sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ettei kenelläkään vaan tulisi paha mieli


Esimerkki poliittisesti epäkorrektista totuudesta. Evoluutiobiologi Richard Dawkins totesi, että trans-naiset ovat naisia vain kokemuksensa, ei kromosomien kautta, joten heidän naiseksi kutsumisensa on vain kohteliaisuus. Someraivo seurasi.
Poliittinen korrektius (engl. political correctness, PC) on kielenkäytön tai toiminnan tapa, joka pyrkii olemaan loukkaamatta ketään. Se on sellaisen kielenkäytön tai toiminnan välttämistä, jonka koetaan sulkevan pois, loukkaavan tai syrjivän ihmisryhmiä, joiden katsotaan olevan sosiaalisesti epäedullisessa tai syrjityssä asemassa. (Wikipedia)
Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan merkittävimpiä onnistumisia oli suora kieltäytyminen poliittisesta korrektiudesta. Tämä tietysti suuttutti poliittisesti korrektin vasemmiston. "Poliittinen korrektiushan on vain kohteliaisuutta muille ja tarpeettoman loukkaamisen välttämistä. Ei se ole mitään sensuuria," summaa yleisimmän reaktion Trumpin linjaan.

Brittiläinen vasemmistolehti The Guardian julkaisi marraskuun lopulla artikkelin otsikolla "Poliittinen korrektius: kuinka oikeisto keksi haamuvihollisen". Artikkelin ydinajatus on, että poliittinen korrektius on oikeiston keksimä lyömäase, jolla luoda kahtiajakoa eliitin ja tavallisen kansan välille, ja kritiikki poliittista korrektiutta kohtaan lytätään yleistävänä ja äärimmäisiä karikatyyrejä etsivänä.

Ääritapaukset ovat toki ne helpoimmin tiensä otsikoihin löytävät. Sellaiset tapaukset, kuten pc-termin keksiminen sanalle pedofiili tai kolumbialaisen kansallisasun käytön kieltäminen kolumbialaissyntyiseltä opiskelijalta, koska asu on rasistinen kolumbialaisia kohtaan. Poliittinen korrektius ei kuitenkaan ole vain kulttuurillisesta appropriaatiosta sössötystä tai yltiökohteliaiden kiertoilmausten keksimistä, vaikka kiertoilmauksia usein käytetään tyyppiesimerkkinä ilmiöstä.

Koska poliittinen korrektius pyrkii välttämään loukkaamista, se luo keskusteluun massiivisen rajoitteen. Loukkaus on subjektiivinen kokemus, joten melkein mikä tahansa voi jonkun kokemuksen mukaan olla loukkaavaa. Kun rajoituksia noudatetaan, tulee tietyistä, vaikeista aiheista keskustelemisesta mahdotonta.

Poliittisen korrektiuden rampauttava vaikutus näkyi mm. Barack Obaman kieltäytymisessä termin "islamilainen terrorismi" käytöstä. Joku muslimihan voisi sellaisesta mielensä pahoittaa. Jos modernin terrorismin ilmiötä ei saa kutsua sen todellisella nimellä, tyssää keskustelu aiheesta alkuunsa. Muslimit tuottivat viime vuonna useamman kuin yhdeksän kymmenestä maailman terrori-iskusta.

Jos puheeseen islamilaisesta terrorismista tai islamin ja terrorismin yhteydestä ei suostuta, ei koskaan voida käydä todellista keskustelua siitä, mitkä ovat terrorismin aiheuttajat, mikä luo riskejä länsimaisille tai miten islam voisi terrorismista irtaantua. Kaikki nuo keskustelulinjat vaativat lähtökohdan, jossa todetaan, että muslimeilla on hurja yliedustus terrorismissa ja islamilaisen terrorismin juuret ovat islamissa ja sen profeetan opeissa.

Maahanmuuton ongelmat ovat virtahepo suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Kaikki hiemankaan asioita seuraavat tietävät, että integraatio ei ole toiminut ennen, eikä se toimi nyt. Tiedetään, että kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien työllisyys ja koulumenestys on kantaväestöä heikompaa, eikä korjaudu ajan saatossa. Tiedetään, että islamismi kytee kaikkialla, missä on muslimeja. Tiedetään, ettei huoltosuhteen heikkous parane lisäämällä yhteiskuntaan ainesta, jonka huoltosuhde on monin verroin suomalaista heikompi. Tiedetään, että varsinkin seksuaalirikoksissa muslimimaahanmuuttajien yliedustus on valtava.

