lauantai 22. heinäkuuta 2017

Raiskausuutisia ilon kautta


Viime päivinä vihervasemmiston piireissä on riemuiten jaettu artikkeleita ja blogipäivityksiä, joiden mukaan rikollisuus Ruotsissa on vähentynyt. Räikeimmät kirjoitukset esittävät väitetyn rikostason laskun olevan peräti todiste siitä, että massamaahanmuutto kehitysmaista ei lisää rikollisuutta.

Ruma todellisuus paljastuu nopeasti jokaiselle, joka vaivautuu tarkistamaan juttujen pohjana olevat Brå:n rikostilastot: autovarkaudet ovat toki vähentyneet ajonestolaitteiden ja hälyttimien yleistymisen myötä, mutta se ei lohduta vaikkapa alati yleistyvien joukkoraiskausten uhreja.

Ne rikokset, joiden määrä on laskenut, ovat harvinaistuneet ilmeisistä käytännön syistä, mutta ne rikokset, jotka ovat yleistyneet, omaavat suuren maahanmuuttajien yliedustuksen, ja niiden voidaan siksi täysin loogisesti olettaa yleistyneen maahanmuuttajien määrän nousun vuoksi. En tässä mene tarkemmin tuoreimpiin Brå-tilastoihin, koska Paavo Tajukangas on niistä tehnyt jo kattavan faktantarkistuksen, johon löydät linkin tekstin lopusta.

Mietitäänpä kuitenkin hetki sitä, miten meille uutisoidaan rikoksista. Taktiikat, joilla rikostilastot saadaan uutisointia varten näyttämään hieman positiivisemmilta, ovat meille suomalaismediastakin tuttuja
1. Uutisoidaan valikoivasti. 
Riemuitaan rattijuopumusten vähenemistä, mutta kaikki yleistyneet rikostyypit jätetään joko mainitsematta tai mainitaan sivuhuomautuksena. Huomautuksen oheen liitetään yleensä selittelyä siitä, miten vaikkapa raiskausten uutisointi mediassa saa raiskauksen uhrit ilmoittamaan teoista herkemmin. En voi kuvitella loukkaavampaa, seksistisempää ajatusta. Naiset ovat kyllä miehiä konformatiivisempia, mutta en usko kenenkään raiskauksen uhrin toimiin vaikuttavan sen, onko Iltalehti kirjoittanut raiskausten yleistymisestä.
2. Valitaan positiivisin aikaväli. 

Vaikka tietty rikostyyppi olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana moninkertaistunut yleisyydessä, voidaan vuosittaista tai vuosineljännesten välistä vaihtelua hyödyntää vääristelyssä. Jos viime vuonna oli kolme raiskausta enemmän, intoillaan raiskausten määrän laskusta, vaikka pidemmällä aikavälillä raiskausten määrä olisi nelinkertaistunut.
3. Ollaan tarkkoja siellä, missä se on hyödyllistä ja epämääräisiä silloin, kun tarvitaan. Tämä tehdään vaikkapa sanomalla "Murtovarkauksien määrässä oli laskua 7%, joskin seksuaalirikoksissa oli jonkin verran nousua." 
Näin vältetään antamasta tarkkoja numeroita oikeiston käsiin helpolla tavalla. Epämääräisyys on vääristelijän paras ystävä. Eräs mm. Rasmus-ryhmässä jaettu rikostilastoja käsittelevä ruotsalaisblogi vei tämän suorastaan mestarilliselle tasolle toteamalla, että vaikka seksuaalirikoksissa oli nousua, on pitkän aikavälin nousutrendiä vaikea nähdä. Toki seksuaalirikokset lähes tuplaantuivat Ruotsissa vuosien 2006 ja 2016 välillä ja kolminkertaistuivat vuodesta 1996, mutta siinä ei nousutrendiä tarvitse nähdä, mikäli oma antirasistinen ideologia ei sitä salli. Ennen rikastusta täysin tuntemattomia joukkoraiskauksia taas tapahtuu jo kerran-pari viikossa. Suomeenkin tämä rikostyyppi rantautui värinän myötä.
4. Toistellaan kliseitä. Raiskausrikoksissa yleinen heitto on "suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa tutun ihmisen tekemänä" tai "koti on naiselle vaarallisin paikka". 
Tämä pitää vielä toistaiseksi tietyllä tapaa paikkansa Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa jo kolme neljännestä raiskauksista on puskaraiskauksia. Siihen suuntaan menemme koko ajan Suomessakin rikastuksen myötä. Näiden latteuksien takana piilevä logiikka ei ole millään tavoin pitävä, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla. Nämä ovat rauhoittelulauseita. Tietenkään se, että joku nainen joutuu raiskatuksi tai hakatuksi kotonaan, ei paranna minun mieltäni vaikkapa puskaraiskauksen riskin suhteen.

Se, että naiselle A tapahtuu jotain pahaa kotona, ei muuta sitä asiaa, että naiset B, C ja D saavat makua somalien ja irakilaisten puskatinderistä, tai sen vakavuutta.

Näillä latteuksilla myös vaihdetaan näppärästi puheenaihetta: ei keskustella siitä, että raiskaukset ovat Suomessa yleistyneet hurjaa vauhtia. Ei puhuta siitä, että vuodesta 2015 seksuaalisten ahdistelujen määrä on kuusinkertaistunut ja kehitysmaalaisilla on sen luvun tuotannossa ollut merkittävä yliedustus. Ei puhuta siitä, miten törkeissä raiskaustyypeissä ulkomaalaisten osuus tuomituista on jopa puolet. Ei siis puhuta siitä, että ilman rikastusta meillä olisi sadoittain naisia, joiden fyysinen koskemattomuus olisi säilynyt. Puhutaan mieluummin siitä, miten Väinämöinen veti varmaan jotain pahaa-aavistamatonta neitoa kännissä pataan.

Eikä se ole pelkästään valtamediamme, joka tätä vääristelyä tuottaa. Poliisi on siihen osallinen myös. Esimerkiksi poliisin päätös pitää seksuaalirikokset ulkona julkaisemastaan katuturvallisuusindeksistä tuntuu varsin poliittiselta päätökseltä, jonka avulla media voi tuottaa otsikoita alati paranevasta katuturvallisuudesta (unohtakaa jo ne kourinnat ja yllätysromanssit).

Tällaisista syistä englanninkielinen termi enemedia (vihollismedia) on kuvaava valtamediamme tilalle. Miten tämä rikostilastojen vääristely palvelee sinun, tavallisen suomalaisen, etua? No, ei sitä tehdäkään sinun hyväksesi, vaan monikulturismin ja globalismin edistämiseksi. Sinä ja mielipiteesi olette vain tiellä, jos erehdytte liikaa kyselemään ja asioita selvittämään.

Sinun roolisi on lukea, kuulla ja uskoa kyselemättä, että monikulttuurisuus on rikkaus ja on ihanaa olla kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten elintason maksumiehenä, koska naapuriin voi saada kebab-ravintolan.

Vihollismedia ja sitä pyörittävä vihervasemmiston hyödyllisten idioottien armeija ei tule lopettamaan. Virheen tunnustaminen tässä vaiheessa on heistä useimmille jo liian kivuliasta. Siksi vastarintaakin on jatkettava loppuun asti. Älä anna klikkauksia ja jakoja vihollismedialle, vaan tue niin kotimaista kuin kansainvälistä vaihtoehtomediaa, äläkä lakkaa puhumasta totta pelotteluista ja painostuksesta huolimatta.


Paavo Tajukangas faktantarkistaa väitteet Ruotsin vähentyneestä rikollisuudesta:
https://pt-media.org/2017/07/22/jotkut-rikokset-ovat-lisaantyneet-jotkut-haviavat-kokonaan/

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Muslimit halusivat sharia-tuomioistuimia - oikeusministeriö torppasi

Muslimien massamaahanmuuton kannattajat väittävät vastoin kaikkea käytännön kokemusta, että ehdoton enemmistö tänne tulevista muslimeista haluaa integroitua ja elää Suomen lain mukaan.

He sivuuttavat täysin sen, että Suomen suurimmassa muslimien Facebook-ryhmässä ylläpito jakelee islamilaisia vaimonhakkausohjeita tai Helsingin muslimit kutsuvat radikaalisaarnaajan illanviettoonsa opettamaan muslimeille, että muslimi voi olla Suomen kaltaisen vääräuskoisten maan kanssa vain aktiivisessa sodassa tai aselevossa - jotenkin moniarvoinen värinä ei tullut mainituksi vaihtoehtona.

Sitten on oikeusministeriön asiakirja, joka osoittaa, että jo vuonna 2010 helsinkiläinen moskeija yritti saada lupaa sharia-tuomioistuimiin.

Muslimikodin Yhdyskunta on Pitäjänmäessä toimiva moskeija, johon viime vuonna kuului 242 jäsentä. Tämä ryhmä olisi halunnut hoitaa avioeroja islamilaisittain, mihin oikeusministeriön tutkija Saara Mustasaari antoi vastaukseksi lyhyen ja kohteliaan mutta napakan ein.


En ole saanut käsiini alkuperäistä Muslimikodin Yhdyskunnan kirjettä, mutta oikeusministeriön vastaus heidän kirjeeseensä kertoo suurin piirtein, mitä muslimit ovat pyytäneet. Sharia-tuomioistuimia on toivonut mm. Helsingin Sanomissa ja Ylellä erittäin positiivista palstatilaa saanut marokkolainen halal-lihakauppias Abdessamad Laouari, joka kantasuomalaisena olisi jo myyntihintojensa vuoksi veroviranomaisten tutkinnassa. Alla hänen LinkedIn-kuvansa.


Avioerojen ja muiden perheasioiden hoito sharia-tuomioistuimissa on aiheuttanut systemaattista naisten oikeuksien loukkaamista, joka Isossa-Britanniassa on johtanut parlamentin tekemään selvitykseen ja eritoten parlamentin ylähuoneeseen kuuluva paronitar Caroline Cox on profiloitunut shariaan pohjautuvien tasa-arvoloukkausten vastustajana.

Dame Louise Caseyn teettämä selvitys integraatioon liittyen arvioi, että sharia-neuvostot tukevat ekstremismiä, hyväksyvät perheväkivallan, sivuuttavat avioliiton sisäisen raiskauksen ja sallivat pakkoavioliitot. Kyseessä siis ei ole harmiton uskovaisten höpötys, joka suomalaisten arvojen viitekehyksessä voisi toimia.

Toki suomalaiset monikulturistit edelleenkin väittävät, että sharia-tuomioistuimia ei Britanniassa ole, vaikka siellä kukaan ei asiaa kiistä. Sharia-tuomioistuimia arvioidaan olevan 30-80, mutta tarkkaa määrää ei voida tietää, koska toiminta tapahtuu muslimien rinnakkaisessa yhteiskunnassa, irrallaan siitä valvonnasta, joka muussa yhteiskunnassa toteutuu.

Tietenkään oikeusministeriön kielto ei mitään sharia-neuvoston perustamista hidasta. Ei moskeijassa kukaan moisesta viranomaisille kantele, ja vaikka joku asiasta valittaisi, he vain väittäisivät tarjoavansa "avioliittoneuvontaa" tai muuta vastaavaa terapointia sharia-päätösten sijaan.

Halal-liha, sukupuolierotellut uimavuorot, hijabin esittäminen naisen voimaantumisena, kunniakulttuuri ja monet muut todella ikävät islamilaiset ilmiöt ovat jo pohjolaankin rantautuneet, mutta se ei tietenkään muslimeille riitä. Vääräuskoisten maan vääräuskoiset lait kun eivät tietenkään kelpaa. Islamisaatiolle ei tule loppua, ellei sellaista määrätietoisesti tehdä.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Priden tekaistut arvot ja ihmisoikeudet



Helsingin Pride-kulkueesta on tullut eräänlainen jokakesäinen moraalisäteilyn mittapuu. Jos osallistut Prideen, olet hyvä ihminen, jos sinulla on pieniäkään varauksia Priden ajamia asioita kohtaan, olet ihmisvihaaja, saastaa eikä sinulla tulisi olla ihmisoikeuksia lainkaan.

Aktivistit pyrkivät tekemään Pridestä synonyymin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamiselle, ja myötämielinen media on heitä siinä suuresti auttanut. Niiltä, jotka eivät Pridestä innostu, kysytään, mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan, mitä sinulla on ihmisoikeuksia vastaan, miten se on sinulta pois, jos joku muu ajaa omia oikeuksiaan.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, en ole homoliittojen vastustaja tai suhtaudu homoihin minkään tason negatiivisuudella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suhtaudun Prideen, koska Pridellä on tätä nykyä erittäin vähän tekemistä homojen tasaveroisen kohtelun kanssa.

