torstai 17. elokuuta 2017

Valtamedian valeita viikon varrelta

Valtamedian mukaan tämä kuva esittää rauhanomaisia rasisminvastustajia
puolustamassa itseään pitkästi eläkeikäistä äärioikeiston uhkaa vastaan.

Nyt on sekin päivä nähty, kun valtamedia syyttää presidentti Donald Trumpia liiasta rehellisyydestä. 

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Trump totesi sekä oikeiston että vasemmiston olleen Charlottesvillessä väkivaltaisia ja syypäitä tilanteeseen, mihin suomalainen valtamedia ulkomaisten kollegoidensa tavoin reagoi toistelemalla, että Trumpin lausunto oli edesvastuuton, yököttävä, asiaton ja ties mitä.

On kuitenkin kaksi tärkeää adjektiivia, joilla Trumpin puheita ei ole kuvailtu: valheellinen ja virheellinen. Edes valtamedia ei kehtaa Trumpia tässä valehtelijaksi väittää, koska on kiistattoman ilmeistä, että Trump on oikeassa.

Aloite väkivaltaan Charlottesvillessä tuli Black Lives Matteriltä ja Antifalta, ja nämä ryhmät tulivat paikalle erilaisin asein varustautuneina nimenomaan tappelua, verenvuodatusta ja marttyyreja hakemaan. Ilman heidän kuokkimistaan mitään ei olisi tapahtunut. Mielenosoituspäivä repesi väkivallaksi, kun em. ryhmät estivät nationalistien poistumisen puistosta, ryhtyivät heittelemään kiviä ja ulosteita ja hyökkäsivät mailoilla heidän kimppuunsa.

Median ongelma on siis sen kanssa, että Trump kieltäytyy toistelemasta poliittisesti korrektia, valheellista ja valtamedian tuottamaa tarinaa.  Jatkuvasti epärehelliseksi syytetty presidentti onkin nyt medialle liian rehellinen.

Totuutta pitäisi tässä tapauksessakin vääristellä poliittisista syistä: koska natsismi on paha juttu, kuuluisi nationalisteja syyttää vaikka asioista, joita he eivät ole todellisuudessa tehneet. Ja koska natsismi on paha juttu, meidän kuuluisi ummistaa silmämme tiiliä heitteleviltä, vanhuksia hakkaavilta vasemmistolaisilta ja leikkiä, että he olivat rauhallisia rasisminvastustajia, joilla ei ollut mitään osaa väkivaltaan.

Saman sai kantapään kautta kokea New York Timesin toimittaja Sheryl Gay Stolberg, joka erehtyi kertomaan Twitterissä rehellisesti, mitä oli nähnyt Charlottesvillessä: "Äärivasemmisto vaikutti yhtä vihantäyteiseltä kuin äärioikeisto. Näin mailoja heiluttelevien antifasistien pieksävän valkoisia nationalisteja, joita ohjattiin pois puistosta."

Julkaisu täyttyi hetkessä raivokkaista kommenteista, kuten "Poista tämä!", "Natsisympatiseeraaja" tai "Miten sinulla on vielä työpaikkasi?". Viimeinen toki on aiheellinen kysymys tavallaan: valtamedian toimittaja uskalsi poiketa ammattikuntansa kehittämästä sadusta ja puhua totta. Miten ihmeessä hän aikoo säilyttää työpaikkansa moisen tempun tehtyään?

Väkivaltaiset ääriajattelijat (oik.) uhkaamassa rauhanomaisia, itseään puolustavia
Black Lives Matter -aktivisteja. Ainakin valtamedian mukaan.

Aktivistitoimittelijan käsissä mikä tahansa tapahtuma saadaan taivutettua uuteen muotoon ja vasemmistolaiseen viitekehykseen. Tästä hyvä esimerkki oli Ylen artikkeli Defend Europe -projektin C Star -aluksen "merihädästä" välimerellä. 

Nationalistien C Star joutui sammuttamaan koneet hetkeksi huoltotyön vuoksi, jolloin alukselta lähti merenkulkusäädösten vaatima ilmoitus rannikkovartiostolle. Edelleen säädösten vaatimalla tavalla C Starista lähin alus, laittomien afrikkalaisten reittialus Sea Eye, kyseli, onko aluksella avun tarvetta. C Star ilmoitti, että apua ei tarvita eikä haluta. Vika korjattiin, matka jatkui. Mitään ei siis oikeastaan edes tapahtunut.

Aktivistitoimittelija Sami Koiviston kirjoittamana sai tapaus aivan uudet käänteet: maahanmuuton vastustajien alus joutui merihätään, kutsui pelastuksen, ja jalomieliset pakolaisten pelastajat tulivat apuun. Vaikka itse faktat oli sisällytetty leipätekstiin, harhaanjohtava, väritetty otsikko selvästikin toimi, koska Facebookissa jutun kommenttiosio oli täynnä ilakoivia vasemmistolaisia, jotka selvästi olivat ymmärtäneet tapauksen väärin - juuri kuten Ylen toimittaja toivoi.

