torstai 16. maaliskuuta 2017

Hesari sensuroi meidät vaalikoneesta



Kuntavaalien alla nettisivut ovat täynnä jos jonkinmoista vaalikonetta ja -galleriaa. Erikoisin on kuitenkin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhdistetty vaalikone, johon ei pääse edes vastaamaan itsenäisenä, kansallismielisenä ehdokkaana.

Ilta-Sanomat tarjosi sähköpostiosoitetta, johon ehdokkaat voivat laittaa pyynnön tunnuksille, jos eivät ole tunnuksia saaneet. No, Junes Lokka ja minä laitoimme perjantaina viestin, jossa kerroimme nimemme, kaupungin ja yhteislistamme nimen sekä pyysimme käyttäjätunnuksia. Ei vastausta koko päivänä.

Maanantai-iltapäivänä vastausta ei vieläkään kuulunut, joten laitoimme viestiä toiseen kertaan samoilla tiedoilla. Ei vastausta. Seuraavaksi yritin kysellä HS:ltä Twitterissä, onko se heidän yleinen linjauksensa, että kansallismielisiä jätetään mahdollisuuksien mukaan ulos vai olemmeko me erityistapauksia. Ei vastausta.
Näin vertailun vuoksi: Ylen vaalikone on suositumpi ja ominaisuuksiltaan huomattavasti monimutkaisempi kuin HS:n versio. Ylen tuesta sai vastauksen yhteydenottoihin päivä- tai ilta-aikaan noin tunnissa myös viikonloppuisin, vaikka yhteydenottoja takuulla tuli paljon ruuhkautumisen aiheuttamien bugien takia. HS ei ole vastannut kuuteen päivään.
Tämä herättää minussa toivoa. Tämä viestii selvästi, että Hesari pelkää meidän pärjäävän. Jos he pitäisivät meitä täysin toivottomina tapauksina valtuustoon, heillä ei olisi mitään syytä meitä sulkea ulos koneestaan, koska ääniä ei tulisi kuitenkaan. Joku syy heillä kuitenkin nyt on päättää sensuroida meitä useista yhteydenotoista huolimatta.

Aiemmin minulle linkattiin keskustelufoorumiketju, jossa puhuttiin yhteislistastamme. Ketjussa sanottiin liikkuvan huhuja joiden mukaan valtamedia yrittäisi vaientaa keskustelua meistä, koska pelkää meidän menestyvän. Silloin kun luin ketjun en ollut moisesta kuullutkaan ja pidin ajatusta varsin epäuskottavana. Pari nettiöyhöä. Mitä sensuroitavaa meissä olisi? No ilmeisesti jotain on, jos meidät pitää vaalikoneestakin jättää ulos.

9 kommenttia:

  1. Sama juttu meillä Virroilla. Täällä on kymmenen ehdokkaan sitoutumattomien yhteislista, ja olen myös laittanut useita viestejä tuohon sähköpostiosoitteeseen. Ylen kanssa asiat sujuivat mallikkaasti myös meillä.

    VastaaPoista
  2. Voi tietysti syynä olla sekin, että Hesarin vaalikone on rakennettu puoluelähtöisesti, joten sitoutumattomia ei sinne oikein voi laittaa mihinkään oikeaan kategoriaan. Ehkä vaalikonetta tehtäessä ei ole huomioitu, että kaikki ehdokkaat ei kuulu puolueisiin. Tosin en yhtään ihmettelisi, vaikka Hesari ihan tietoisesti sensuroisi. Onhan sekin toisaalta outoa, että Hesari ei muka olisi osannut huomioida vaalikonetta suunnitellessa noita sitoutumattomia ehdokkaita. Onhan heillä ennenkin ollut vaalikone.

    Itse huomasin, että erään perussuomalaisen ehdokkaan vastaukset Hesarin vaalikoneessa olivat osittain täysin päinvastaisia kuin mitä hän todellisuudessa kannatti. Esimerkiksi vaalikoneen mukaan hän kannatti maahanmuuttoa ja homojen adoptio-oikeutta. Lähetin hänelle eilen sähköpostia ja tänään oli tullut vastauksena kiitokset huomiosta ja ilmoittamisesta. Hän sanoi, että Hesarilla oli ollut "teknisiä ongelmia" vastausten tallentumisessa. Tiedä sitten kuinka uskottavaa tuo on - siis Hesarin taholta.

    VastaaPoista
  3. Teknisiä ongelmia - Ikean malliin, joo sopii kuvioon. Wildersin voitto Hollannissa, huomatkaa sanon voitto, on saanut kulttuurimarksistit juoksemaan peloissaan (running scared). Meiltä loppui Hesarin tilaaminen joskus 2010 paikkeilla. Le Pen voittaa ekan kierroksen ja pienellä onnella toisenkin. Jos ei niin seuraavissa vaaleissa varmasti, koska tämä paska ei lopu ennenkuin se lopetetaan!

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Youtube: "Hesarin vaalikone sabotoi Laura Niitamoa"

    Vaikuttaa siltä, että tämä on yleinen toimintapa HS:n toimituksella. Tietoisesti jätetään samalla vastaamatta kyselyihin ja sitten trollataan epämiellyttäviä henkilöitä. Harvat ovat ns. mustalla listalla, johon blogisti taitaa kuulua.

    VastaaPoista