Mutta milloin olet päässyt seuraamaan todellista keskustelua mistään em. aiheista? Olet varmaankin nähnyt yksittäisiä uutisjuttuja siellä täällä, joissa jotain aiheista hipaistaan, mutta siihen se jääkin. Poliitikot tarttuvat innolla vaikkapa koulutuksen tai vanhustenhuollon ongelmiin, mutta maahanmuuttoon harva uskaltaa koskea, koska korkean tason poliittisen keskustelun avaaminen vaatii poliittisesti epäkorrektien faktojen tunnustamisen ja sen mukana tulevat julkisuusriskit.

Jos joku mainituista ongelmista päätyy keskusteluun, on keskustelu alusta saakka kehystetty poliittiseen korrektiuteen. Maahanmuuttajanuorten heikon koulumenestyksen oletetaan lähtökohtaisesti johtuvan rasismista tai syrjäytymisestä tai yliedustuksen seksuaalirikoksissa vain tilastollinen kummajainen, joka aiheutuu mystisesti ilmoitusherkkyydestä ja väärinymmärryksistä.

Tällöinkään todellista keskustelua ei voida käydä, koska keskustelun linja ja lopputulos on sisällytetty sen lähtökohtiin: kaikki johtuu aina rasismista tai muista ulkoisista tekijöistä, massamaahanmuuton on oltava perustavanlaatuisesti hyvä asia ja monikulttuurisuuden onnistunut ideologia, jolla nyt vaan on hieman rasismista ja resurssipulasta aiheutuvaa alkukankeutta.

Tässä piileekin syy sille, miksi vasemmisto on niin sitoutunut poliittiseen korrektiuteen ja pyrkii sen vaikutuksia vähättelemään. Poliittinen korrektius on laajasti toteutettuna tehokas ase, koska sen avulla voidaan tuomita oman ideologian vastaiset faktat ja ideologiaan kohdistuva kritiikki sekä saada eri mieltä olevat pelkäämään kantansa ilmaisemista.

Jos poliittiseen korrektiuteen ei vapaaehtoisesti suostuta, siihen pakotetaan.

Sebastian Tynkkynen veti julkisesti sen johtopäätöksen, että 9-vuotiasta tyttöä raiskaava ja avioliittoihin nuorten tyttöjen kanssa kannustava profeetta on pedofiiliprofeetta. Väitettä on vaikea perustella epätodeksi, se on vain poliittisesti epäkorrekti. Koska joku voi kuitenkin faktuaalisesta lausunnostakin mielensä pahoittaa, katsoi suomalainen oikeusjärjestelmä parhaaksi näpäyttää Tynkkystä tämän päivän vaarallisimmasta rikoksesta: poliittisen korrektiuden puutteesta.

Näkemyksistä, jotka ovat poliittisesti korrekteja mutta faktuaalisesti epätosia, on tullut niin valtavirtaa, että niitä tungetaan jopa koulujen opetusohjelmaan. Samalla kun luonnontieteen opettaja opettaa lapsille, että ihmislajilla on kaksi sukupuolta ja niiden ulkopuolelle syntymästään putoavat ovat kehityshäiriöstä kärsiviä, poliittisesti korrektilla sukupuoli-ideologialla vakuutellaan samoille lapsille, että sukupuoli ei ole binääristä ja on täysin omasta tajunnantilasta riippuvainen.

Miesten ja naisten välillä ei saisi nähdä mitään psyykkisiä eroja, olivat ne sitten kuinka todettuja tahansa, ja fyysisiä erojakin on sallittua tunnustaa vain ilmeisimissä ulkoisissa asioissa. Jopa miesten suurempaa ylävartalon voimaa ja lihasmassaa on yritetty selittää sosiaalisella ehdollistamisella sukupuolirooleihin. Tutkijat, jotka käsittelevät rehellisesti eroja sukupuolten tai rotujen välillä, päätyvät pian akateemiseen paarialuokkaan.

Tämän on saanut karvaasti kokea tanskalainen Helmuth Nyborg, joka on kirjoittanut tutkimustöitä sekä sukupuolien eroista että kehitysmaamaahanmuuton vaikutuksesta tanskalaisen kantaväestön älykkyyteen. Nyborg on joutunut virastaan hyllytetyksi sekä tutkintoihin lukuisista syytöksistä akateemisesta vilpistä. Nyborg on lopulta voittanut kaikki juttunsa, mutta vainon vaikutukset sekä hänelle yksilönä että tiedeyhteisölle kokonaisuutena ovat tuhoisat.