Kun toimittajan valheellinen otsikointi ja rutiinihuollon erikoinen politisointi haastettiin, hän riensi kommenttiosioon puolustamaan tekelettään. Hän tosin ei oikaissut yhdenkään vahingoniloisen vasemmistolaisen väärinkäsityksiä kommenttiosiossa, vaikka hän väitti ettei tarkoittanut väärinkäsityksiä luoda. Käsittelimme laajemmin Defend Europe -tapausta ja keskusteluamme aktivisti Koiviston kanssa tällä livestriimillä.

Olemukseltaan Trump-tapauksen kaltaista uutisointia nähtiin tapauksessa, jossa Google irtisanoi poliittisesti epäkorrektin mutta tieteellisesti täysin paikkansapitävän, mm. sukupuolten eroja käsitelleen muistion jakaneen työntekijän. Siitä, pitivätkö muistiossa kerrotut asiat sukupuolten kyky- ja taipumuseroista paikkansa, ei valtamediassa puhuttu lainkaan. Sen sijaan siirryttiin suoraan kutsumaan muistiota naisvastaiseksi ja leimaamaan erotettu työntekijä James Damore naisvihaajaksi.

Jälleen kerran kävi selväksi, että "luotettavalle medialle" totuus ei ole sitä, mikä on todistettavissa, vaan sitä, mikä sopii heidän aatemaailmaansa. Vaikka he tietäisivät Trumpin Charlottesville-lausunnon tai Google-muistion sisällön todeksi, he pystyvät vakuuttamaan itselleen, että on silti yhteensopivaa heidän journalistisen työnsä kanssa valehdella, koska valehtelu tehdään heidän mielestään riittävän jalomielisestä syystä.

Lisäksi toimittajiksi itseään kutsuvat aktivistit projisoivat omat älylliset puutteensa muiden niskaan ja olettavat kaikkien muidenkin toimivan poliittisin motiivein. He uskovat Charlottesvillestä totta puhuvien olevan natsisympatiseeraajia, koska heidän omat motiivinsa sille, minkä totuuden he milloinkin valitsevat, ovat poliittiset. Samoin he katsovat, että Damoren muistiota puolustavien täytyy olla naisvihaajia tai ainakin konservatiiveja, koska he eivät itse koskaan puolustaisi tieteellistä totuutta, joka on heidän aatemaailmansa vastainen.

Yle suorittaa Google-tapausta uutisoidessaan.


Kuten sanotaan, ei pidä olettaa pahansuopuutta syyksi siellä, missä tyhmyyskin riittää. 

En usko useimpien valtamedian toimittajien olevan varsinaisesti pahantahtoisia valehtelijoita, vaikka he yhdessä saavatkin aikaan vihollismedian, jonka prioriteeteissa totuus ja kansan etu ovat hännänhuippua. He ovat aktivisteja, jotka ovat ryhtyneet toimittajiksi kaikista vääristä syistä. He halusivat mediaan koska tahtoivat muuttaa maailmaa. Toimittajan vaan ei tulisi olla aktivisti vaan neutraali havainnoija ja vääristelemätön lähetti tiedolle.

Tästä syystä valemediasyytökset pöyristyttävät toimittelijoita niin paljon. He ovat liian epäpäteviä ymmärtämään, mitä journalistin oikeastaan tulisi työssään tehdä, ja omasta mielestään oikealla asialla. Tämän vuoksi vihollismedia voi myös kirkkain silmin höpöttää Trumpin "totuudenjälkeisestä ajasta" ja syyttää vaihtoehtomediaa valeiden levittämisestä.

Heidän määritelmänsä totuudelle kun ei ole aivan tavanomainen: totta on se, mikä on aatteellisesti helppo hyväksyä - se, mikä kuulostaa itsestä miellyttävältä. Valetta on kaikki se, mikä on poliittisesti epäkorrektia tai muutoin häiritsevää. Eivät nämä ihmiset tiedä, mitä journalismin kuuluisi olla. Siksi Yle, Iltalehti, HS ja muut valtamedian julkaisut alkavat olla päivä päivältä enemmän yhtä suurta mielipidekirjoitusosastoa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Radikaalein ja rasistisin kirjoitukseni koskaan



Olenkohan liian radikaali valtavirtaiseen maahanmuuttokritiikkiin? Tästä kävin keskustelua erään mamu-kriitikon kanssa.


Ensimmäinen ajatukseni - joka on myös mielessäni ollut jo pitkään - oli, että aihetta siistiytymiseen olisi. Ylilyöntejä on tapahtunut. Tässä ajatuksessa pitäydyn nytkin, mutta pitäisikö minun todella olla vähemmän äärioikeistoa? Lopettaa puheet rotujen älykkyyseroista, kaiken kehitysmaamaahanmuuton haitallisuudesta, siitä, miten monimuotoisuus on sotaa valkoisia vastaan, ja kaikesta muusta, joka on kaukana salonkikelpoisesta?

Ehkäpä. Ehkä voisin rakentaa hienon uran politiikassa. Nousta eduskuntaan ja päästä Ylen keskusteluohjelmiin. Olla salonkikelpoisten, valtavirtaistumista vaativien ihailema.