Priden arvomaailma on erikoinen. Vielä homoliittolakia käsiteltäessä aktivistit käyttivät ilmauksia, kuten "love is love", joilla rakkaus ja avioliitto tehtiin synonyymeiksi keskenään ja joiden ilmeinen sanoma oli, että avioliitto on rakkauden huipentuma ja ilmentymä. Tämä on aivan terve ja positiivinen ajatus. Minne se unohtui, kun homoliittolain puolesta kampanjointi päättyi? Jälleen kerran Pride promotoi kaiken maailman pervoilua, vapaata seksiä ja hookup-kulttuuria, jotka ovat tuoneet yhteiskuntaamme ison liudan ongelmia, kuten sukupuolitaudit, rikkinäiset perheet ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. En nähnyt mitään avioliittoon liittyvää tämän vuoden Helsinki Priden kylteissä tai järjestäjien puheissa.

Asia, joka Priden järjestäjien ajamissa teemoissa minua eniten häiritsee, on lasten hormoniblokkaushoitojen vaatiminen Suomeenkin. 

Tällä ei todellakaan kukaan aja omia oikeuksiaan vaan ideologisten aikuisten oikeutta sorkkia terveen lapsen luonnollista kehitystä. Useampi kuin neljä viidestä sukupuoli-identiteetistään hämmentynyttä lasta toipuu tilasta itsekseen, jos heidän vain annetaan olla yllyttämättä hämmennystä.

 Ilman hormonihoitoja siis neljä viidestä "transsukupuolisesta" lapsesta saa mahdollisuudet normaaliin elämään. Mikäli lapsille ryhdytään antamaan hormonihoitoja, äärimmäisen harva toipuu hämmennyksestä itsekseen, koska hormoniblokkerit ja lapsen transsukupuoliseksi luokittelu vievät häntä toiseen suuntaan.

Transaktivistit ovat muutoinkin hypänneet homojen oikeuksien ajamisen reppuselkään ja yrittävät vaivihkaa ajaa omaa agendaansa kuin se olisi samanlainen kuin homojen oikeudet.

Homous ja transsukupuolisuus ovat kaksi aivan erilaista tilaa. Homoutta on ollut aina ja sitä esiintyy muissa nisäkkäissäkin. Itsensä silpominen ja lääkkeiden varassa eläminen hautaan saakka terveysriskeistä huolimatta taas on kaikkea muuta kuin luonnollista.

Transaktivistit Pridessä vaativat mm., että sukupuolenvaihdosleikkauksia edeltäviä psykiatrisia arviointeja ei pidä enää vaatia, koska hulluillakin on oikeus sukupuolenvaihdokseen. He väittävät, että transsukupuolisuus ei liity mitenkään muihin mielenterveyden häiriöihin. Itsensä toisen sukupuolen edustajaksi luulemisen pitäisi siis olla se yksi harha maailmassa, jota mielenterveysongelmista kärsivä ei voi sairautensa oireena kokea. Kiinnostava uskomus.

Mielenterveysongelmaiset ovat potilaita siinä missä muutkin, ja heillä on tietyt oikeudet. On terveiden vastuulla huolehtia siitä, että he saavat asianmukaista, inhimillistä hoitoa, eikä ryhtyä silpomaan heitä siksi, että he sitä tilassaan vaativat. Emme me Napoleoniksi itseään luulevaa julista Ranskan keisariksikaan tai BIID:istä (häiriö, joka saa ihmisen kokemaan jonkun ruumiinosansa vieraaksi ja ylimääräiseksi) kärsiviä ryhdy amputoimaan tai sokeuttamaan, vaan tarjoamme heille asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Silpomisia pitäisi saada tuosta vain pyytämällä ja tietysti kokonaan veronmaksajien rahoilla. Se on nyt kuulemma ihmisoikeus. Koska veronmaksajat ovat hoitojen mahdollistajia, on hoitojen inhimillisyys ja niihin asetettava terveysvaatimusten taso heidän vastuullaan. On koko yhteiskunnan häpeätahra, jos mieleltään järkkyneitä silvotaan peruuttamattomasti lyhytaikaisen yhteiskunnallisen trendin vuoksi. Nämä silpomiset tulevat 50 vuoden kuluttua näyttämään samalta kuin skitsofreenikon jääveteen upottaminen tai sähköshokkien antaminen näyttää nykyihmisen silmään: raakalaismaiselta, kehittymättömältä pseudohoidolta.

Pride sisällytti tänä vuonna kulkueeseensa myös mm. Antifan ja kielteisen päätöksen saaneet, laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset ja afgaanit. Miten tämän vastustaminen on homojen tasa-arvon vastustamista? Antifa on väkivaltainen rikollisjärjestö, ja laittomasti maassa oleskelevat syyllistyvät rikokseen koko ajan.

Antifan liput ovat tuttuja näkyjä Pride-kulkueissa. Kuva Prahasta.

Priden järjestäjät väittävät, että Suomi on antanut kielteisiä päätöksiä seksuaalivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille. Tosiasiassa kielteisiä päätöksiä on annettu itseään homoiksi väittäville. Usein väitteet on esitetty vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen tultua, eikä niille ole mitään uskottavia perusteita. On välttämätöntä, että teeskentelijät eivät saa turvapaikkaa. Muuten luodaan ilmiselvän hyväksikäytön mahdollisuuden luova porsaanreikä: kaikki, jotka keksivät itseään homoksi väittää, saavat turvapaikan. Uskon, että sellaisen linjauksen alettua olisi yhtäkkiä vokit homoja pullollaan.

On säälittävää nähdä länsimaisten vasemmistoliberaalien itsetuhoa. Homot osoittavat mieltä muslimien puolesta. Emme tule näkemään vaikkapa Helsingin Muslimien tai muun muslimiyhdistyksen osoittavan mieltään homojen tasa-arvon puolesta, koska he eivät moiseen usko. Priden väki haluaa kuitenkin uskoa, että tänne saapuvat muslimit ovat ns. taikamuslimeja: maansa äärimmäisen pieneen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään niistä kamalista asioista, joihin maan enemmistö uskoo.

Pew'n mukaan 99% afgaaneista kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, irakilaisista 91%, ja valtaenemmistö uskoo erittäin tiukkaan, kirjaimelliseen sharian tulkintaan. Yli 90% molemmista kansoista pitää homoseksuaalisuutta perustavanlaatuisesti moraalittomana. Heitä, jotka eivät usko mihinkään noista asioista, on erittäin vähän. Pitäisikö meidän uskoa, että vain he ajautuvat tänne? Eikö se näkyisi jo lähtömaiden muuttumisessa fundamentalistisemmiksi, kun ne harvat liberaalimmat lähtevät kaikki Eurooppaan?

Siksi ei olekaan yllättävää, että esim. Iso-Britannia on kokenut viime vuosina ennennäkemättömän viharikosten aallon seksuaalivähemmistöjä vastaan, vaikka kantaväestön asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Muslimien määrä Englannissa ja Walesissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut. Samaan aikaan homovastaisten viharikosten määrä on noussut nopeimmillaan 140% vuodessa. Saman tulemme näkemään Suomessakin. Seksuaalivähemmistöt ajavat itse itseään ahtaalle, kun he kannattavat muslimimaahanmuuttoa.

Rikosten takana ovat maahanmuuttajat, kuten he, jotka hakkasivat Hollannissa homoparin sairaalakuntoon voimaleikkureilla. Toinen uhreista kertoi tekijöiden olleen todennäköisesti marokkolaisia. Ruotsissa taas marokkolaiset sotapakolaiset hakkasivat homomiehen hengiltä, pukivat hänet naisten vaatteisiin ja kietoivat hänen kaulansa ympärille käärmeen.

Mutta Pride-väki sivuuttaa nämä ikävät seikat. Homoja tappavat tai hakkaavat marokkolaiset eivät heissä herätä vihaa, taistelunhalua tai huolestumista. Youtubeen videoita tekevä ja nettiin asioita kirjoittava marokkolainen taas on heille pahuuden ruumiillistuma, kuten Pride-upseerina lehtiin päätynyt Juho Pylvänäinen Junes Lokkaan kohdistuneella natsisyytösten vuodatuksella osoittaa.

En tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Seksuaalivähemmistöt haluavat maahan lisää ulkomaalaistaustaisia, jotka haluavat heidät hengiltä. Samalla he vihaavat niitä ulkomaalaistaustaisia, jotka homojen tasa-arvoa kannattavat ja massamaahanmuuttoa vastustamalla pyrkivät heitäkin suojelemaan. 

torstai 29. kesäkuuta 2017

Tumma täti kertoo, miten rasismi loppuu ja kaikilla on kivaa

Herttaisia kuvitelmia ihanan rasismivapaasta ja monietnisestä
yhteiskunnasta esittänyt Maïmouna Jagne-Soreau.

Nyt on nähty sekin päivä, kun Helsingin Sanomat yrittää opettaa meille oikeanlaista nationalismia. Helsingin yliopiston tutkija Maïmouna Jagne-Soreau sanoo, että monikulttuurista pitää luopua, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää lisäämällä kahtiajakoa ryhmien välillä. Oikea malli naisen mielestä olisi postnationalistinen valtio, jossa ei tueta monikulttuuria vaan hyväksytään suomalaisiksi jokainen, joka vaan elää suomalaisen kulttuurin mukaisesti:
Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua. 

Siinäpä erikoinen ajatussotku, jossa on jotain oikein mutta paljon enemmän väärin. Ensinnäkin on huvittavaa, että joku näkee rasismin ja syrjinnän syntymisen monikulttuurin suurimpana ongelmana - sinä ongelmana, jonka vuoksi monikulttuuri on huono asia. Moni muu nimeäisi niiden sijasta vaikkapa naisten aseman heikkenemisen, lasten sukuelinten rituaalisilvonnat, tyttöjen pakkohunnutuksen, tyttöihin kohdistuvan sosiaalisen kontrollin, kunniakulttuurin ja raiskauskulttuurin.

Suomi ei yksinkertaisesti ole rasistinen maa. Vaikka Hesari tykkää uutisoida kauheista rasismikokemuksista, jotka yleensä sijoittuvat jostain syystä HSL:n joukkoliikennevälineisiin - tuohon rasismin Bermudan kolmioon, jossa jatkuvasti rasisteerataan, mutta siitä ei koskaan jää todisteita. Jos suomalaiset olisivat Hesarin artikkelien mukaisia, he eivät muuta tekisi kuin neekeriä huutaisivat.

Tästä hirmuisesta rasismin vyörystä huolimatta esimerkiksi minä ja puolisoni emme koskaan ole kaupungilla joutuneet minkäänlaisen rasistisen kommentoinnin kohteeksi. Ja me emme asu missään vihervasemmistolaisessa Helsingin kaupunginosassa vaan huomattavasti kansallismielisemmässä Oulussa. Rasismi ei ole asia, jonka perusteella meidän pitäisi suunnitella yhteiskuntamme tulevaisuuden perustavanlaatuisimmat linjaukset. Se on mitätön sivuseikka.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että postnationalistisessa valtiossa, jossa kaikkia kutsuttaisiin vain suomalaisiksi, ei olisi rasismia, voitaisiin tiivistää tällaiseen vertaukseen:

Pirjo liimailee joulun alla paperisia lumihiutaleita ikkunaan. Teippi ei tartu riittävän hyvin, ja tähän ongelmaan Anne antaa vinkiksi, että hakkaa ne hiutaleet vaan pienillä nauloilla kiinni.

Ratkaisuehdotuksessa on siis perustavanlaatuinen ongelma, jonka pitäisi olla kaikille ilmiselvä. Siksi tuntuu häkellyttävältä kuulla jonkun moista ehdottavan. Meillä on jo postnationalistisia valtioita - tai ainakin niin onnistuneita, kuin niistä pystyy käytännössä saamaan - ja niissä on rasismia usein paljon enemmän kuin täällä, koska rotujen halu eristäytyä muista roduista ja elää itsensä näköisten ihmisten kesken ei katoa sillä, että maan kaikkia rotuja kutsutaan samalla nimellä. Biologiaa ei voi rökittää sanavalinnoilla.

Katsotaanpa vaikka Yhdysvaltoja. Se on niin postnationalistinen, kuin valtiosta käytännössä pystyy saamaan. Sen asukkaat ovat ensisijaisesti amerikkalaisia. Jaottelua toki tapahtuu esim. latinoihin ja afroamerikkalaisiin, mutta tämä tapahtuu valkoisen enemmistön toiminnasta riippumatta. Latinot ja mustat itse haluavat erottua muista, elää oman rotunsa asuttamissa naapurustoissa ja viettää aikaansa itsensä väristen ihmisten kanssa. Se on ihmisen luonnollista ryhmäkäytöstä, eikä ihmisiä voi menestyksellä muuhun pakottaa.

Rasismin ja rotujännitteiden ongelma on Yhdysvalloissa aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Ajoittain maa vaikuttaa olevan lähes sisällissodan partaalla, ja rotuaktivistien, kuten Black Lives Matter -liikkeen ja äärivasemmistolaisten sosiaalisen oikeuden soturien alati yltyvä fanaattisuus ei auta asiaa. Rotujännitteisiin vastareaktiona on noussut alt-right, uudenlainen, rotutietoinen valkoisten kansallisvaltiota ajava liike.