Yksilön ura ja uskottavuus pyritään tuhoamaan ja samalla tiedeyhteisölle välitetään selkeä viesti: jos tutkitte kiistanalaisia asioita, löytäkää poliittisesti korrekteja tuloksia tai varautukaa vastaamaan seurauksista.

Poliittisen korrektiuden ihannointi on vahingoittanut monen viattoman elämää ja rampauttaa julkisen keskustelun ja akateemisen työn. Se kierouttaa kokonaiset kansakunnat uskomaan, että on tärkeämpää olla loukkaamatta ketään kuin olla totuudenmukainen. Todellisia ongelmia ei voida ratkaista, koska niiden käsittely vaatisi poliittisesti epäkorrektia puhetta. Poliittinen korrektius on kuin nukutuspiikki, jonka jälkeen tappava annos voidaan helposti jaella lamaannuksen vallassa olevalle uhrille.

9 kommenttia:

  1. Suomalaiset yliopistot ovat tehneet päätöksen, etteivät tee tutkimustyötä maahanmuuton kustannuksista. Eivät siis tee tiedettä, jos uskovat tulosten olevan itsestä ei-mieluisia. Voiko tällaisia tiedeyhteisöjä kutsua tiedeyhteisöiksi? Voiko sellaista lääkäriä kutsua lääkäriksi, joka kieltäytyy tutkimasta potilaita, joiden epäilee sairastavan jotain? Olisiko tällaisen lääkärin syytä vaihtaa alaa?
    Muistatteko vielä millainen haloo nousi, kun hkin yliopistossa tehtiin tutkimus whiteflight-ilmiöstä? Sen tulos oli, ettei suomessa ainoastaan ole ko.ilmiötä, vaan se myös alkaa alhaisemmilla mamu-prosenteilla, kuin muualla euroopassa. Nousi aivan kamala haloo.

    VastaaPoista
  2. Mietin usein, olisiko herra Orwell kirjoittanut 1984-teostaan ihan siinä muodossa kuin kirjoitti, jos hän olisi osannut ennakoida sen suosiota ja seurauksia.

    Tarkoitan tällä hänen hänen Uuskieli (NewSpeak) -ideaansa, joka on ilmeinen kärjistys aiemmin kirjoitetun esseen 'Politics and the English Language' teemoista, koskien jo tuolloin ilmeistä englannin kielen rappiota. Teksti löytyy vaikkapa täältä: http://www.orwell.ru/library/essays/politics/english/e_polit/ ja tuntuu edelleen melko tuoreelta, vaikka se kirjoitettiin yli 70 vuotta sitten.

    Uskoisin Orwellin ajatuksena olleen tuoda rankan kärjistyksen kautta esiin kielen ajattelua kapeuttavaa potentiaalia. Esseessä tämä sanotaan näin: "A man may take to drink because he feels himself to be a failure, and then fail all the more completely because he drinks. It is rather the same thing that is happening to the English language. It becomes ugly and inaccurate because our thoughts are foolish, but the slovenliness of our language makes it easier for us to have foolish thoughts."

    Vaikka nyky-viher-puna-feminismi-moraalisäteily-suvaitsevaiston edesottamukset muistuttavatkin Animal Farmin touhuja (jota onkin pidetty parodiana Venäjän tänä vuonna satavuotispäiviään viettävästä kommunistisesta vallankumouksesta) on "poliittinen korrektius" yksi niistä muodoista joissa ajattelun rampauttamiseen suunniteltu Orwellilainen Uuskieli nykypäivänä ilmenee. Muitakin muotoja on, esimerkiksi tuo Orwellin essee pätee ihan samalla tavalla myös paikalliseen nykykielenkäyttöömme. Vanhat tutut teemat pätivät jo tuolloin, esimerkiksi "[t]he word Fascism has now no meaning except in so far as it signifies ‘something not desirable’". Entä vaikka sanat "maahanmuuttaja" ja "pakolainen" - missäs vaiheessa niistä tuli käytännössä synonyymejä (sama pätee englannin kieleen, vrt. "immigrant" vs. "refugee")? Häh? Olemme jo niin täysin turtuneita asiaan, että harvoin näkee kenenkään edes huomauttavan tästä enää.

    Mietin siis, että ehkäpä tuon Orwellin kuuluisan kärjistyksen lähes absurdille tasolle viety rankkuus estää meitä näkemästä miten perinpohjaisesti kieli on kavennettu niin, että järkevä keskustelu on käynyt lähes mahdottomaksi: "En näe SUORIA merkkejä UusKielestä kielenkäytössämme -- kaikki siis hyvin!"