Mutta mitä ovat saavuttaneet he, jotka niin tekivät? Kunnioitan suuresti vaikkapa Laura Huhtasaarta tai Juho Eerolaa, mutta jos rehellisiä ollaan, mitä hekään ovat vilpittömimmällä yrityksellään saaneet eduskunnassa aikaan? Eerola sai lopun ruotsinlaivojen kautta tapahtuvalle laittomalle maahantulolle, mutta tästä on varsin pitkä matka siihen, mitä tarvitsemme: ylpeä, anteeksipyytelemätön länsimainen identiteetti, joka katsoo itsensä aivan riittävän monimuotoiseksi ilman ainuttakaan kehitysmaalaista sukuelinten silpojaa tai raiskatun naisen kivittäjää.

Politiikka ei ole ainut tapa vaikuttaa asioihin: mielipidevaikutus on huomattavasti suurempaa. Uuvatit ovat höpisseet poliittisesta kodista, ja olen tässä päivän mittaan miettinyt poliittisen kotini sijaintia. Ymmärsin, että sen sijainnin määrittävät kaksi asiaa: tavoitteeni ja onnellisuuteni. Kumpaakaan näistä en valtavirtaisessa politiikassa saavuttaisi. Voisin siellä lässyttää haittamaahanmuutosta ja siitä, miten "oikeanlaisia" afrikkalaisia kestäisi kuitenkin ottaa vaikka miljoona tänne - pitäähän sitä nyt miellyttää valtavirtaa!

Mutta jos katsomme henkilöitä, kuten Jared Taylor tai Richard Spencer, ihana Lana Lokteff, leppoisa kamuni Paul Ramsay (Ramzpaul) tai edes kevyemmän alt-light-linjan edustajat, kuten Paul Joseph Watson, Milo Yiannopoulos tai Lauren Southern. heistä yksikään ei ole poliitikko, mutta he ovat vaikuttaneet miljooniin. He ovat tehneet länsimaisesta identiteetistämme trendikkään, nuorisoon vetoavan vastakulttuurin, joka näkyy tilastoissakin: Z-sukupolvi, eli tämän hetken 15-25-vuotiaat, ovat huomattavasti edeltäjiään oikeistolaisempia.

Tietysti voisin myös kaunistella. Leikkiä, että vastustan vain sitä "haittamaahanmuuttoa", en kannata valkoisten identiteettiä ja yhteistyötä ja että en muka ymmärrä valkoisten olevan ainoa kansa, joka koskaan länsimaista sivistystä voi tuottaa.

Olen kuitenkin sekä liian rehellinen ja armoton tekemään niin. Uskon, että he, jotka asian ovat tajutakseen, tajuavat sen, jos joku heille sen suoraan sanoo. Niinhän minullekin kävi. Aloitin mokuttavana vasemmistolaisena. En ryhdy sanomaan puolisuvakkien latteuksia, joiden tiedän olevan pötyä. Jos taas asiaa ei haluta ymmärtää, maksakaamme hinta kansamme typeryydestä.

Ehkäpä voisin erään oululaispoliitikon tavoin hyveliputtaa vaikka mustilla kavereilla. Sillä, miten mustat henkilöt, kuten Tyler Preston ja Tommy Sotomayor seuraavat kanavaani.  Kaiken kukkuraksi olen vielä avoliitossa marokkolaisen kanssa! Senhän täytyy tarkoittaa, etten ole rasisti! Ja siten nöyryyttäisin itseäni kerjäämällä vasemmistolta hyvepisteitä, joita kaltaiseni äärioikeistolainen ei koskaan voi saada, ja joita en heidän kaltaisiltaan vastenmielisiltä kansanpettureilta, laumasieluilta ja hyödyllisiltä idiooteilta kiinnostunut saamaan. Sekö olisi asiallinen hinta poliittisesta urasta ja kansanedustajan palkasta? Ei minulle.

Itse asiassa olen viimeisen vuoden aikana menettänyt uskoani politiikkaan ylipäänsä.


Kai Murroksen tavoin olen alkanut uskoa, että Eurooppa on oman menestyksensä uhri, jonka täytyy ottaa kunnon turpasauna oppiakseen ja ollakseen toistamatta virhettä. Siitä ei tule kaunista tai veretöntä, mutta en muutakaan vaihtoehtoa näe realistisena, vaikka toivoisin suuresti, että rajojen sulkeminen ja karkotukset riittäisivät. Kukapa sitä nyt sotaa toivoisi. Ikävä kyllä Euroopan kansa ei vaan herää riittävän nopeasti kivuttomamman ratkaisun toteuttamiseksi. Kuten Stefan Molyneux sanoi, voimme joko tehdä epämukavia ratkaisuja nyt tai kammottavia ratkaisuja myöhemmin.

Palataanpa siihen poliittiseen kotiini. Se ei ole tehottomassa vaikkakin hyväntahtoisessa kansallismielisessä politiikassa. Se on alt-rightin ja äärioikeiston edgelordien parissa. Se on Pepe-meemien ja hulvattomasti vasemmiston tosissaan ottaman Moonmanin parissa. Se on siellä, missä kauhistutetaan vasemmistoa, joka ei tajua, että vain pelleilemme heidän helpon triggeröitymisensä kustannuksella. Siellä minun ei tarvitse teeskennellä maltillisempaa kuin olen, leikkiä, että rodulla ei ole väliä tai pelätä minkään korkeamman tahon harjausta. 