Onko Yhdysvaltain malli se suunta, mihin meidän tulisi edetä? Haluammeko Fergusonin mustien mellakoinnin tai Berkeleyn vasemmisto-oikeisto-taistelujen kaltaista menoa kaduillemme? Yhdysvaltain rotujännitteistä ja niiden historiasta on erittäin terävän analyyttisesti kirjoittanut Tuukka Kuru sarjassaan "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus", jota lämpimästi suosittelen lukemisiksi aiheesta.
Kuva Fergusonin mellakoista syyskuussa 2014.

Rauhanomainen, jännitteetön monietninen yhteiskunta on yhtälailla fantasiaa kuin monikulttuurikin. Siltä puuttuu se konkreettinen perusta, joka yksirotuisella yhtenäiskulttuurilla on. Kansallisvaltio on sosiaalinen konstruktio - ihmisen keksintö - mutta sen perustana on biologisia yksiköitä: heimo ja kansa. Kansa rakentaa itselleen kansallisvaltion.

Monietninen ryhmä ei vaan ole samaa kansaa. Vaikkapa somalin esi-isien historia on täysin erilainen kuin suomalaisen, jonka suku on useissa polvissa rakentanut maata ja kokenut sen hienoimpia hetkiä ja vastoinkäymisiä. Suomalaisilla on jo biologinen ja historiallinen peruste kokea, että muut suomalaiset ovat heidän kansaansa.

Näitä perusteita ei tänne muuttaville ulkomaalaisille koskaan synny, ja siksi täällä asuvat somalit tulevat aina kokemaan toiset somalit itselleen läheisempinä kuin kantasuomalaiset. Samoin suomalaiset kokevat yhteyttä ja turvallisuutta helpommin toisten kantasuomalaisten seurassa. Kyseessä on yksinkertainen evoluutiobiologinen ominaisuus - ryhmävalinta - eikä sisäänrakennettuja vaistojamme saa kumottua käskemällä ihmisiä leikkimään kiltisti kaikkien kanssa.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että Suomen tulisi siirtyä postnationalistiseen valtioon on kaikin puolin lapsellinen. Ei utopistiseen valtiomalliin noin vain siirrytä. Ajatus on yhtä realistinen kuin lapsilta usein kuultu: "kaikkien pitäisi lakata sotimasta". Helpommin sanottu kuin tehty.

Se lopputulos, mitä moisen muutoksen yrittäminen tuottaa, on sama kuin monikulturismin: kamala sotku toisiaan kyräileviä ja toisiaan kohtaan vaarallisia kansanryhmiä, keskenään ristiriitaisia kulttuureja ja arvomaailmoja samojen rajojen sisällä.

Jagne-Soreaun ideointien julkaisemisen jälkeen en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Hesari seuraavaksi julkaisisi vakavamielisiä artikkeleja, joissa päiväkotilaiset kertovat meille, miten maailman ongelmia ratkaistaan. 

Tätä aihetta käsitellään kattavammin Monokulttuuri FM -spesiaalissa, joka näillä näkymin tulee lauantai-iltana 1.7. Youtubessa Monokulttuuri FM -kanavalla.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Tilastot kumoavat hysterian äärioikeiston uhasta



Yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuutosta, terrorismista ja niiden yhteydestä on kaikkinensa melkoinen järjen mätäpesäke. Jo vuonna nappi ja kivi kumottuja höpöpuheita kehitysmaalaisten huoltosuhdetta parantavasta vaikutuksesta, maahanmuuton taloudellisesta tuottavuudesta tai modernin terrorismin juurista toistellaan sokeasti, eikä keskustelu ole edennyt sen vuoksi askeltakaan. Vasemmisto ei pysty hyväksymään argumenttejaan kumoavaa tietoa, joten samojen, virheellisten väitteiden jankkaamista jatkettaneen hamaan tulevaisuuteen.

Eräs terrorismikeskustelussa esiintyvä argumentti on, että terrorismia on Euroopassa nyt paljon vähemmän kuin vaikkapa 1970-luvulla. Tämä argumentti yleensä höystetään terrorismitilastoilla, jotka alkavat 70-luvun tietämiltä ja päättyvät sopivasti viimeistään vuoteen 2013.

On paikkansapitävää, että menneinä vuosikymmeninä on ollut terrorismin suhteen tappavampia vuosia kuin tätä nykyä. Se, että ennenkin on tapettu ihmisiä, ei kuitenkaan ole mikään argumentti sen puolesta, että tieten tahtoen luodaan uusi terrorismin aalto holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla. Samalla logiikalla voisi perustella vaikkapa koleran levittämistä alueelle, jolta polio on hävitetty: tappoihan se poliokin ihmisiä, joten samapa tuo, vaikka nyt kuolemia tuottaisi muu tauti.

Terrorismia ei tarvitse olla yhtään. 

Lisäksi tämän argumentin käyttäjät sivuuttavat kokonaan sen, mitä villien IRA- ja punakaartiterrorismin vuosien jälkeen on tapahtunut. Terrorismikuolemien määrä Euroopassa oli voimakkaassa laskussa. Tämän kaiken muutti jihadismi, joka vei terrorismikuolemien määrän uuteen nousuun. Ilman hallitsematonta muslimimaahanmuuttoa terrorismikuolemien määrä vuosittain olisi pääsääntöisesti nollan ja kymmenen välillä.

IRA ja kommunistit olivat myös uhkana täysin toisenlainen. Ne edustavat sisäistä uhkaa, jonka vastaisessa taistelussa tehtiin ja tehdään kaikki mahdollinen. Jihadismi taas on pitkälti ulkoinen uhka, jota vastaan meillä on aseita, joita sisäisiä uhkia vastaan taistellessa ei ole ja jonka edessä emme tee läheskään kaikkea mahdollista. Tärkeimmät toimet, kuten rajojen sulkeminen muslimimaahanmuutolta sekä vahva integraatiopolitiikka, on laiminlyöty.

Alla oleva diagrammi esittää terrorismikuolemien määrää Euroopassa vuosien 1970 ja 2015 välillä. Huomioikaa taso, jolla kuolemien määrä oli ennen jihadismin saapumista. Vuoden 2004 piikki johtuu Al-Qaidan toteuttamasta Madridin pommi-iskusta, vuoden 2011 piikki Anders Brejvikin toteuttamasta massamurhasta, ja 2015 näyttää tämänhetkisen jihadismiaallon alkua.


Toinen väsähtänyt argumentointilinja on yrittää harhauttaa keskustelu äärioikeiston uhkaan. Suomen sisäministeriön ekstremismiraportissa on jouduttu turvautumaan uskomattomiin keinoihin saada äärioikeisto näyttämään vaaralliselta. Esimerkki tällaisesta on mm. viime vuoden raportissa äärioikeiston rikollisuuteen tilastoitu SVL:n lentolehtinen. Lehtisestä oli tullut rikostutkinta neljällä rikosnimikkeellä, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja kiristys. Tämä yksi lehtinen tuotti neljällä nimikkeellään noin 10% äärioikeiston viharikollisuudesta sinä vuonna. Näin "äärioikeiston uhkaa" saadaan suurenneltua. Toisessa vaakakupissa on siis vainajia, toisessa lentolehtisiä.

Uusimman Europolin terrorismiraportin mukaan Euroopan terrori-iskuissa tapettiin vuonna 2016 yhteensä 142 ihmistä. Vaikka jihadistit tekivät alle 10% Euroopan terrori-iskuista, he tuottivat niissä 95% terrorismin kuolonuhreista.

Jihadistien iskuja oli kaikkiaan 13, vasemmiston iskuja 27. Äärioikeiston uhka kulminoitui yhteen epäonnistuneeseen iskuun. Yhteen. Äärioikeiston uhasta kerrotaan raportissa, että uutissivustot ovat joutuneet jopa sulkemaan kommenttiosioita oikeistoradikalismin vuoksi. Toisessa vaakakupissa tällä kertaa ovat siis tuhmat kommentit, toisessa kuolleet ihmiset.

Alla terrori-iskut lajiteltuina kohdemaan ja tyypin mukaan. Oikealta vasemmalle: jihadistit, vasemmisto, oikeisto, separatistit, yhden asian liikkeet, määrittelemätön, kokonaismäärä.


Mutta älkää lannistuko. Muistakaa arvoisan poliittisen eliittimme ohjeet ja älkää antako pelolle valtaa. Paitsi äärioikeiston uhan pelolle. Oikeaoppinen hysteria äärioikeiston uhan suhteen on kuvitella hyppypotkunatsien vaanivan joka nurkan takana ja vaatia aina uusia toimenpiteitä tämän mystisen uhan rajoittamiseksi. Äärioikeisto on kyllä suorastaan ihmeen tehokas uhkaavuudessaan. Yksi epäonnistunut isku ja tuhma lentolehtinen herättävät päättäjissämme taistelutahtoa ja huolestumista, jota toistasataa jihadistien tuottamaa ruumista ei herätä pisaraakaan.


Toivokaamme, että jihadistitkin ryhtyvät jakelemaan lentolehtisiä ja liimaamaan tarroja. Ehkäpä sitten päättäjämme heräisivät suojelemaan maataan ja kansaansa heiltä.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kun tyhmyys kohtaa ahneuden


"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

"Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

Ensimmäinen sitaateista on Timo Soinilta, jälkimmäinen Simon Elolta. Tämä toki oli ennen näiden miesten näyttävää poliittista itsemurhaa.

Ahneus on politiikan x-tekijä. Sen laajuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida, eikä koskaan voi olla täysin varma siitä, milloin ahneus ajaa jopa terveen järjen ohi. Samoin kuin Oulun valtuuston älyvapaa idea perustaa viisi varapuheenjohtajuutta, vaikka on ilmiselvää, että sellainen herättää suuttumusta äänestäjissä, sai parinkymmenen persun loikka monet kysymään: "Miten ne voivat olla noin tyhmiä?". Olivat he toki myös niin tyhmiä, mutta enemmän he ovat niin ahneita. Ahneus saa ihmisen tekemään pitkällä tähtäimellä hyvin tuhovoimaisia ratkaisuja lyhytaikaisen hyödyn saavuttamiseksi. Siitä persujen hajoamisessa on kyse.

Loikka osoitti todeksi kaiken sen, mitä kansallismieliset puheenjohtajavaalin alla sanoivat:
-Että Sampo Terho on puolue-eliitin ehdokas, joka jatkaisi täysin Soinin linjalla.
-Että kärkiehdokkaista vain Halla-aho on aidosti kansallismielinen, vaikka Terho väittikin, ettei hänen ja Halla-ahon mamu-poliittisissa linjauksissa ole juuri eroa.
-Että vaikka soinilaiset aikovat yrittää pitää vallasta kiinni kynsin hampain - vaikka epärehellisin keinoin.
-Että Soinin hallinto ei missään vaiheessa ollut vakavissaan kiristämässä mamu-politiikkaa.

Kyseessä on ilmeisen harkitsematon paniikkiratkaisu, joka sai Sampo Terhon, Simon Elon ja Jussi Niinistön kaltaiset puolisuvakit asettumaan vääjäämättömän häviäjän puolelle. "Uusi vaihtoehto" on nimenä komedista kultaa. Uusi vaihtoehto on käytännössä kelvottomaksi ja ajastaan auttamattomasti jääneeksi todettu linjaus, jota setelinkiilto silmissä noudatettiin 20 vuotta, kunnes jäsenistö lopullisesti leipääntyi siihen, että vaalien alla leikitään kansallismielistä ja niiden jälkeen tehdään aivan mitä tahansa suuremmat puolueet haluavat, kunhan omasta hillotolpasta ei tarvitse luopua.

Puoluekokous antoi "uudelle vaihtoehdolle" armottoman selkeän tuomion: nyt loppui pelleily. Halla-ahon persut edustaa nyt niitä asioita, joiden vuoksi persuja äänestettiin. Soinilaisten Uusi Vaihtoehto edustaa niitä asioita, joista huolimatta äänestettiin persuja. 

Ei ole vaikeaa arvioida, kumpi tulee menestymään seuraavissa vaaleissa. Lähtijäthän ovat Halla-ahon mukaan käytännössä puolueen jättäneitä, joten heidän on joko asetuttava ehdolle omana puolueenaan tai loikattava muihin puolueisiin.

On ymmärrettävää, että kun äänestäjille lyödään puukkoa selkään näinkin syvällisellä tasolla, ei vastaanotto puolueen hajottamiselle oman ministerinsalkun säilyttämiseksi tule olemaan lempeä. Nyt soinilaiset selittelevät ja uhriutuvat jo täyttä vauhtia. Jari Lindström yrittää Twitterissä vakuutella, ettei hänen ministerinsalkkunsa muka liity päätökseen loikata. Uskoo ken tahtoo. Simon Elo taas yrittää maalata itsestään, omien puoluetoveriensa ja äänestäjiensä selkäänpuukotuksesta, tilanteen uhrin valittelemalla, että häneen kohdistuu jopa uhkauksia.

