ovat yleensä vielä huonoja sängyssä. 
Nyt on todettava, että ovatpa keksineet kampanjan, joka on joka tasolla pielessä. 

Aloitetaan aivan käytännön tason asioista: tuskin feministit ja konservatiivit muutenkaan harrastavat seksiä keskenään, joten on vaikea nähdä, kenen elämään tällainen seksilakko vaikuttaisi.

Ovatko nämä Twitter-feministit sitten tähän asti paneskelleet republikaaneja äänestäviä kristilliskonservatiiveja, mutta nyt lopettavat sen? Tuskin.

Ja onko syytä olettaa, että konservatiivimiehet pitäisivät jotenkin harmillisena sitä, että feministit eivät halua seksiä heidän kanssaan? Eipä juuri.

Entä onko konservatiivimiehillä syytä haluta, että nämä naiset ylipäänsä harrastaisivat seksiä vain tehdäkseen abortin, mikäli raskaus pääsee alkamaan? Ei tietenkään. Nämä feministithän toimivat asiassa juuri siten, miten abortinvastustajat haluavat heidän toimivan. Vähemmän seksiä heitukoille, vähemmän myös niitä abortteja. Mikäli feministien joukossa on heitäkin, jotka todella pitävät seksistä, silloinhan heidän lakkonsa on vain suolaa haavoihin heille itselleen: abortinvastustajat saavat tahtonsa läpi, ja lisäksi feministit menettävät seksiä.

Pennyn loppuhuomautus valkoisen ylivallan kannattajien ja naisvihaajien seksitaidoista ei sekään ole aivan loppuun asti ajateltu. Jos aiot uskoa hänen sanaansa, sinun on oletettava hänen harrastaneen seksiä mainitsemiensa miestyyppien kanssa - eikä aivan vähän, koska hän uskaltaa peräti kommentoida näiden sänkytaitoja yleisesti. Siinä on asia, jota minäkään nationalistinaisena en uskaltaisi ryhtyä arvioimaan, koska otantaa ei vain ole riittävästi, mutta ilmeisesti Penny haluaa seuraajiensa uskovan, että hänellä on. En tiedä miksi.

Kampanjan suurempi ongelma on kuitenkin muualla kuin käytännön toteutuksessa seksilakolle. 1960-luvulta lähtien feministit ovat valittaneet naisten esineellistämisestä, ja nyt he esineellistävät itse itsensä varsin räikeällä ja alentavalla tavalla ja tekevät itsestään prostituoituja. He itse välittävät kampanjallaan sen viestin, että heidän parhain valttikorttinsa yhteiskunnassa sijaitsee heidän jalkojensa välissä. Tämäkö on sitä voimaantumista ja naisten yhteiskunnallista aktiivisuutta - yrittää kiristää seksillä miehet täyttämään tavoitteet näiden naisten puolesta?

Alyssa Milano on kaunis nainen, joskin ei enää luonnollisesti lisääntymisiässä, eli hänellä on tietynlaista seksuaalista valtaa kanssaihmisiinsä. Mutta monet feministit eivät ole viehättäviä alkujaankaan. Heidän markkina-arvonsa ei riitä siihen, että he voisivat yrittää käyttää seksuaalista valtaansa vipuvartena. Miten seksilakko heidän osaltaan toimii? Jos läpeensä epäviehättävä henkilö julistaa, että ähäkutti, enpä pane teitä, ei siinä ole mitään uhkaavaa, enemmänkin se on kaikille hieman kiusallista ja säälittävää.

Ja todellakin, esineellistämisen lisäksi tämä on prostituutiota. "Anna minulle mitä haluan, niin saat pimpsaa" - eikös se ole koko ajatus itsensä myymisen takana. Tunnen paljon asialleen omistautuneita nationalistinaisia mutta en sentään niin omistautuneita, että he olisivat valmiita huoraamiseen politiikanteon välineenä. Heidän suhtautumisensa seksiin ja naiseuteen onkin terveempää ja luontevampaa kuin feministeillä, joiden suhde seksiinkin on aatteellisten ristiriitojen leimaamaa.

Toisaalta he vastustavat esineellistämistä, mutta tekevät itsestään kauppatavaraa. He ovat olevinaan seksipositiivisia, mutta seksilakkokampanja herättää sen mielikuvan, että he suhtautuvat seksiin vain miehelle suunnattuna palveluna - eivät asiana, josta he itse saisivat iloa irti. He tempoilevat ristiriidassa siitä, onko porno esineellistämistä ja sortoa vai voimaannuttavaa naisen seksuaalisuuden osoittamista. He vaativat naisille seksuaalista itsemääräämisoikeutta mutta ei vapautta valita seksikumppaneitaan väärin perustein, kuten rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. He paasaavat siitä, miten naisten ei tule yrittää miellyttää miehiä, samalla kun heidän seksipositiivisuusgurunsa tyrkyttävät jopa teinitytöille seksikäsitystä, joka pohjaa miehille suunnattuun fetissipornoon.