Heil Kek! REEEEEEEE!

Ja kyllä, tuo päivityksen aloituskuva on aivan vain meemi hysteerikkojen ahdistustilojen herättämiseksi. Tokihan jokainen täysipäinen (ei-normo) sen tiesikin. Menkäähän Rasmukseen selittämään, että Tuonen Joutsen on paljastunut kansallissosialistiksi. Naurut saa siitäkin.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Raiskausuutisia ilon kautta


Viime päivinä vihervasemmiston piireissä on riemuiten jaettu artikkeleita ja blogipäivityksiä, joiden mukaan rikollisuus Ruotsissa on vähentynyt. Räikeimmät kirjoitukset esittävät väitetyn rikostason laskun olevan peräti todiste siitä, että massamaahanmuutto kehitysmaista ei lisää rikollisuutta.

Ruma todellisuus paljastuu nopeasti jokaiselle, joka vaivautuu tarkistamaan juttujen pohjana olevat Brå:n rikostilastot: autovarkaudet ovat toki vähentyneet ajonestolaitteiden ja hälyttimien yleistymisen myötä, mutta se ei lohduta vaikkapa alati yleistyvien joukkoraiskausten uhreja.

Ne rikokset, joiden määrä on laskenut, ovat harvinaistuneet ilmeisistä käytännön syistä, mutta ne rikokset, jotka ovat yleistyneet, omaavat suuren maahanmuuttajien yliedustuksen, ja niiden voidaan siksi täysin loogisesti olettaa yleistyneen maahanmuuttajien määrän nousun vuoksi. En tässä mene tarkemmin tuoreimpiin Brå-tilastoihin, koska Paavo Tajukangas on niistä tehnyt jo kattavan faktantarkistuksen, johon löydät linkin tekstin lopusta.

Mietitäänpä kuitenkin hetki sitä, miten meille uutisoidaan rikoksista. Taktiikat, joilla rikostilastot saadaan uutisointia varten näyttämään hieman positiivisemmilta, ovat meille suomalaismediastakin tuttuja
1. Uutisoidaan valikoivasti. 
Riemuitaan rattijuopumusten vähenemistä, mutta kaikki yleistyneet rikostyypit jätetään joko mainitsematta tai mainitaan sivuhuomautuksena. Huomautuksen oheen liitetään yleensä selittelyä siitä, miten vaikkapa raiskausten uutisointi mediassa saa raiskauksen uhrit ilmoittamaan teoista herkemmin. En voi kuvitella loukkaavampaa, seksistisempää ajatusta. Naiset ovat kyllä miehiä konformatiivisempia, mutta en usko kenenkään raiskauksen uhrin toimiin vaikuttavan sen, onko Iltalehti kirjoittanut raiskausten yleistymisestä.
2. Valitaan positiivisin aikaväli. 

Vaikka tietty rikostyyppi olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana moninkertaistunut yleisyydessä, voidaan vuosittaista tai vuosineljännesten välistä vaihtelua hyödyntää vääristelyssä. Jos viime vuonna oli kolme raiskausta enemmän, intoillaan raiskausten määrän laskusta, vaikka pidemmällä aikavälillä raiskausten määrä olisi nelinkertaistunut.
3. Ollaan tarkkoja siellä, missä se on hyödyllistä ja epämääräisiä silloin, kun tarvitaan. Tämä tehdään vaikkapa sanomalla "Murtovarkauksien määrässä oli laskua 7%, joskin seksuaalirikoksissa oli jonkin verran nousua." 
Näin vältetään antamasta tarkkoja numeroita oikeiston käsiin helpolla tavalla. Epämääräisyys on vääristelijän paras ystävä. Eräs mm. Rasmus-ryhmässä jaettu rikostilastoja käsittelevä ruotsalaisblogi vei tämän suorastaan mestarilliselle tasolle toteamalla, että vaikka seksuaalirikoksissa oli nousua, on pitkän aikavälin nousutrendiä vaikea nähdä. Toki seksuaalirikokset lähes tuplaantuivat Ruotsissa vuosien 2006 ja 2016 välillä ja kolminkertaistuivat vuodesta 1996, mutta siinä ei nousutrendiä tarvitse nähdä, mikäli oma antirasistinen ideologia ei sitä salli. Ennen rikastusta täysin tuntemattomia joukkoraiskauksia taas tapahtuu jo kerran-pari viikossa. Suomeenkin tämä rikostyyppi rantautui värinän myötä.
4. Toistellaan kliseitä. Raiskausrikoksissa yleinen heitto on "suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa tutun ihmisen tekemänä" tai "koti on naiselle vaarallisin paikka". 
Tämä pitää vielä toistaiseksi tietyllä tapaa paikkansa Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa jo kolme neljännestä raiskauksista on puskaraiskauksia. Siihen suuntaan menemme koko ajan Suomessakin rikastuksen myötä. Näiden latteuksien takana piilevä logiikka ei ole millään tavoin pitävä, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla. Nämä ovat rauhoittelulauseita. Tietenkään se, että joku nainen joutuu raiskatuksi tai hakatuksi kotonaan, ei paranna minun mieltäni vaikkapa puskaraiskauksen riskin suhteen.