Jäsenistö karjaisi lauantain puoluekokouksessa, ettei enää halua soinilaisia vallankahvaan. Jäsenistön tahdosta ja puoludemokratiasta viis veisataan, kun Soinin leiri toteaa, että ainakin nämä kaksi vuotta voimme pysyä vallassa, vaikka meitä ei sinne edes oma jäsenistömme halua. Tällainen petos ei unohdu ihan muutamassa vuodessa tai edes vuosikymmenessä. Soinilaiset tahtovat hallitukseen vain kepun ja Kokoomuksen johto, koska soinilaisten huoraaminen takaa muille hallituspuolueille äänettömät yhtiökumppanit, jotka äänestävät kahden toverin tahdon mukaan mutteivät vaadi yhtään mitään.

Loikkarien selittelyt olivat kiinnostavia. Tiina Elovaara selitteli näin: "Me vastaamme nyt ennen kaikkea omille äänestäjillemme. Sen minkä yli puolimiljoonaa on antanut, ei voi alle tuhat pois ottaa. Ne voimat jotka puoluetta tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta sitä kenttää, jonka minä tunnen."

Miksi soinilaiset olettavat, että puoli miljoonaa äänestäjää on antanut vallan juuri heille eikä kansallismielisille? Eivätköhän puoluekokouksen päätökset ja edellisten kuntavaalien soinilaisille onnettomat mutta nationalisteille erinomaiset tulokset jo tee selväksi, että persuja äänestämällä kansa halusi antaa valtaa kansallismielisyydelle.

On hupaisaa rajatolppien siirtelyä, että jäsenistön päätökset kelpaavat, kun ne ovat itselle mieluisia, mutta kun jäsenistö päättää toisin, keksivät soinilaiset määritellä oman suosionsa epämääräisesti ek-vaalien tuloksella eikä puoluekokouksen äänestyksellä, kuten puolueen säännöt asian määrittelevät. Vielä epämääräisempää on väittää, että on olemassa mystinen, soinilainen puoluekenttä, joka on hyvin kaukana Halla-ahon arvoista. Jos Elovaaran mainitsema "hänen tuntemansa kenttä" on todellinen, missä se kenttä oli puoluekokouksen aikaan? Elovaara yritti jopa väittää, että Halla-ahon voittoa oli juhlittu puoluekokouksissa natsitervehdyksin. Osoittautui, että "natsitervehdyskuva" puoluekokouksesta oli vain päivää Halla-ahon voiton jälkeen otettu kuva äänestyksestä, johon osallistuttiin kättä nostamalla.

Samantyyppisellä linjalla jatkoi Simon Elo, joka väitti, että puolue on "kaapattu". Melkoista halveksuntaa puolueen omien sääntöjen mukaista sisäistä demokratiaa kohtaan. Kukaan ei kaapannut mitään. Jäsenistö vain sai tarpeekseen takinkäännöistä ja mamu-politiikan lepsuilusta ja äänesti valtaan itsensä näköisen puheenjohtajiston. Tämä oli vääjäämätöntä. Vallanvaihto olisi ollut vältettävissä ainoastaan sillä, että vanha johto olisi alkanut täyttää äänestäjäkunnan toiveita. Tästä uhmakkaasti kieltäydyttiin loppuun saakka, ja Soini jopa yritti vakuutella (itselleenkö?), että gallup-syöksy on vain harhaa, joten soinilaiset olisivat aivan yhtä hyvin voineet vain antaa puheenjohtajuuden Halla-aholle luovutusvoitolla.

Petteri Orpo luonnollisesti ylistää loikkareita, ja oletan loikkareiden aivan punastelevan, kun isolta herralta tulee kehuja. Tekiväthän he ansiokkaasti juuri sen, mitä Kokoomus ja Keskusta heiltä toivoivat: olivat riittävän ahneita ja hölmöjä hajottamaan puolueensa, mikä vahvistaa entisestään kahden muun hallituspuolueen asemaa. Kyllä muiden puolueiden konttoreissa tänään riemuitaan.

Hajoamisella on monta voittajaa mutta vain yksi häviäjä: soinilaiset. Halla-ahon persut voi nyt jatkaa uskottavasti puhtaan nationalistisella linjalla ilman suosionsa menettäneiden, pöhöttyneiden herrojen tuottamaa imagotappiota. He myös saavat edelleen myös loikkarien puoluetuet. On erityisen hauskaa, että Soinin puoluetuet maksetaan nyt toiselle ryhmälle, koska Soini oli itse kaksi vuotta sitten ajamassa lakimuutosta, joka takaa puoluetukien jäämisen vanhalle puolueelle, vaikka yli puolet edustajista loikkaisi.

Soinilaisille taas jää huonoin mahdollinen käsi: persujen ei-toivotuin aines ja aatemaailma sekä nolla euroa puoluetukea. Uusi vaihtoehto sisältää pitkän listan ehdokkaita, jotka ovat menestyneet vaaleissa yksinomaan kansallismielistä teeskentelemällä. Loikalla he vaihtoivat valttikorttinsa kahden vuoden hillotolppaan. He eivät voi enää koskaan saada kansallismielisten ääniä. Siinä sitten passaa kilpailla muutaman prosentin kokoisesta, kristillisiä äänestämään tottuneesta kannatuspotentiaalista KD:n kanssa. Soinilaiset tuskin muodostavat edes vakavastiotettavaa kilpailijaa SDP:n äänestäjille, koska oikeistohallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiminen on aika kaukana siitä pienen ihmisen asiasta, josta kauniisti puhutaan.

Lopullisen niitin suosion arkkuun tuottanee se, että soinilaiset osoittivat loikalla, ettei heillä ole  mitään intressiä ajaa äänestäjiensä asiaa. He todistivat, että mamu-politiikan kiristykset kirjattiin mukaan vain kansallismielisiä äänestäjiä rauhoittelemaan ja että heillä ei ollut mitään aikomusta niitä yrittää täytäntöönpanna - ja Kokoomus ja Keskustakin sen koko ajan tiesivät.

Soini yritti epäonnisesti maalata Halla-ahosta ahnetta sillä, ettei Halla-aho suostu tukemaan Perussuomalaisten puoluetuilla kilpailevaa ryhmää. Soinin esiintyminen ei ole enää muuta kuin irvokasta. Mies juuri myi itsensä kahden vuoden ulkoministerin pestistä. Ahneudesta puhuminen on jo kiemurtelua herättävän myötähäpeällistä katsottavaa.

Enää ei vastustajien tarvitse soinilaisia arvostella. He menivät ja osoittivat rumimmat kritiikit itsestään todeksi ilman ulkopuolista apua. Odotan innolla höykytystä, jonka petturit tulevat seuraavissa vaaleissa kohtaamaan.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Oulun valtaapitävät itsetuhovaihteella

Junes Lokka uusien valtuutettujen kukituksessa Oulun Rotuaarilla.

Kotikaupunkini valtaapitävien erinomainen kyky ampua itseään jalkaan joka käänteessä ei lakkaa huvittamasta minua. Yllättävää se ei tietenkään ole, mutta kiinnostavaa seurata. Jo ennen koko valtuustokauden alkua valtapuolueet onnistuivat runtelemaan omaa mainettaan. 

Ensin Aito Suomalainen Yhteislista potkittiin valheellisin perustein luottamustehtäväneuvotteluista ulos. Kansa ei päätynyt meitä näkemään häiriköinä vaan kiusattuina altavastaajina, vaikka kepulaisten ja lestadiolaisten vetämä paikallislehti Kaleva yritti parhaansa mukaan pönkittää neuvotteluja johtaneen Jukka Kolmosen (Kesk.) puheita jopa julkaisemalla suoranaisia valeita kritiikittä. Kolmonen mm. väitti kuntalain vaativan, että jo ennen vaaleja tehtyä sopimusta luottamuspaikkojen jaosta olisi noudatettava, vaikka kuntalaki on jakotavasta erittäin suurpiirteinen eikä vaadi d'Hondtin menetelmän käyttöä. 

Yle sentään totesi Kolmosen olevan väitteessään väärässä. Juonittelu ja valehtelu kuitenkin osui omaan nilkkaan, koska oululaiset ovat jo läpen kyllästyneitä suhmurointiin, hyväveli-järjestelmään ja "lestamafian" vallanpitoon, josta lautakuntaneuvottelut ja niiden uutisointi olivat jälleen uusi osoitus.

Seuraava laukaus omaan jalkaan oli jopa entistä pahempi. Väistyvä valtuusto oli äänestänyt luottamustehtäville hurjat palkkionkorotukset, jopa 560%, mikä itsessään näyttää leikkausta leikkauksen perään saavan kaupungin asukkaiden silmään pahalta. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan valtapuolueet menivät ja perustivat valtuustolle viisi varapuheenjohtajuutta.

Tätä päätöstä ei edes yritetty perustella mitenkään, koska kyseessä on niin ilmeinen turhien palkkiopaikkojen luonti sulle-mulle-jakoa varten. Kokoomus meni kansalaisten suuttumuksen edessä paniikkiin ja pakitti luopumalla neljännestä varapuheenjohtajuudesta. Imagotappio oli kuitenkin jo syntynyt ja korjausliike näytti lähinnä nololta selittelyltä. Kokoomuksen Juha Hänninen vaati muilta vastuullisuutta samalla kun hän itse nostaa nyt 560% noussutta 2750 euron kuukausipalkkiota.

Lautakuntapaikkojen jako taas osoitti sen, ettei jakoa ohjaa mikään periaate. D'Hondtin menetelmää perusteltiin sillä, että ryhmien valtasuhteiden valtuustossa on toistuttava lautakunnissa. Kuitenkin ryhmämme jätettiin jaosta kokonaan ulos, eli valtapuolueet nimenomaan pyrkivät estämään valtasuhteiden mukaisen jaon viemällä meidän osuutemme keskinäiseen sulle-mulle-jakoonsa.

Se olisi ollut meille haitaksi, jos valtapuolueet olisivat noudattaneet periaatteitaan ja sopimusta olemalla meille reiluja jaossa. Se olisi osoittanut, että ehkäpä he eivät niin kieroja olekaan, vaikka olemme koko ajan heidän sanoneet olevan. Mutta he eivät voineet luonnolleen mitään ja ahnehtivat, ja sillä tavalla he saivat todistettua meidän väitteemme: että he ovat vain epärehellisiä hillotolpan jahtaajia, joilla ei ole mitään periaatteita.

Näyttävä jalkaan ampuminen tuli tänään esim. Kokoomuksen Lyly Rajalalta ja Kalevan Kari Sankalalta, joka on kepulaisen lestamafian vankka kannattaja. Koska meidät oli jätetty ulos lautakuntaneuvotteluista ja siten liki 1300 oululaiselta äänestäjältä oli viety heidän demokraattinen edustuksensa lautakunnissa, päätimme äänestyttää jokaisesta lautakunnasta erikseen ja ehdottaa jompaa kumpaa meistä lautakunnan jäseneksi. Tietenkään läpi menolle ei ole mitään mahdollisuuksia, koska olemme yksi kuuttakymmentäkuutta vastaan, ja muut äänestävät blokkina. Pointti ei ole siis siinä, että yritettäisiin saada lautakuntapaikkoja vaan siinä, että osoitetaan, millaista teatteria valtuuston kokoukset ovat.

Lyly Rajala raivosi ja ihmetteli Facebookissa, mitä järkeä on äänestyttää, kun tulokset jo tiedetään. Kun arvostelin Lylyn logiikkaa, hän kokoomuslaiselle tyypillisesti blokkasi minut ja kaikki muut kriittiset äänet. Kalevan Kari Sankala taas suorastaan innosta hihkuen ylisti valtuuston kokouksien turhuutta ja lähestulkoon leuhki sillä, miten sujuvasti valtapuolueet veivät niiden lähes 1300 äänestäjän oikeuden edustuskseen:
"Aidon suomalaisen yhteislistan ainoa valtuutettu Junes Lokka äänestytti parhaansa mukaan suljettuna lippuäänestyksenä valtuustoa, mutta muun valtuuston kärsivällisyys ei pettänyt. Äänestyksiin oli varauduttu. Illan kokous arveltiin jo ennakkoon käytäväksi puhtaassa etyk-hengessä eli "ei tänä yönä kotiin", sillä Lokan vastaesitykset eivät tulleet kenellekään yllätyksenä. 
Alkaneen kauden luottamustehtävien edellyttämät henkilövalinnat hoidettiin taiten provosoitumatta puheenjohtajaksi valitun Juha Hännisen (kok.) johdolla. Näin aito suomalainen yhteislista jäi nuolemaan kokouksessa näppejään."
Voi Kari, minkä teit. Juuri tuota me olemme yrittäneet sanoa: että valtuustossa tehdyillä esityksillä tai käydyillä keskusteluilla ei ole mitään vaikutusta päätöksiin. Päätökset on jo tehty epävirallisissa kokouksissa, joista kansalaisten nähtäville ei julkisia pöytäkirjoja tule koskaan. Valtuuston äänestykset ovat vain muodollisuus ja eräänlaista poliittista teatteria.

Sankala ilmeisesti kuvitteli, että olisimme olleet lautakuntapaikkoja hakemassa, ja päätyikin pelaamaan meidän pussiimme julistamalla sitä, miten sujuvasti ja "taiten" suhmurointisopimukset saadaan valtuustossa äänestettyä läpi, vaikka joku rehellisempi niitä yrittäisi vastustaa. Hän sanoo juuri sen asian, jota äänestysruljanssilla pyrimme kansalaisille kertomaan.