Konservatiivinaisille seksi on verraten hyvin helppo asia: etsi kumppani, jonka kanssa haluat jakaa elämäsi, ja tehkää vällyjen välissä kaikkea sellaista, mistä pidätte. Feministien seksikäsityksestä poiketen konservatiivien näkemys sitoo seksin osaksi ihmisyyttä ja elämän jatkumoa. Se ei ole videopeliin verrattava viihdyke vailla tunnesiteitä vaan osa aikuisten rakkautta ja yhteiseloa, jonka perimmäistä tarkoitusta eli lisääntymistä ei suinkaan unohdeta.

Tästäkin syystä seksilakko ei ole onnistunut tempaus vaan masentava ja surullinen katsaus feministiseen mielenmaisemaan. He eivät näe yhteyttä seksin ja tunne-elämän välillä, koska jos he näkisivät, he luonnollisestikaan eivät kannattaisi seksistä irtisanoutumista poliittisista syistä. Pariskunnan välistä fyysistä läheisyyttä ei voi laittaa hetken oikusta katkolle ja henkisen läheisyyden ja luottamuksen kärsimättä, minkä vuoksi seksin pihtaaminen tai seksillä kiristys ovat arjessa pomminvarmoja keinoja sabotoida itse parisuhteensa, vaikka lyhyellä tähtäimellä ne voivatkin auttaa saamaan tahtonsa läpi.

Jos omaksuu feministien kylmän suhtautumisen seksiin, luopuu ehdoin tahdoin tärkeästä ulottuvuudesta rakkauselämässään. Vaikka joskus löytäisi pysyvän kumppanin, jonka kanssa haluaa olla monogamisessa suhteessa, ei intimiteetti ja seksin erityisluonne voi täysin toteutua, koska ihminen on jo rapauttanut suhteensa seksiin ja hyvin mahdollisesti tahrannut oman kokemuspohjansa siitä epäonnisilla kokeiluilla ja merkityksettömillä irtosuhteilla. Ei suhteen vakavoituminen jaetun aviovuoteen tasolle ole aivan sama asia, jos taustalla tajunnassa pyörii tietoisuus siitä, että on jo tehnyt ja antanut tehdä itselleen kaiken mahdollisen seksuaalisen toiminnan lukemattomien muiden kanssa.

Tässä ei ole mitään voimaannuttavaa tai pohjimmiltaan naisten asiaa ajavaa. Seksistä on tehty yksi kauppatavara ja viihdyke nykyajan loputtomassa kuluttamisen ja elämyksentavoittelun joukossa, ja naiset ovat häviäjiä siinä pelissä yhtä paljon kuin miehetkin. Kaikki menettävät jotain erityistä, joka ennen oli tuli osaksi lähes jokaisen elämää aikuistuessa.

En voi olla miettimättä, voiko feministien valuvikaa korjata. Jos on onnistunut aivopesemään itsestään kaikki vaistonvaraiset käsitykset omasta arvosta ja ihmissuhteiden tunnekokemuksista, voiko normaaliin enää palata? Olen nähnyt toki haastatteluja esim. pornotähdistä, jotka ovat lopettaneet pornouran ja siirtyneet hyvinkin konservatiiviseen elämäntapaan, mutta jopa pornon kohdalla suunnanmuutoksen luulisi olevan helpompaa kuin feminismin. Pornon tekemisenkin voi kuitenkin ainakin jollain tasolla eristää mielessään puhtaaksi työnteoksi, jonka lainalaisuuksia ei noudata itse omassa yksityiselämässään, mutta feminismi on jo valmiiksi kantajansa yksityiselämässä ja leimaa hänen koko maailmankuvaansa.

Ainoa em. feministien näkemyksiä masentavampi ajatus on se, että feministit todellakin saisivat tahtonsa läpi ja korruptoitua sukupolven toisensa jälkeen tyttöjä kaltaisikseen. Riippumatta sateenkaariperheiden ja yksinhuoltajuuden hehkutuksesta ydinperhe on kuitenkin yhteiskuntaa kannatteleva voima, koska se tuottaa seuraavan sukupolven.

Mitä mahdollisuuksia perheillä ja avioliitolla olisi yhteiskunnassa, jossa kaikki naiset ovat itseään sopivasta hinnasta kauppaavia prostituoituja, jotka ovat tietoisesti kuolettaneet itsestään normaaleja tunneyhteyksiä? Mitä motivaatiota miehillä olisi tehdä töitä perheensä ja jälkipolvien paremman elämän turvaamiseksi? Jäljelle jäisi käytännössä  vain jonkinlainen postmoderni järkiavioliitto, jossa ei edes yritetä rakentaa todellista ihmissuhdetta vaan tehdään kauppaa erinäisillä palveluilla, joita kumppanilleen keksii tarjota.

Mietinpä vain, pysäyttäisikö se feministit miettimään elämäänsä, jos he viiden minuutin ajan voisivat nähdä itsensä ja maailmankuvansa tyhjyyden ja masentavuuden sellaisina, millaisina me näemme ne.