Se, että naiselle A tapahtuu jotain pahaa kotona, ei muuta sitä asiaa, että naiset B, C ja D saavat makua somalien ja irakilaisten puskatinderistä, tai sen vakavuutta.

Näillä latteuksilla myös vaihdetaan näppärästi puheenaihetta: ei keskustella siitä, että raiskaukset ovat Suomessa yleistyneet hurjaa vauhtia. Ei puhuta siitä, että vuodesta 2015 seksuaalisten ahdistelujen määrä on kuusinkertaistunut ja kehitysmaalaisilla on sen luvun tuotannossa ollut merkittävä yliedustus. Ei puhuta siitä, miten törkeissä raiskaustyypeissä ulkomaalaisten osuus tuomituista on jopa puolet. Ei siis puhuta siitä, että ilman rikastusta meillä olisi sadoittain naisia, joiden fyysinen koskemattomuus olisi säilynyt. Puhutaan mieluummin siitä, miten Väinämöinen veti varmaan jotain pahaa-aavistamatonta neitoa kännissä pataan.

Eikä se ole pelkästään valtamediamme, joka tätä vääristelyä tuottaa. Poliisi on siihen osallinen myös. Esimerkiksi poliisin päätös pitää seksuaalirikokset ulkona julkaisemastaan katuturvallisuusindeksistä tuntuu varsin poliittiselta päätökseltä, jonka avulla media voi tuottaa otsikoita alati paranevasta katuturvallisuudesta (unohtakaa jo ne kourinnat ja yllätysromanssit).

Tällaisista syistä englanninkielinen termi enemedia (vihollismedia) on kuvaava valtamediamme tilalle. Miten tämä rikostilastojen vääristely palvelee sinun, tavallisen suomalaisen, etua? No, ei sitä tehdäkään sinun hyväksesi, vaan monikulturismin ja globalismin edistämiseksi. Sinä ja mielipiteesi olette vain tiellä, jos erehdytte liikaa kyselemään ja asioita selvittämään.

Sinun roolisi on lukea, kuulla ja uskoa kyselemättä, että monikulttuurisuus on rikkaus ja on ihanaa olla kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten elintason maksumiehenä, koska naapuriin voi saada kebab-ravintolan.

Vihollismedia ja sitä pyörittävä vihervasemmiston hyödyllisten idioottien armeija ei tule lopettamaan. Virheen tunnustaminen tässä vaiheessa on heistä useimmille jo liian kivuliasta. Siksi vastarintaakin on jatkettava loppuun asti. Älä anna klikkauksia ja jakoja vihollismedialle, vaan tue niin kotimaista kuin kansainvälistä vaihtoehtomediaa, äläkä lakkaa puhumasta totta pelotteluista ja painostuksesta huolimatta.


Paavo Tajukangas faktantarkistaa väitteet Ruotsin vähentyneestä rikollisuudesta:
https://pt-media.org/2017/07/22/jotkut-rikokset-ovat-lisaantyneet-jotkut-haviavat-kokonaan/

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Muslimit halusivat sharia-tuomioistuimia - oikeusministeriö torppasi

Muslimien massamaahanmuuton kannattajat väittävät vastoin kaikkea käytännön kokemusta, että ehdoton enemmistö tänne tulevista muslimeista haluaa integroitua ja elää Suomen lain mukaan.

He sivuuttavat täysin sen, että Suomen suurimmassa muslimien Facebook-ryhmässä ylläpito jakelee islamilaisia vaimonhakkausohjeita tai Helsingin muslimit kutsuvat radikaalisaarnaajan illanviettoonsa opettamaan muslimeille, että muslimi voi olla Suomen kaltaisen vääräuskoisten maan kanssa vain aktiivisessa sodassa tai aselevossa - jotenkin moniarvoinen värinä ei tullut mainituksi vaihtoehtona.

Sitten on oikeusministeriön asiakirja, joka osoittaa, että jo vuonna 2010 helsinkiläinen moskeija yritti saada lupaa sharia-tuomioistuimiin.

Muslimikodin Yhdyskunta on Pitäjänmäessä toimiva moskeija, johon viime vuonna kuului 242 jäsentä. Tämä ryhmä olisi halunnut hoitaa avioeroja islamilaisittain, mihin oikeusministeriön tutkija Saara Mustasaari antoi vastaukseksi lyhyen ja kohteliaan mutta napakan ein.


En ole saanut käsiini alkuperäistä Muslimikodin Yhdyskunnan kirjettä, mutta oikeusministeriön vastaus heidän kirjeeseensä kertoo suurin piirtein, mitä muslimit ovat pyytäneet. Sharia-tuomioistuimia on toivonut mm. Helsingin Sanomissa ja Ylellä erittäin positiivista palstatilaa saanut marokkolainen halal-lihakauppias Abdessamad Laouari, joka kantasuomalaisena olisi jo myyntihintojensa vuoksi veroviranomaisten tutkinnassa. Alla hänen LinkedIn-kuvansa.


Avioerojen ja muiden perheasioiden hoito sharia-tuomioistuimissa on aiheuttanut systemaattista naisten oikeuksien loukkaamista, joka Isossa-Britanniassa on johtanut parlamentin tekemään selvitykseen ja eritoten parlamentin ylähuoneeseen kuuluva paronitar Caroline Cox on profiloitunut shariaan pohjautuvien tasa-arvoloukkausten vastustajana.