Loppukevennykseksi tarjoan Lyly Rajalan aiemman esimerkin siitä, miten huudetaan "turpa kiinni" taiten ja provosoitumatta. 



lauantai 3. kesäkuuta 2017

Miten islamin tyrkytys on lasten edun mukaista?

Mielenosoituksessa puhunut Katariina ja järjestäjä Marco de Wit (kuvakaapattu de Witin videolta)

Vesalan yläasteen koulussa on läpikäyty erikoista näytöstä. Koulusta levisi videoita, joissa sekä luokkahuoneissa että koulun pihalla raikasi kaiuttimista Koraanin säkeitä. Koulun rehtori, Vihreiden kuntavaaliehdokkaana huhtikuussa ollut Juha Juvonen sanoi, että kyseessä ei ollut uskonnon harjoittaminen vaan aamunavaus, jossa kerrottiin ramadanin vietosta. 

Koraanin lukemisella ei rehtorin mukaan ole mitään tekemistä uskonnon kanssa vaan kyse on vain "monikulttuurisesta aamunavauksesta". Islam on siis yksinäänkin monikulttuuria? No, ehkäpä meistäkin jonain päivänä tulee Saudi-Arabian tai Afganistanin kaltaisia, täysin monikulttuurisia paratiiseja.

Suomi Ensin -aktiivit järjestivät Marco de Witin johdolla mielenilmauksen koulun läheisyyteen. Mielenosoitus meni rauhallisesti, mutta sillä oli erikoisia seurauksia. Eräs koulun oppilaista - yhdeksäsluokkalainen tyttö - puhui mielenosoituksessa. Tämän seurauksena häneltä kiellettiin pääsy koulun kevätjuhlaan. Tytön luokanvalvoja myös varoitteli tyttöä mahdollisista vihaviesteistä. Rehtori perusteli tytön ulos sulkemista juhlasta hänen omalla turvallisuudellaan. Tyttö voisi kuulemma läsnäolollaan provosoida muita. Kun tyttö meni Marco de Witin kanssa koululle asiaa selvittämään, paikalle soitettiin poliisit kaiketi kevätjuhlaa "turvaamaan".

Mitä ihmettä? Eikö Vihreiden ehdokkaanakin olleen pitäisi tietää, että vasemmisto ja muslimit ovat mitä suvaitsevaisimpia, ihmisoikeuksia kunnioittavia ihmisiä, eivätkä he tietysti kenellekään voisi uhkaa muodostaa? Sehän on jo islamofobiaa ja rasismia epäillä muslimioppilaiden olevan kansallismieliselle tytölle vaaraksi. Niinhän Juvosen kaltaiset ihmiset väittävät. Koulun on taattava oppilaiden turvallisuus, mutta uhatun oppilaan ulos sulkeminen kevätjuhlasta on vähintäänkin arveluttava tapa hoitaa asia.

Mutta on siinä tietty logiikka. Ilmeisesti Vesalan koulussa islamin opit ovat menneet niin hyvin perille, että niitä noudatetaan jo järjestyksenpidossakin. Samoin kuin islamissa tyttö on vastuussa miesten seksuaalisesta itsehillinnästä omalla pukeutumisellaan, on kontulalaisella yläasteella tyttö omalla käytöksellään vastuussa maahanmuuttajaoppilaiden väkivaltaisuudesta.

Tekstinkappale, jota koulussa luettiin, oli peräisin Surah Al-Baqarasta eli lehmän suurasta, ja se käsitteli paastoamista.

Lehmän suurassa sanotaan kuitenkin paljon muutakin, ja jos muslimioppilaita kannustetaan uskomaan yhteen osaan suuraa, on vaikea loogisesti perustella, miksi vaikkapa tämä "uskottomia" käsittelevä osa lehmän suuraa tulisi jättää huomiotta:

190. Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia.

191. Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkoittakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka.

192. Mutta jos he lakkaavat taistelemasta, niin on Jumala totisesti armahtavainen ja laupias.

193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen. Mutta jos he herkeävät, älköön vallitko vihollisuutta muita kuin uskottomia vastaan.

En tiedä, kuinka pitkä pätkä Koraania koulussa soitettiin, mutta ainakin säe 187 siellä oli kuultu. Jo säkeessä 190 päästään tappamiseen.

Koko kohun aihe on täysin typerä ja turha. Uskontoa ei kuuluisi tyrkyttää kouluissa. Islamin mainostus ei aja yhdenkään lapsen - suomalaisen tai ulkomaalaisen - etua. Se ajaa vain islamin etua. Kun julkiset tahot ryhtyvät islamia mainostamaan, he antavat hyväksynnän ja kannustuksen sen opilliselle sisällölle. Koulu siten tukee sitä ajatusta, että vaikkapa ramadanin paaston noudattaminen on mitä suurinta hyvettä muslimille. Kun lapsille sanotaan, että Koraania on syytä noudattaa, tullaan tahtomattaankin tukeneeksi samalla monenmoisen sortavan ja ihmisoikeuksien vastaisen tavan ja uskomuksen säilymistä.

Uskonnon tyrkytys ja sen nimissä sallitut etuoikeudet tai poikkeusluvat edistävät islamismia ja sitä "maltillista islamia", joka on terrorismin kasvualusta.

Islamilaiset terroristit eivät synny tyhjiössä. Heitä syntyy ympäristössä, jossa on rutkasti tavan muslimeja, jotka omalla uskollaan ja uskonnon typerien tapojen noudattamisella vahvistavat terroristin mielessä sitä käsitystä, että sokea usko ja uskon noudattaminen ovat hyveellisiä asioita. Sen asenneympäristön vallitessa on vääjäämätöntä, että jotkut tulevat viemään hyveensä hiukan muita pidemmälle ja ryhtyvät noudattamaan Koraanin julmimpiakin kohtia kirjaimellisesti.

Meillä on jo tarpeeksi ongelmia muslimien integroinnissa. Yksi suuri ongelma on, että muslimiperheet aivopesevät lapsensa uskontoon ja siihen perustuvaan kulttuuriin. Islamilaisessa elämäntavassa integraatio on syntiä. Ei vääräuskoisen kanssa saa kaveerata. Pitää pysyä eristäytyneenä ja noudattaa kauheitakin tapoja, kuten lasten sukuelinten silvontaa.

 Tähän ei todellakaan tarvita sitä, että julkiset instituutiot pönkittävät keskiaikaista taikauskoa maahanmuuttajaväestössä. Rehtori Juvonen on täysin harhaanjohdettu hyödyllinen idiootti. Hän ajaa islamin asiaa lasten edun kustannuksella ja kuvittelee puolustavansa tasa-arvoa. Paskat. Islam on tasa-arvon vihollinen, ja jokainen islamin tyrkyttäjä ja edistäjä samoin

.

Oppilaan nauhoite Koraanin lukemisesta:

torstai 25. toukokuuta 2017

Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali



Suomen Kuvalehti kertoi kätevästi ajoitetussa artikkelissaan Jussi Halla-aholla olevan taaperoikäinen, hänen pitkän avioliittonsa ulkopuolella syntynyt lapsi. Artikkelin mukaan lapsen äiti oli suivaantunut siitä, että Halla-aho ilmoitti lapsilukuunsa julkisesti vain avioliitossa syntyneet lapset, ja teki myöhemmin jo poistetun Facebook-päivityksen asiasta. Halla-aho itse kommentoi asiaa varsin rajallisesti ja julkisuudessa tarpeettomiin yksityiskohtiin menemättä. Hän totesi tehneensä virheitä ja että asia on ollut niiden tiedossa pitkään, joiden tiedossa sen nyt kuuluu olla. Keskustelua seurasi satojen kommenttien verran.

Täytyy sanoa, että olen sanoinkuvaamattoman pettynyt oikeiston arvopohjaan ja moraaliin. En tosin Jussin tekemisten takia vaan hänen kannattajakuntansa. Koska Halla-ahon kannattajat ovat usein jokseenkin fanaattisia, he eivät aikailleet vieraissa kulkemisen oikeuttamiseksi.

Luonto se tikanpojankin puuhun vetää. 
No lapsen tekeminen tuskin on mikään virhe. On aviossa tai ei. Ihmeellistä syyllistämistä. 
Joskus mono vipattaa väärään suuntaan, mutta sen kanssa on elettävä.
Uusi elämä on luonnon ihme.  
Et ole ainoa Suomessa, jolla on lapsia avioliiton ulkopuolella....sehän vain osoittaa, että olet lisääntymiskykyinen isänmaallinen mies. 
Rapatessa roiskuu...

Koska kannattajat eivät halua nähdä mitään väärää Halla-ahon tekemisissä, he veivät järkeilynsä huomattavasti aloituksen sisältöä pidemmälle - ja eräästä Halla-ahon kommentista päätellen pidemmälle, kuin hän olisi tarkoittanut. 

Halla-aho itse määritteli tekonsa virheeksi, joka asianosaisille on sovitettu. Monet kannattajat menivät harppauksen pidemmälle järkeilemällä, että kyseessä ei ole virhe lainkaan, koska a) aviorikos on yleistä ja siten se on myös normaalia ja oikeastaan sen pitäisi olla hyväksyttyäkin sekä b) jos aviorikoksesta syntyy lapsi, muuttuu virhe iloiseksi asiaksi. Halla-aho itse osoitti jälkimmäistä järkeilyä kohtaan epäilyksensä julkaisun kommenteissa.

Jos jopa "äärioikeisto" normalisoi ja oikeuttaa au-suhteet, mitä toivoa meillä on sivistyneen yhteiskunnan peruspilarien - avioliiton ja perheyksikön - turvaamisesta? Olen tähän saakka mieltänyt "seksipositiivisen" (myöh. herpespositiivisen) hookup-kulttuurin vasemmiston jutuksi, mutta ilmeisesti se oikeissa olosuhteissa saisi äärioikeistoltakin kannatusta, vaikka juuri tällaisten tapausten kuuluisi toimia ilmeisenä todisteena irtosuhteita vastaan.

Ymmärrän toki, miksi moista halutaan normalisoida. Kyseessä on virhe, jonka monet ovat tehneet. On tunnetasolla helpompaa yrittää muuttaa yhteiskunnan normit hyväksymään oma virhe kuin tunnustaa poikenneensa hyvästä tavasta ja kantaa teon tuottama syyllisyys ja häpeä. Tämän vuoksi ihmiset, jotka itsekin ovat kokeneet irtosuhteiden haittavaikutukset, silti yrittävät niitä oikeuttaa ja perustella.
Puhutaanpa vieraissa kulkemisesta hetki täysin yleisellä tasolla. Halla-ahon tai kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön tapauksista ei ulkopuolisen ole järkevää ryhtyä esittämään arvioita. 

Irtosuhteilla tahtoo olla tuhoisia seurauksia toteuttajalleen. Ne tuottavat usein ongelmia, joilta muutoin välttyisi, ja joskus lyhyestä suhteesta saa tavalla tai toisella maksaa lopun ikäänsä. Pettäminen on loukkaus liittoa, puolisoa ja yhteisiä lapsia kohtaan, koska se turmelee luottamuksen, intimiteetin sekä vaarantaa puolison ja yhteisten lasten taloudellisen aseman.

Kolmas osapuoli joutuu ikävään asemaan myös. Hän ei tule saamaan puolison statusta eivätkä hänen lapsensa samaa asemaa kuin avioliitossa syntyneet. Oman puolison löytyminenkin muuttuu ihmeesti vaikeammaksi, kun kainalossa on lapsi jo valmiiksi. Toisen naisen stigmasta tulee au-lapsen myötä pakenematon seikka, joka väistämättä tulee herättämään negatiivisia reaktioita ihmisissä.

Avioliitossa syntyneet lapset vääjäämättä saavuttavat iän, jossa he ymmärtävät, mitä avioliiton ulkopuolisen siskon tai veljen olemassaolo oikein tarkoittaa: yksi vanhempi on pettänyt toista. Tämä ei vanhempien ja lasten suhteelle takuulla hyvää tee. Au-lapsi taas voi vain haaveilla asemasta, jossa isä asuu samassa osoitteessa. Pahimmillaan au-lapsen olemassaoloa jopa peitellään, mikä ei lapsen henkiselle kehitykselle ole hyväksi.

Henkilökohtaisella tasolla katson pettämisen peruuttamattomaksi myös suhteen kannalta. Kun yhteistä elämää on valittu julmalla tavalla loukata, en voisi suhteessa jatkaa. Tilanteet ja ihmiset ovat kuitenkin täysin erilaisia, joten en kenenkään muun päätöksiä lähtisi arvostelemaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa avioliitossa on jo lapsia, olisi anteeksiannon ja luottamuksen jälleenrakentamisen tien valinta suotavaa ja todennäköisesti se pienimmän pahan tie, kunhan hairahtunut osapuoli tahtoo vakavissaan virheensä korjata ja niitä jatkossa välttää.