    Meiltä puuttuu jopa sanasto edes puhua luontevasti näistä kielen ongelmista. Miten esimerkiksi puhua rehottavasta käytännöstä jossa saman sanan eri merkityksiä viljellään jopa saman virkkeen sisällä, usein tarkoitushakuisesti? Jos sanon "ekvivokaatio" niin todennäköisesti saan teennäisen k**ipään leiman, tästä pitää aina puhua ikään kuin tuoreena asiana vaikka sama asia tulee arjessa vastaan kymmeniä kertoja päivässä.

    Ainakin Orwell oli vielä 1946 sillä kannalla, "that the process is reversible." Ehkäpä niin, jos niin oikeasti haluamme, mutta ehkäpä kelkan kääntämisellä alkaisi olla jo vähän kiire?

    VastaaPoista
  3. Hienoa varjonyrkkeilyä taas itsekeksittyjä suvakkiolkiukkoja vastaan. Pari vuotta todellisuudesta myöhässä vain.

    Maahanmuuton ongelmista kenties vaiettiin ennen pakolaiskriisiä, mutta nykyään ongelmista puhutaan avoimesti. Jos joku puhuu kokonaisen uskonnon "kitkemisestä" maasta kuten Tynkkynen, niin eipä se juuri fanaattisimmista muhamettilaisista eroa. Guardianin artikkeli taisi älähdyksen perusteella osua maaliinsa.

    Tuskin muuten pahinkaan vihervasemmistosuvakki pitää pakolaiskriisiä mitenkään tervetulleena asiana vaan haluaa yhtä lailla, että pakolaiset pääsisivät palaamaan kotimaihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa kaamio-72, missä sitten valtapoliitikoiden rehellistä, poliittisen korrektiuden rajut rajoittavuudet ohittavaa keskustelua mamu-ongelmista Suomessa julkisuudessa pääsee lukemaan? Siis jotain rakentavaa eikä lyhyttä ja ympäripyöreää.

      Esim. Matti Vanhasen painokkain esiintulo aiheesta on näinä vuosina ollut se, että hän korosti Asema-aukion vuoden 2016 tapauksen jälkeisenä kuohuaikana rasismin vastaisuuden tärkeyttä, ratkaisevuutta. (Täydellisesti monikultturismin agendaan sopien ja poliittiseen korrektiuden mukaisesti. Eli mm. viittaamatta tuota aiempaan Asema-aukion tappotapaukseen. Ikään kuin se 2016-tapaus olisi liittynyt jotenkin rasismiin, jne.)

      Vaikka valtapoliitikot ovat määrällisesti pikkuruinen joukko suomalaisia, heidän käytöksensä on demokratian kannalta oleellisempaa kuin muiden suomalaisten. (Paitsi periaatteessa vaalien ja muiden merkittävien projektien suhteen, jos oletamme, ettei ole vaalivilppiä, korruptiota jne.)

      Kannattaa huomata sekin, että poliitikkojen kommunikointien suitseminen tuomioin on alkanut ja tehoaa ainakin kohtalaisesti, koska se oli puolimädässä järjestelmässämme helppo saada aikaan - mutta kansalaisten keskustelujen suitseminen on vasta alussa, osin vielä kehitteillä, koska sen toteuttaminen on teknisesti haasteellista.

      Oman kokemukseni mukaan kyllä tavistenkin suhtautumisiin ja keskusteluihin vaikuttaa se, että poliitikot saavat ääriherkästi tuomioita. Varsinkin kun poliisia eivät kiinnosta ei-julkkikset, jotka tekevät samaa ja pahempaakin ja vaikka näyttökin annetaan kultalautasella. (Viittaan esim. Markus Janssonin linkinjakamisjuttuun.)
      Siis esim. tavis saa puhua kuten puhekielessä usein puhutaan, hieman mutkia oikoen, mutta poliitikko ei. Ja siksi kansanedustaja Hakkarainen joutuu maksamaan reilu 1000 e siitä, että oikoi muutaman prosentin mutkan. Eli ohitti sen, että viime vuosina jotain muutama prosenttia on tilastojen mukaan ollut ei-islamilaisia terroristeja.

      Näistä asioista kannattaa kunnolla rauhassa kauan kerätä tietoa ennen kuin muodostaa mielipiteensä.

      Poista