Dame Louise Caseyn teettämä selvitys integraatioon liittyen arvioi, että sharia-neuvostot tukevat ekstremismiä, hyväksyvät perheväkivallan, sivuuttavat avioliiton sisäisen raiskauksen ja sallivat pakkoavioliitot. Kyseessä siis ei ole harmiton uskovaisten höpötys, joka suomalaisten arvojen viitekehyksessä voisi toimia.

Toki suomalaiset monikulturistit edelleenkin väittävät, että sharia-tuomioistuimia ei Britanniassa ole, vaikka siellä kukaan ei asiaa kiistä. Sharia-tuomioistuimia arvioidaan olevan 30-80, mutta tarkkaa määrää ei voida tietää, koska toiminta tapahtuu muslimien rinnakkaisessa yhteiskunnassa, irrallaan siitä valvonnasta, joka muussa yhteiskunnassa toteutuu.

Tietenkään oikeusministeriön kielto ei mitään sharia-neuvoston perustamista hidasta. Ei moskeijassa kukaan moisesta viranomaisille kantele, ja vaikka joku asiasta valittaisi, he vain väittäisivät tarjoavansa "avioliittoneuvontaa" tai muuta vastaavaa terapointia sharia-päätösten sijaan.

Halal-liha, sukupuolierotellut uimavuorot, hijabin esittäminen naisen voimaantumisena, kunniakulttuuri ja monet muut todella ikävät islamilaiset ilmiöt ovat jo pohjolaankin rantautuneet, mutta se ei tietenkään muslimeille riitä. Vääräuskoisten maan vääräuskoiset lait kun eivät tietenkään kelpaa. Islamisaatiolle ei tule loppua, ellei sellaista määrätietoisesti tehdä.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Priden tekaistut arvot ja ihmisoikeudet



Helsingin Pride-kulkueesta on tullut eräänlainen jokakesäinen moraalisäteilyn mittapuu. Jos osallistut Prideen, olet hyvä ihminen, jos sinulla on pieniäkään varauksia Priden ajamia asioita kohtaan, olet ihmisvihaaja, saastaa eikä sinulla tulisi olla ihmisoikeuksia lainkaan.

Aktivistit pyrkivät tekemään Pridestä synonyymin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ajamiselle, ja myötämielinen media on heitä siinä suuresti auttanut. Niiltä, jotka eivät Pridestä innostu, kysytään, mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan, mitä sinulla on ihmisoikeuksia vastaan, miten se on sinulta pois, jos joku muu ajaa omia oikeuksiaan.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, en ole homoliittojen vastustaja tai suhtaudu homoihin minkään tason negatiivisuudella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suhtaudun Prideen, koska Pridellä on tätä nykyä erittäin vähän tekemistä homojen tasaveroisen kohtelun kanssa.

Priden arvomaailma on erikoinen. Vielä homoliittolakia käsiteltäessä aktivistit käyttivät ilmauksia, kuten "love is love", joilla rakkaus ja avioliitto tehtiin synonyymeiksi keskenään ja joiden ilmeinen sanoma oli, että avioliitto on rakkauden huipentuma ja ilmentymä. Tämä on aivan terve ja positiivinen ajatus. Minne se unohtui, kun homoliittolain puolesta kampanjointi päättyi? Jälleen kerran Pride promotoi kaiken maailman pervoilua, vapaata seksiä ja hookup-kulttuuria, jotka ovat tuoneet yhteiskuntaamme ison liudan ongelmia, kuten sukupuolitaudit, rikkinäiset perheet ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. En nähnyt mitään avioliittoon liittyvää tämän vuoden Helsinki Priden kylteissä tai järjestäjien puheissa.

Asia, joka Priden järjestäjien ajamissa teemoissa minua eniten häiritsee, on lasten hormoniblokkaushoitojen vaatiminen Suomeenkin. 

Tällä ei todellakaan kukaan aja omia oikeuksiaan vaan ideologisten aikuisten oikeutta sorkkia terveen lapsen luonnollista kehitystä. Useampi kuin neljä viidestä sukupuoli-identiteetistään hämmentynyttä lasta toipuu tilasta itsekseen, jos heidän vain annetaan olla yllyttämättä hämmennystä.

 Ilman hormonihoitoja siis neljä viidestä "transsukupuolisesta" lapsesta saa mahdollisuudet normaaliin elämään. Mikäli lapsille ryhdytään antamaan hormonihoitoja, äärimmäisen harva toipuu hämmennyksestä itsekseen, koska hormoniblokkerit ja lapsen transsukupuoliseksi luokittelu vievät häntä toiseen suuntaan.

Transaktivistit ovat muutoinkin hypänneet homojen oikeuksien ajamisen reppuselkään ja yrittävät vaivihkaa ajaa omaa agendaansa kuin se olisi samanlainen kuin homojen oikeudet.

Homous ja transsukupuolisuus ovat kaksi aivan erilaista tilaa. Homoutta on ollut aina ja sitä esiintyy muissa nisäkkäissäkin. Itsensä silpominen ja lääkkeiden varassa eläminen hautaan saakka terveysriskeistä huolimatta taas on kaikkea muuta kuin luonnollista.