Minun parisuhdemoraalillani ei kuitenkaan Halla-ahon tapauksen kanssa ole mitään tekemistä. 

En minä Jussista ole itselleni miestä hakemassa vaan poliittista johtohahmoa. Tilannetta voisi verrata vaikkapa Trumpin kourintapuheisiin: vaikka Trump olisi mitä kamalin lääppijä, sillä ei äänestyspäätöksen kannalta tule olla väliä, koska äänestäjän ei tarvitse Trumpin lääppimisten kanssa elää. Valitun johtajan poliittisten linjausten ja päätösten kanssa taas on pakko elää jokaisen kansan jäsenen - myös niiden, jotka eivät henkilöä koskaan edes äänestäneet. Tämän vuoksi vain henkilön poliittisilla näkemyksillä tulee olla merkitystä kyseisessä asiassa.

Mikäli Halla-ahon kannattajakunta haluaa vängällä jotain positiivista sankarinsa harha-askeleessa nähdä, voisi positiivisen näkökulman pettämisen normalisoinnin sijaan muotoilla näin: kuten sanoin, minussa ei olisi voimaa pettämisen anteeksiantamiseen ja elämän jatkamiseen - tuskin olisi haluakaan.

Rakastavat, omistautuvat ja anteeksiantavat puolisot eivät vain lankea ihmisille, heidät ansaitaan rakkaudella ja pitkäjänteisellä työllä yhteisen elämän eteen. Halla-ahon puolisolla selvästikin on e.m. ominaisuuksia, ja se on saavutus Jussillekin. Kukaan ei ottaisi vieraissa kulkenutta takaisin, ellei kokisi siinä voittavansa eniten. Harha-askelista huolimatta Halla-ahon on siis täytynyt onnistua puolison ja isän roolissa niin hyvin, että hänen vaimonsa näkee oman ja lastensa elämän parhaaksi, kun hän on siinä mukana. 

tiistai 23. toukokuuta 2017

Hakatun valkoisen syndrooma - pelkoa ja inhoa Manchesterissä

Manchesterin iskun tähän mennessä tunnistetut kuolonuhrit. Saffie-Rose Roussos (8 vuotta),
Georgina Callander (18) ja John Atkinson (26).

Tähän mennessä 22 ihmistä on kuollut pop-tähti Ariana Granden konsertissa tapahtuneessa terrori-iskussa, jossa 22-vuotias libyalaisten pakolaisten lapsi Salman Ramadan Abedi räjäytti itsensä kotitekoisella räjähdeliivillä väkijoukossa konserttiareenan aulatilan läheisyydessä. Grande on erityisesti pikkutyttöjen ja teinien suosiossa, ja isku olikin kaiketi suunnattu juuri lapsia tappamaan, ja heitä uhrien joukossa tiedetään olleen.

Tässä vaiheessa edes rasisminvastustajat eivät enää kehtaa aloittaa "no eihän se välttämättä ole muslimi" -heittoja, koska tietävät itsekin, mitä tuleman pitää. Se kertoo syvästä piittaamattomuudesta heidän aatemaailmassaan. He tietävät sen, minkä mekin. He vain eivät välitä. Heidän vaistonsa kertoo heille saman kuin omamme meille, mutta he valitsevat silti kamppailla järkeä ja käytännöllisyyttä vastaan kannattamalla muslimien maahanmuuttoa, joka tämänkin verilöylyn Eurooppaan toi. He ymmärtävät, että tätä on tulossa. 

Koska en saata uskoa vihervasemmiston kokoisen ihmisryhmän olevan yksinkertaisesti pahoja, haluan uskoa heidän motiiviensa löytyvän muualta inhimillisyyden kirjosta. 

Väärässä olemisen tunnustamisen vaikeus olisi yksi ymmärrettävä selitys. Virheen tunnustaminen kun ei olisi vain aatteellisen typeryyden tunnustamista vaan myös sen, että on itse ollut mukana tuottamassa yhteiskunnallista muutosta, joka on lukemattomille muille aiheuttanut kärsimystä. 

He ryhtyivät ajamaan monikulttuuria, koska tarkoittivat ja uskoivat tekevänsä hyvää. He haluavat olla hyviä ihmisiä. Kuinka raskasta voikaan olla joutua sisäistämään, että kaiken sen ajan, kun olet luullut ajavasi rauhaa, rakkautta ja parempaa maailmaa, oletkin oikeasti tuottanut raiskausepidemioita, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia viharikoksia, sukupuolten epätasa-arvoa sekä silpoutuneita ruumiita?

Halu vältellä todellisuuden kohtaamista on inhimillinen, mutta edesvastuuton. Tietysti moisen virheen tunnustaminen on henkilölle itselleen raskasta, mutta on jo korkea aika, että tämä ryhmä lakkaa tekemästä päätöksiä omien tunteidensa nojalla ja alkaa ajatella yhteiskuntaa ympärillään.

Pääministerirobottimme Juha Sipilä kirjoitti surunvalitteluksi standarditwiittinsä vaihtaen lähinnä kaupungin nimen. Taas Sipilä on shokissa ja tuomitsee iskun vahvasti. Onpa virkistävää. Tuossahan on melkein jo jotain eroa tusinaan aiempia surutwiittejä mieheltä. (kuva suurenee klikkaamalla)



Media ja some muistuttelevat meitä, kuinka tärkeää on jatkaa elämistä normaaliin tapaan. Ei saa antaa pelolle valtaa. Ei saa reagoida. Muuten terroristit voittavat. Kepeästi piiloteltu vihjailu länsimaisten omasta syyllisyydestä iskuihin löytää myös tiensä keskusteluun nopeasti. Joku uhrien kanssa saman ihonvärin omaava on joskus pommittanut, joskus orjuuttanut ja joskus rasisteerannut. Ja pakolaisiakaan eivät halua. Ymmärtäähän sen sitten, että verilöylyä on tulossa.

Kuvitellaanpa, että jakaisimme vastaavia neuvoja muille väkivallan uhreille, vaikkapa hakatuille vaimoille:

Jatka kuin aina. Käy shoppailemassa. Käy konserteissa. Älä anna sen näkyä. Muuten miehesi voittaa. Ja kyllä tässä on peiliin katsomisen paikka. Oletko nyt itse ollut tarpeeksi rakastava ja omistautuva? Niin, ja muistathan sen kerran, kun vahingossa naarmutit sen autoa parkkipaikalta peruuttaessa? Nalkuttaakin olet tainnut. Nyt on tärkeintä pysyä avoimena dialogille ja välttää tunteellista kohkaamista ja hätiköintiä.

Kukaan ei sanoisi edellä mainittua neuvontaa solidaarisuudeksi, myötätunnoksi tai millään inhimillisellä tai käytännöllisellä tasolla järkevästi. Se, mikä ei toimi mikrotasolla, ei yleensä toimi myöskään makrotasolla. Jos pään painaminen hiekkaan ja itsesyyttely ei auta yksittäistä uhria, ei se auta yhteiskuntaakaan. Kuitenkin meidän halutaan potevan yhteiskunnallista hakatun naisen syndroomaa: jopa lastemme murhaaminen pitäisi kokea meidän syyksemme.

Järkyttävä esimerkki tällaisesta vastenmielisen alentuvasta neuvomisesta tuli Rasmus-ryhmässä hääräävän Ana María Gutíerrezin blogipäivityksestä Manchesterin iskuun liittyen:

"Pahuudelle ei pidä antaa tilaa. Nyt tarvitaan rakkautta ja kauneutta elämämme ympärille. Ihan oikeasti, jaksaisit nyt vain rakastaa!"

Uskoisitko Gutíerrezin sanovan tuota päin naamaa vaikkapa 8-vuotiaan Saffie-Rosen äidille? Tuskin. Hän kuitenkin kehtaa tuon kirkkain silmin meille suomalaisille sanoa. Minä rakastan. Paljonkin. Minulla on kauneutta ympärilläni myös. Sillä vaan ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, päättääkö joku Allahin kunniaksi räjähtää väkijoukossa. Minun tekemiseni eivät siihen vaikuta. 

Gutíerrez kuuluu siihen lapselliseen koulukuntaan, jossa valitaan leikkiä, että sota vaatii molempien osapuolien suostumuksen ja että tarpeeksi raivokas silmien ummistaminen ja kumbayaan veisaaminen saa ongelmat ennemmin tai myöhemmin katoamaan itsekseen. Sota ei vaadi meidän suostumustamme. Riittää, että joku keksii sen meitä vastaan aloittaa. Sodassa sitten olemme - halusimme tai emme. Jos kiistämme roolimme sodan osapuolena, meistä tulee yksipuolisen sodan - jota kansanmurhaksikin kutsutaan - uhreja. Jos tunnustamme roolimme, voimme ryhtyä toimenpiteisiin ja voittaa. 

Terrorismi ei ole menossa minnekään. Tämä on vasta alkua. Jo tämä saadaan aikaan Euroopassa, jossa muslimeja on vasta muutama prosentti. Jos haluaa arvioida tulevaisuutta, voi katseen kääntää vaikkapa Irakiin tai Somaliaan, jossa muslimeita ovat lähes kaikki. Väkivallan määrä korreloi muslimien määrän kanssa. Paremmaksi tämä ei muutu, ellei politiikkamme muutu paremmaksi. Terrorismilta, raiskausaalloilta ja muilta ongelmilta ovat välttyneet Euroopassa vain ne maat, jotka ovat tiukinta linjaa muslimien maahanmuuton suhteen pitäneet.

On myös täysin epärealistista turvautua fantasioihin siitä, että ehkäpä integraatio, rasismin vastustaminen ja avoimuus veisivät ongelmat pois. Yksikään länsimaa ei muslimien integroinnissa ole onnistunut. Suomalaiset ovat hieno ja pätevä kansa, mutta ei nyt kuvitella, että meillä olisi taikuus, jolla onnistua jossain, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet. Varsinkin, kun mitään viitteitä moisen magian olemassaolosta ei ole. Poliitikkomme noudattavat muiden maiden itsemurhan reseptiä vaihe vaiheelta, vain muutaman askeleen muita jäljessä. 

Tähänkin itsepetokseen uskovia kehottaisin suuntaamaan katseensa Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan: tuskinpa muslimeilla siellä integraatio-ongelmia on? Tuskinpa heitä kohtaan muiden muslimien keskellä rasisteerataan? Mutta terrorismia on vielä paljon enemmän kuin meillä. Seksuaalirikokset ja naisten epätasa-arvo ovat arkipäivää, homojen oikeuksista ei ole tietoakaan. 

Jos olet päästänyt ketun kanalaan, voit toki syyttää verilöylystä omia puutteellisia toimiasi ketun integroimiseksi. Tosiasia kuitenkin on, että virheesi oli päästää kettu kanalaan. Ketulla on ketun luonto.

Yhdenkään suomalaisen vanhemman ei ole vielä tarvinnut haudata jihadisti-iskussa kuollutta lasta, mutta lukemattomat ovat toivottomina yrittäneet lohduttaa raiskattua, ahdisteltua, pahoinpideltyä tai ryöstettyä lastaan. Kukaan ei tule ja suojele maatasi ja lapsiasi sinun puolestasi. 

Nyt on aika miettiä, aiotko esi-isiesi tavoin tehdä velvollisuutesi osana suomalaisuuden monituhatvuotista jatkumoa vai painatko pääsi hiekkaan ja toivot, että kukaan tulevista vainajista ei tule olemaan sinun lapsesi. Ei tarvita ihmetekoja. Tarvitaan ainoastaan rohkeutta todeta ongelma, puhua siitä ja vaatia päättäjiämme tilille. 

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Mielipide, jota Hesari ei suostu julkaisemaan



Kun Helsingin Sanomien mielipideosastolla väitettiin keskustelua "äärioikeiston" kanssa mahdottomaksi, koska äärioikeisto vain heittelee raiskausuhkauksia, päätin lähettää oman mielipiteeni vastineeksi. Koska HS on punavihreän kuplan pää-äänenkannattajia, en toki pitänyt julkaisun mahdollisuuksia kovin suurina mutta päätin joka tapauksessa julkaista vastineen täällä blogin puolella.


Vihervasemmisto välttelee keskustelua

Riikka Yrttiaho kirjoitti HS:n mielipideosastolla uskovansa keskustelun äärioikeiston kanssa olevan mahdotonta ja kirjailija Pirkko Saision siten astuneen populistien ansaan dialogia peräänkuuluttaessaan. Yrttiahon mukaan hänen keskustelunsa äärioikeiston kanssa ovat johtaneet väkivaltafantasiointiin ja raiskausuhkauksiin, ja tämän vuoksi keskusteluyhteys eri mieltä oleviin on suljettava täysin.

Toki minäkin voisin poimia netin syövereistä muutaman fanaattisimman vihervasemmistolaisen ja heidän käytöksensä pohjalta leikkiä kaikkien eriäviä näkemyksiä esittävien olevan samanlaisia hörhöjä, mutta se ei olisi kovin älyllisesti rehellistä - rakentavuudesta puhumattakaan. Se tosin voisi toimia näppäränä tekosyynä epämiellyttävien keskustelujen välttämiselle, jos nyt sitä tavoittelisin.