Transaktivistit Pridessä vaativat mm., että sukupuolenvaihdosleikkauksia edeltäviä psykiatrisia arviointeja ei pidä enää vaatia, koska hulluillakin on oikeus sukupuolenvaihdokseen. He väittävät, että transsukupuolisuus ei liity mitenkään muihin mielenterveyden häiriöihin. Itsensä toisen sukupuolen edustajaksi luulemisen pitäisi siis olla se yksi harha maailmassa, jota mielenterveysongelmista kärsivä ei voi sairautensa oireena kokea. Kiinnostava uskomus.

Mielenterveysongelmaiset ovat potilaita siinä missä muutkin, ja heillä on tietyt oikeudet. On terveiden vastuulla huolehtia siitä, että he saavat asianmukaista, inhimillistä hoitoa, eikä ryhtyä silpomaan heitä siksi, että he sitä tilassaan vaativat. Emme me Napoleoniksi itseään luulevaa julista Ranskan keisariksikaan tai BIID:istä (häiriö, joka saa ihmisen kokemaan jonkun ruumiinosansa vieraaksi ja ylimääräiseksi) kärsiviä ryhdy amputoimaan tai sokeuttamaan, vaan tarjoamme heille asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Silpomisia pitäisi saada tuosta vain pyytämällä ja tietysti kokonaan veronmaksajien rahoilla. Se on nyt kuulemma ihmisoikeus. Koska veronmaksajat ovat hoitojen mahdollistajia, on hoitojen inhimillisyys ja niihin asetettava terveysvaatimusten taso heidän vastuullaan. On koko yhteiskunnan häpeätahra, jos mieleltään järkkyneitä silvotaan peruuttamattomasti lyhytaikaisen yhteiskunnallisen trendin vuoksi. Nämä silpomiset tulevat 50 vuoden kuluttua näyttämään samalta kuin skitsofreenikon jääveteen upottaminen tai sähköshokkien antaminen näyttää nykyihmisen silmään: raakalaismaiselta, kehittymättömältä pseudohoidolta.

Pride sisällytti tänä vuonna kulkueeseensa myös mm. Antifan ja kielteisen päätöksen saaneet, laittomasti maassa oleskelevat irakilaiset ja afgaanit. Miten tämän vastustaminen on homojen tasa-arvon vastustamista? Antifa on väkivaltainen rikollisjärjestö, ja laittomasti maassa oleskelevat syyllistyvät rikokseen koko ajan.

Antifan liput ovat tuttuja näkyjä Pride-kulkueissa. Kuva Prahasta.

Priden järjestäjät väittävät, että Suomi on antanut kielteisiä päätöksiä seksuaalivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille. Tosiasiassa kielteisiä päätöksiä on annettu itseään homoiksi väittäville. Usein väitteet on esitetty vasta ensimmäisen kielteisen päätöksen tultua, eikä niille ole mitään uskottavia perusteita. On välttämätöntä, että teeskentelijät eivät saa turvapaikkaa. Muuten luodaan ilmiselvän hyväksikäytön mahdollisuuden luova porsaanreikä: kaikki, jotka keksivät itseään homoksi väittää, saavat turvapaikan. Uskon, että sellaisen linjauksen alettua olisi yhtäkkiä vokit homoja pullollaan.

On säälittävää nähdä länsimaisten vasemmistoliberaalien itsetuhoa. Homot osoittavat mieltä muslimien puolesta. Emme tule näkemään vaikkapa Helsingin Muslimien tai muun muslimiyhdistyksen osoittavan mieltään homojen tasa-arvon puolesta, koska he eivät moiseen usko. Priden väki haluaa kuitenkin uskoa, että tänne saapuvat muslimit ovat ns. taikamuslimeja: maansa äärimmäisen pieneen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään niistä kamalista asioista, joihin maan enemmistö uskoo.

Pew'n mukaan 99% afgaaneista kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, irakilaisista 91%, ja valtaenemmistö uskoo erittäin tiukkaan, kirjaimelliseen sharian tulkintaan. Yli 90% molemmista kansoista pitää homoseksuaalisuutta perustavanlaatuisesti moraalittomana. Heitä, jotka eivät usko mihinkään noista asioista, on erittäin vähän. Pitäisikö meidän uskoa, että vain he ajautuvat tänne? Eikö se näkyisi jo lähtömaiden muuttumisessa fundamentalistisemmiksi, kun ne harvat liberaalimmat lähtevät kaikki Eurooppaan?

Siksi ei olekaan yllättävää, että esim. Iso-Britannia on kokenut viime vuosina ennennäkemättömän viharikosten aallon seksuaalivähemmistöjä vastaan, vaikka kantaväestön asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Muslimien määrä Englannissa ja Walesissä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut. Samaan aikaan homovastaisten viharikosten määrä on noussut nopeimmillaan 140% vuodessa. Saman tulemme näkemään Suomessakin. Seksuaalivähemmistöt ajavat itse itseään ahtaalle, kun he kannattavat muslimimaahanmuuttoa.