Kokemukseni keskusteluyrityksistä on toisenlainen. Toki sekaan on mahtunut täysin asiattomiakin tapauksia, mutta enimmäkseen olen vihervasemmiston puolelta kohdannut keskustelun välttelyä. Punavihreät poliitikot eivät suostu keskusteluohjelmaan, jos mukana on eri mieltä olevia, ja he säännönmukaisesti siivoavat blokkauksilla Facebook-seiniltään eriävät mielipiteet pois.

Olen reilun vuoden ajan ollut mukana kansallismielisessä podcastissa, johon kuulijat usein pyytävät vastakkaisen näkemyksen edustajia vieraaksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Bloggaaja Saku Timonen jätti kutsuni huomiotta kahdella eri foorumilla ja blokkasi minut bloginsa kommenttiosiosta. Suvi auvinen blokkasi minut heti, kun lähetin hänelle kutsun Twitterissä. Suldaan Said Ahmed blokkasi minut Facebookissa. Susani Mahadura jalona suitsutti dialogin tärkeyttä minulle, mutta kun tarjosin siihen mahdollisuuden, hän lakkasi vastaamasta viesteihini. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Podcastissämme ei takuulla kenellekään esitetä raiskausuhkauksia. Olen kutsutuille vielä erikseen korostanut, että he eivät tulisi joutumaan vyörytyksen tai ansan virittelyn kohteeksi vaan saisivat tietysti asianmukaista kunnioitusta. Hehän olisivat meidän vieraitamme.

En itsekään juuri usko, että dialogi mitään neuvotteluratkaisua voi tuottaa: valtio kun ei voi olla jokseenkin etnonationalistinen kansallisvaltio ja jokseenkin monikulttuurinen. Molempia miellyttävää kompromissia ei ole olemassa, mutta debatin käyminen aiheesta on tärkeää tiedonvälitystä ja tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden argumenttien helppoon arviointiin.

Kuten sanoin, leimaaminen uhkailijoiksi ja äärimmäisen mustavalkoinen jako "ihmisoikeuksien puolustajiin" ja "toisenvärisen ihmisen kuolemasta iloitseviin" ovat kätevä tekosyy sellaisen keskustelun välttämiselle, jossa omat näkemykset tulisivat aidosti haastetuiksi, mutta todellisuuden kanssa niillä ei juuri ole tekemistä.

Tarjosin myös Yrttiaholle mahdollisuuden laittaa mielipiteensä äärioikeistolaisista testiin ja tulla podcastiimme*. Ovet ovat auki Monokulttuurin lähetyksiin myös muille vastaavan näkemyksen omaaville. Dialogia on tarjolla - odottelemme vain jonkinlaista katetta kauniille puheille sen tarpeesta.

*Lähetin Yrttiaholle kutsun Facebook-viestinä 15.5. klo 13:23. Nyt on 21.5., enkä ole saanut vastausta.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Vihervasemmistolaisen ääriajattelun lyhyt oppimäärä



Jos haluat nopeasti suututtaa vihervasemmistolaisen, mainitse kaksi ääripäätä. 

Ääripäistä puhuminen raivostuttaa monikulturistit, koska he eivät halua hyväksyä edustavansa ääripäätä. Siksi hyväntahtoinenkin asian mainitseminen johtaa seuraavanlaiseen jankutukseen (todellisia sitaatteja todellisilta ihmisiltä):

"Ei ole kahta ääripäätä. On toisten oikeuden elämään kiistävät rasistit ja ihmisoikeuksien kannattajat. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eivätkä ne ole neuvottelukysymys. Ei ole ääriajattelua kannattaa samoja oikeuksia kaikille. On vain yksi ääripää - rasistit - ja sitten on se 90-99% kansasta, joka on suvaitsevaisia."

Tietysti monikulturistit edustavat ääriajattelua. He vain ovat normalisoineet ajatuksensa itselleen ja ikävä kyllä monille muillekin erittäin myötämielisen median ja poliittisen eliitin tukemana. Eikä meidän edes tarvitse puhua Antifasta tai muista katuradikaaleista - puhun nyt monikulturisteista yleisesti.

"Samat oikeudet kaikille" on radikaali ajatus, samoin ihmisoikeuksien universaalius. Jo Ihmisoikeuksien Yleismaailmallisen Julistuksen luomisen aikaan 8 YK:n jäsenmaata kieltäytyi äänestämästä julistuksen puolesta. Myöhemmin islamilaiset maat kehittivät oman, sharia-lakiin pohjautuvan versionsa julistuksesta.

Islamilaisissa maissa yleinen mielipide on täysin meidän ihmisoikeuskäsityksemme vastainen. Usko siihen, että sharian tulisi olla maan virallinen laki, että islamista luopuvat tulisi teloittaa ja naisen olla miehen määräysvallassa, eivät ole ääriajatuksia. Ne ovat enemmistön mielipide lukuisissa muslimimaissa. Heidän mieliinsä ja maihinsa asti väitetysti universaalit ihmisoikeudet eivät yllä eivätkä ole koskaan yltäneet. He eivät halua samoja oikeuksia kaikille tai pidä meidän ihmisoikeuskäsitystämme omanaan tai universaalina.

On siis ilmeinen fakta, että ihmisoikeudet tai mielipide siitä, mitkä ovat ihmisoikeuksia, eivät ole universaaleja. Se, että me voimme nauttia länsimaisesta kuplasta, jossa oikeuksista välitetään, ei kumoa sitä seikkaa, että suurin osa maapallon ihmisistä elää aivan erilaisten lakien alla nauttien erilaisista oikeuksista - ja mikä järkyttävintä suvaitsevaistolle - kaikki tässä maailmassa eivät halua samanlaisia arvoja ja oikeuksia maahansa, kuin meillä on.

"Samat oikeudet kaikille" on aivan yhtä radikaali ajatus sellaisena, miten suomalaiset monikulturistit sen tarkoittavat. Vaaditaan, että ihmisillä pitäisi olla oikeus muuttaa maailmassa minne haluavat ja siten astua vaikka valmiiseen pöytään nauttimaan vieraan kansan työn tuloksista. Tämä on radikaali ajatus, joka kamppailee sitä vakiintunutta käsitystä vastaan, että suvereenilla valtiolla on oikeus valita, kenet se alueelleen päästää. 

Oikeus asua Suomessa lisäksi tuo henkilön käyttöön kaikki suomalaisen lain takaamat etuudet, mikä pahentaa hallitsemattoman muuttoliikkeen tuhoisuutta. Kun valtio tarjoaa etuudet niillekin, jotka eivät koskaan ole edes voineet verokassaan penniäkään maksaa, on ilmiselvää, että valtio silloin tulee vetämään puoleensa juuri vääränlaista tulijavirtaa eli heitä, jotka haluavat vain hyötyä järjestelmästä. Tästä saadaan aikaan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämätön kuvio.

Myös turvapaikan saaminen tulkitaan perusoikeudeksi, vaikkei se sitä koskaan ole ollut. Turvapaikkaa saa hakea, mutta kriteerien jäädessä täyttymättä se voidaan evätä. Vihervasemmisto tulkitsee turvapaikan saannin kriteerin varsin toisella tapaa kuin laki. Lain mukaan turvapaikkaan oikeuttaa henkilökohtainen vaino ja maansisäisen paon mahdottomuus. Vihervasemmiston mielestä turvapaikanhakijan oma mielipide on täysin riittävä kriteeri, ja jos turvapaikanhakija kieltäytyy lähtemästä maasta ja ryhtyy protestoimaan, on se vihervasemmistolle vihoviimeinen todiste siitä, että turvapaikka tosiaan tarvitaan.

Se, että monikulturistit ovat ääripää, näkyy myös heidän ideologiansa ominaisuuksissa, jotka ovat fanaattisuudelle tyypillisiä.

He ajattelevat maailmaa erittäin yksinkertaistetulla, mustavalkoisella tavalla. Kielteisen päätöksen saaneita ei heidän mielissään palauteta vaan lähetetään aina pomminvarmaan kuolemaan. Ihmiset eivät heille ole erinäisiä näkemyksiä edustavia yksilöitä vaan jakautuvat kolmeen ryhmään: hyviin ihmisiin, rasisteihin ja "tolkun ihmisiin", jotka ovat käytännössä heille yhtä pahoja kuin rasistit. Eri mieltä olevissa he eivät näe minkäänlaisia eroja. Keskustelu Suomen Sisusta päätyy keskusteluksi Vastarintaliikkeen ohjelmasta. Kaikki eri mieltä olevat ovat neekeriä huutelevia, ruskeiden ihmisten kuolemista riemuitsevia pahiksia. 

Tämä mustavalkoinen käsitys on tuottanut sen tilan, jossa vihervasemmisto syö itseään. Ideologisen puhtauden vaatimus on niin ankara, että pienimmästäkin omaperäisen ajattelun merkistä joutuu julistetuksi harhaoppiseksi. Tämän sai viimeksi kokea ikänsä läpi vihervasemmistoa edustanut Pirkko Saisio, joka uskaltautui esittämään varovaista kritiikkiä - yllätys, yllätys - juuri vihervasemmiston jyrkkyyttä ja neuvottelukyvyttömyyttä kohtaan. Hänestä tuli heti rasisti, natsi ja populisti. Harva uskonlahkokaan on yhtä tarkka väärinajattelun valvonnassa kuin monikulturistit tai feministit ovat. Kunnolla väärin ajatteleville toivotaan jopa väkivaltaista loppua. Olen nähnyt suomalaisten antirasistienkin hyppäävän kelkkaan, jossa natsiksi mieltämänsä henkilön pahoinpitely katsotaan oikeutetuksi. 

Äärimmäisen yksinkertaistetut, jyrkät väitteet ovat ääriajattelulle ominaisia. Tämä näkyy vihervasemmiston kompromissikyvyttömyydessä. He katsovat, että heidän tulkintansa vaikkapa ihmisoikeuksista on ainoa oikea, ja tämä omaperäinen käsitys ihmisoikeuksista tulisi kaikkien hyväksyä, koska "ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys". Vähäinenkin kiristys maahanmuuttopolitiikkaan saa heidät takajaloilleen, enkä tähän mennessä ole nähnyt yhtäkään karkotuspäätöstä, joka vihervasemmiston parissa olisi kritiikittä otettu vastaan. Heistä ketään ei tulisi karkottaa. Jopa raiskaajamurhaajan kohdalla sanotaan, että karkotus olisi epäreilu lisärangaistus, koska eihän suomalaisiakaan karkoteta.

Eritoten vihervasemmiston maailmankuvaan verraten kansallismielisyys tai etnonationalismi ovat kaukana ääriajattelusta. Ne perustuvat yksinkertaisiin ajatuksiin, jotka ennen viimeisen parin vuosikymmenen monikulturismitrendiä hyväksyttiin totena sen kummemmin miettimättä 1800-luvulta lähtien: että valtio on a) kansansa edunvalvontakoneisto sekä b) kansan biologisen käsitteen varaan rakentuva poliittinen konstruktio - siten riippuvainen kansansa olemassaolosta ja kansalleen ominaisia erityispiirteitä osoittava.

Nämä asiat otettiin itsestään selvänä, eikä toimivaksi todetun ajattelutavan jatkamisessa ole mitään äärimmäistä tai radikaalia. Monikulturismi on viimeaikainen, toimimattoman luonteensa vuoksi lyhytaikaiseksi jäävä trendi - ei universaali totuus. Se selviytyy tälläkin hetkellä ainoastaan siksi, että se voi vampyyrin tavoin imeä elinvoimaa itseään paremman järjestelmän perinnöstä.

Se, mitä tätä nykyä kutsutaan äärioikeistolaisuudeksi, oli täysin vallitseva ajattelutapa huomattavasti pidempään kuin monikulturismi on ollut. Ja sen satoa korjataan edelleen - ikävä kyllä niin varmaan tulemme korjaamaan monikulttuurin satoakin.

Kansallismielisyys ei ole taianomaisesti muuttunut muutamassa vuosikymmenessä valtavirrasta ääriajatukseksi. Se on samaa kuin aina. Sen ympärille vain on kehittynyt monikulturismin loiseläjä, joka yrittää pakottaa maailman uskomaan omaan keskustelukehykseensä, jossa kaikki Li Anderssonista oikealle ovat natseja.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

"Uskon naisten oikeuksiin. Niin uskoi myös Muhammed." Tämän hulvattoman huumoripläjäyksen tuotti
brittiläinen kampanja, jonka tarkoituksena oli hälventää väitettyjä ennakkoluuloja muslimien uskomuksista.

"Kaipaan elokuviin tavallisia, valkoisia naisia, koska muutoin ei elokuvista löydy hahmoja, joiden asemaan voisin samaistua."
Eikö kuulostaisi aika rasistiselta ja kummalliselta lauseelta? Elokuvayleisölle kun ei juuri tunnu rodulla olevan väliä. Itse asiassa monet mustia tai ruskeita sankareita omaavat elokuvat, kuten Piin Elämä, Django Unchained, Amistad tai Moonlight nousivat hiteiksi juuri valkoisen yleisömassan voimin. Jos valkoiset laajamittaisesti kokisivat, että eivät pysty samaistumaan muun rotuisiin henkilöihin, eivät em. elokuvat koskaan Suomessakaan olisi nousseet katsotuimpien listalle.

Musta ihminen voi kuitenkin huoletta olla naurettavan rasistinen, ja tuomitsemisen sijaan valtamedia kääntää mustasta rasistista uhrin, jota tulisi sääliä ja hoivata. "Muslimifeministi" Maryan Abdulkarim kertoi Ylen haastattelussa itse keksimästään ongelmasta suomalaisessa kirjallisuudessa: siinä ei ole tarpeeksi ruskeita hahmoja, joihin ruskeat lapset voisivat samaistua. Maryanin mukaan hän ei ole löytänyt suomalaisista kirjoista yhtään samaistuttavaa hahmoa.

Hän siis sanoo täysin suoraan, että tunteellisin, laadukkainkaan draama ei häntä kosketa, mikäli päähenkilö on valkoinen. Hän pystyy kokemaan kirja- tai elokuvanautintoon vaadittavaa myötäelämistä vain itsensä värisiä ihmisiä kohtaan.

Maryanin ratkaisuehdotus on tuttua tavaraa. Feministiä ahdistaa, joten muiden on korjattava hänen itse keksimänsä ongelma.

Hän vaatii, että suomalaiskirjailijoiden tulisi lisätä ruskeita hahmoja teoksiinsa ruskean yleisön palvelemiseksi. Kiinnostava lähestymistapa. Miksi suomalaiskirjailijoiden tulisi muuttaa omaa työtapaansa Maryanin tai kenenkään muunkaan mieliksi? Eikö loogisempi ratkaisu olisi laittaa kaikki se uskomaton kulttuurillinen rikkaus ja moniosaamisen potentiaali somaleissa hyötykäyttöön ja kannustaa muita somaleja kirjoittamaan somaleista kertovia kirjoja somaleille?

Tässä törmäämme myös toiseen ongelmaan eli siihen, että nämä rotufeministit eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, joten he esittävät ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun intersektionaalinen feministi on vaatinut valkoisia lisäämään vähemmistöhahmoja kirjoihin tai elokuviin. Mutta kun pyyntö toteutetaan, sekään ei kelpaa.

Laura Lindstedt kirjoitti teoksessaan Oneiron juutalaistytöstä. Rotuajatteluun suorastaan pakkomielteisellä fanaattisuudella suhtautuva feministi Koko Hubara tietysti löysi asiasta ongelman, joka loukkaa häntä henkilökohtaisesti mitä syvimmällä tasolla. Kaikki tässä maailmassa tuntuu sen Kokolle tekevän, kuin maailma olisi hänen tunteitaan loukkaamaan luotu.
"Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta," sanoi Hubara Helsingin Sanomille ja lisäsi vielä, että ongelma on siinä, etteivät ruskeat ihmiset pääse itse määrittelemään, miten heistä kerrotaan tarinaa. Eli valkoinen sortaa kun ei kirjoita vähemmistöistä, ja valkoinen sortaa kirjoittaessaan heistä. 
Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään ongelmaa sen kanssa, että Maryanin tai Kokon kirjamakua ohjaa rotuajattelu. On täysin luonnollista, että ihmiset haluavat ympärilleen - myös vaikkapa kirjojen muodossa - itsensä kaltaisia ihmisiä. Tällainen "rasismi" ei satuta yhtään ketään.

Ongelma on kaksoisstandardissa: mikäli valkoihoinen ilmaisisi Maryanin ajatuksia, hänen kohtelunsa Ylellä olisi jotain aivan muuta kuin Maryanin saama sympatia ja uhrivaluutta. Hänet leimattaisiin oitis rasistiksi, ja mieltymyksestä, joka ei satuta ketään, maalattaisiin perisyntiä vastaava kamaluus. Valkoisen rasismi on syvällistä pahuutta, ruskeiden rasismi tasa-arvotaistelua, joka verorahoilla kustannetussa uutistalossakin esitetään jalona, myötätuntoa vaativana näkemyksenä.

Maryanin ja Kokon itsekeskeisyys estää heitä näkemästä sitä, että heidän ongelmansa ja tunnekuohunsa eivät ole kaikkien ongelmia. Suomalaisten kirjailijoiden ei tarvitse myötäillä Maryania tai Kokoa, eikä heidän kannata sitä edes yrittää tehdä, koska em. esimerkit kertovat, miten tätä ihmistyyppiä on täysin mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina väärin päin. Tavoite kun ei ole ratkaista ongelmia vaan päästä valittamaan ja uhriutumaan jostain. Näin valittaja voi ulkoistaa vastuun oman elämänsä epäonnistumisista järjestelmälle ja sorrolle.

Mikäli Maryan haluaa ruskeita hahmoja, kirjoittakoon heistä itse tai kannustakoon muita ruskeita siihen ryhtymään. Mikäli Koko ahdistuu siitä, että pottunokka kirjoittaa juutalaisista, hänen ei tarvitse kyseistä teosta ostaa. Mikäli he ahdistuvat jostain, se on heidän ongelmansa, joka heidän on ratkaistava. Meillä ei ole velvollisuutta hoivata feministien keskenkasvuista tunne-elämää.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Taas unelmaväki leikkii toivovansa dialogia ja järkeä



Ja taas peräänkuulutetaan dialogia. Mielipiteiden vaihtoa ja ymmärrystä pyytää nyt kirjailija Pirkko Saisio Helsingin Sanomien haastattelussa. Saisio kertoo viettäneensä vuosikymmeniä punavihreässä kuplassa ja tympääntyneensä sen tiettyihin ominaisuuksiin kuten sokeaan itsevarmuuteen siitä, että oma ideologia on ainoa oikea.

Saision ulostulon kaltaiset jutut herättävät aina runsaasti positiivista huomiota, koska ne ovat verraten järkeviä. Eivät siis välttämättä objektiivisesti järkeviä vaan vihervasemmistolaisen puheeksi yllättävän tasapainoisia, mikä saa keskimääräisen, ei-vihervasemmistolaisen suomalaisen ilahtumaan ja kokemaan jonkinlaisen toivonpilkahduksen siitä, että ehkäpä vasemmalla voidaan vielä järkiintyä.

Toivolle ei kuitenkaan käytännössä aihetta ole. Yksittäisten henkilöiden kauniita puheita dialogista nousee esiin aika ajoin, mutta vihervasemmiston todellinen jyrkkyys, fanaattisuus ja sensuurin hinku vain yltyvät. Alla on muutamia lainauksia Rasmus-ryhmän keskusteluketjusta, joka koski Saision haastattelua. Melkoinen määrä mustavalkoisuutta, ääripäihin yksinkertaistamista, alentumista ja fanaattista varmuutta siitä, että eri mieltä olevat ovat vain väärässä ja tyhmiä. Sitaatit ovat muutoin suoria, mutta korjasin selkeyden vuoksi häiritsevimmät kirjoitusvirheet pois.

"'Kahtiajako on yksi Suomen suurimpia ongelmia,' kahtiajako köyhiin ja työttömiin vs. hyvin toimeentuleviin ehkä, mutta kun puhutaan 'suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät' vs. muut, niin jako on ehkä 9:1 tai 99:1. En suostu ajattelemaan, että Rajat kiinni liike yms. olisivat sellainen merkittävä porukka, jota minun pitäisi ymmärtää."
"Kun lapsiani ratikassa haukutaan neekereiksi, en ryhdy tasavertaiseen keskusteluun, vaan 'alennan' nuo rasistit."
"Myös se on ongelma jos tyyppi käyttää suoria lainauksia hommaretoriikasta ja luulee että se on validia maahanmuuttokritiikkiä " 
"Keskustelu " kansallisesta itsetunnosta", " peloista", "islamista" , maahanmuuton kuluista jne ei johda yhtään mihinkään ihmisten kanssa, joiden lähtökohta on viha. Heitä toki voi ja pitää ymmärtää. " 
"'Punavihreä kupla' on ennen kaikkea oikeistopopulistien ja rasistien kyhäämä mielikuvitusolento." 
"Minä olin kovin tyytyväinen punavihreässä kuplassani kunnes Perussuomalaisten nousu ja rasismin näkyvä ulostulo sai heräämään että kuplani ulkopuolella ihan oikeasti on vielä keskiajalla/kivikaudella eläviä suomalaisia." 
"Mua kiinnostas nuo "tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen (punaviherkuplan vastaisenko?) ajattelun perusta" Jos kerta kyse on tiukoista muuttumattomista faktuaalisista tosiasioista niin miksi niitä pimitettäisiin punaviheriöiltä?" [Huom: tämän kommentin kirjoittaja on tätä ennen yrittänyt päiväkausia kiistää ja selitellä pois rumia tilastoja maahanmuuttajien seksuaalirikoksista. Kuitenkaan hän ei huomaa, että faktat ovat koko ajan tarjolla - hän vain valitsee kiistää ne silkasta uskosta.]
"Esimerkiksi hommaforumilla todellisuus muodostuu pitkälti eurabiauskomusten ja rikosuutisten valikoivan lukemisen ja asioista katkeroitumisen ja syvän naisvihan perustalle."
Näitä kommentteja riittäisi loputtomiin. Perusajatukset tulevat kuitenkin selväksi vähemmästäkin:

-He, jotka eivät ole vihervasemmistoa, ovat vain tyhmiä, sivistymättömiä, pahoja, rasistisia, pelokkaita, ennakkoluuloisia, naisvihamielisiä tai mitä tahansa henkilökohtaista tunnetilaa tai traumaa edustavia. Heidän ajatuksilleen ei voi olla mitään vakavaa syytä.

-Toisaalta punavihreä kupla kiistetään, koska se saa monikulturismin kuulostamaan siltä, mitä se on: hipsterien humputukselta. Kuitenkin kuplan olemassaolo todistetaan ketjussa jo sillä, että helsinkiläinen kuplan asukki sanoo vakavilla mielin 90-99% kansasta olevan hänen kanssaan samaa mieltä.

-Kaikki on mustavalkoista ja ääripäistä koostuvaa. Vihervasemmistolaiselle jokainen eri mieltä oleva on neekeriä huuteleva Rajat Kiinni -aktiivi. Mitään normaali-ihmisiä ääripäiden väliltä ei ole heille olemassakaan.

-Väitteitä kiistetään millä perusteella hyvänsä. Se, onko väite lähtöisin Homma-forumilta tai Halla-ahon suusta, ei liity mitenkään väitteen faktuaalisuuteen. Vihervasemmistolle kuitenkin jo se, että väite on heille epämiellyttävä tai tulee heille epämiellyttävästä lähteestä, on kiistämisen peruste.

Ketjussa myös turvaudutaan siihen vanhaan väitteeseen, että se on tosiasiassa oikeisto, joka kieltäytyy dialogista. 

No, kertokaapas: kuka oikeistolainen on kieltäytynyt tulemasta keskusteluohjelmaan, koska mukana on ollut eri mieltä olevia? Kuka oikeistolainen vain blokkaa ja pakenee, kun eri mieltä olevat pyytävät häntä keskustelemaan? Kuka oikeistopoliitikko siivoaa Facebook-seinältään kritiikin blokkauksilla pois, kuten vasemmistopoliitikot säännönmukaisesti tekevät?

Olen itse pyytänyt lukuisia vihervasemmiston edustajia keskustelemaan Monokulttuuri FM -lähetykseen, mutta he kaikki ovat joko jättäneet vastaamasta tai blokanneet. Rasmus-aktiivi Sami Leon Eerola peräti blokkasi minut pelkästä pyynnöstä kahdella eri foorumilla, otti kuvankaappauksen viestistäni ja juoksi turvalliseen tilaansa Rasmukseen itkemään asiasta. Susani Mahadura hehkutti minulle dialogin tärkeyttä, sitten lakkasi vastaamasta, kun tarjosin hänelle mahdollisuuden siihen.

Tietenkään dialogi ei johda mihinkään, koska kompromissiratkaisua ei ole olemassa. Ei voida tuottaa politiikkaa, joka miellyttäisi sekä monikulturisteja että nationalisteja. Kyseessä on kaksi täysin eri poliittista linjausta, jotka tuottavat täysin erilaisen tulevaisuuden. Niitä ei voi sovitella yhteen. Me emme siis voi neuvotella kahtiajakoa pois - se on sivistettävä pois.

Dialogin hyöty on siinä, että julkisesti toteutettuna se tarjoaa kansalle mahdollisuuden kuulla eri argumentit ja faktat sekä debatin lopputuloksen perusteella arvioida, kumpi kanta on uskottavampi, vaikka kuulija itse ei asiaan olisi erityisen perehtynyt.

Siinä piilee myös syy sille, miksi vihervasemmisto välttää viimeiseen asti debattia asiaansa perehtyneiden oikeistolaisten kanssa: he tietävät tulevansa nolatuksi, joten heillä ei debatissa ole mitään voitettavaa.