Rikosten takana ovat maahanmuuttajat, kuten he, jotka hakkasivat Hollannissa homoparin sairaalakuntoon voimaleikkureilla. Toinen uhreista kertoi tekijöiden olleen todennäköisesti marokkolaisia. Ruotsissa taas marokkolaiset sotapakolaiset hakkasivat homomiehen hengiltä, pukivat hänet naisten vaatteisiin ja kietoivat hänen kaulansa ympärille käärmeen.

Mutta Pride-väki sivuuttaa nämä ikävät seikat. Homoja tappavat tai hakkaavat marokkolaiset eivät heissä herätä vihaa, taistelunhalua tai huolestumista. Youtubeen videoita tekevä ja nettiin asioita kirjoittava marokkolainen taas on heille pahuuden ruumiillistuma, kuten Pride-upseerina lehtiin päätynyt Juho Pylvänäinen Junes Lokkaan kohdistuneella natsisyytösten vuodatuksella osoittaa.

En tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Seksuaalivähemmistöt haluavat maahan lisää ulkomaalaistaustaisia, jotka haluavat heidät hengiltä. Samalla he vihaavat niitä ulkomaalaistaustaisia, jotka homojen tasa-arvoa kannattavat ja massamaahanmuuttoa vastustamalla pyrkivät heitäkin suojelemaan. 

torstai 29. kesäkuuta 2017

Tumma täti kertoo, miten rasismi loppuu ja kaikilla on kivaa

Herttaisia kuvitelmia ihanan rasismivapaasta ja monietnisestä
yhteiskunnasta esittänyt Maïmouna Jagne-Soreau.

Nyt on nähty sekin päivä, kun Helsingin Sanomat yrittää opettaa meille oikeanlaista nationalismia. Helsingin yliopiston tutkija Maïmouna Jagne-Soreau sanoo, että monikulttuurista pitää luopua, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää lisäämällä kahtiajakoa ryhmien välillä. Oikea malli naisen mielestä olisi postnationalistinen valtio, jossa ei tueta monikulttuuria vaan hyväksytään suomalaisiksi jokainen, joka vaan elää suomalaisen kulttuurin mukaisesti:
Siksi Suomessa pitäisi siirtyä ”uuteen nationalismiin”, Jagne-Soreau kirjoittaa. Sellaiseen, jossa kaikki hyväksytään osaksi suomalaisuutta. Ja jossa ei olisi nationalismin lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuutta, rasismia tai ääriajattelua. 

Siinäpä erikoinen ajatussotku, jossa on jotain oikein mutta paljon enemmän väärin. Ensinnäkin on huvittavaa, että joku näkee rasismin ja syrjinnän syntymisen monikulttuurin suurimpana ongelmana - sinä ongelmana, jonka vuoksi monikulttuuri on huono asia. Moni muu nimeäisi niiden sijasta vaikkapa naisten aseman heikkenemisen, lasten sukuelinten rituaalisilvonnat, tyttöjen pakkohunnutuksen, tyttöihin kohdistuvan sosiaalisen kontrollin, kunniakulttuurin ja raiskauskulttuurin.

Suomi ei yksinkertaisesti ole rasistinen maa. Vaikka Hesari tykkää uutisoida kauheista rasismikokemuksista, jotka yleensä sijoittuvat jostain syystä HSL:n joukkoliikennevälineisiin - tuohon rasismin Bermudan kolmioon, jossa jatkuvasti rasisteerataan, mutta siitä ei koskaan jää todisteita. Jos suomalaiset olisivat Hesarin artikkelien mukaisia, he eivät muuta tekisi kuin neekeriä huutaisivat.

Tästä hirmuisesta rasismin vyörystä huolimatta esimerkiksi minä ja puolisoni emme koskaan ole kaupungilla joutuneet minkäänlaisen rasistisen kommentoinnin kohteeksi. Ja me emme asu missään vihervasemmistolaisessa Helsingin kaupunginosassa vaan huomattavasti kansallismielisemmässä Oulussa. Rasismi ei ole asia, jonka perusteella meidän pitäisi suunnitella yhteiskuntamme tulevaisuuden perustavanlaatuisimmat linjaukset. Se on mitätön sivuseikka.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että postnationalistisessa valtiossa, jossa kaikkia kutsuttaisiin vain suomalaisiksi, ei olisi rasismia, voitaisiin tiivistää tällaiseen vertaukseen:

Pirjo liimailee joulun alla paperisia lumihiutaleita ikkunaan. Teippi ei tartu riittävän hyvin, ja tähän ongelmaan Anne antaa vinkiksi, että hakkaa ne hiutaleet vaan pienillä nauloilla kiinni.

Ratkaisuehdotuksessa on siis perustavanlaatuinen ongelma, jonka pitäisi olla kaikille ilmiselvä. Siksi tuntuu häkellyttävältä kuulla jonkun moista ehdottavan. Meillä on jo postnationalistisia valtioita - tai ainakin niin onnistuneita, kuin niistä pystyy käytännössä saamaan - ja niissä on rasismia usein paljon enemmän kuin täällä, koska rotujen halu eristäytyä muista roduista ja elää itsensä näköisten ihmisten kesken ei katoa sillä, että maan kaikkia rotuja kutsutaan samalla nimellä. Biologiaa ei voi rökittää sanavalinnoilla.

Katsotaanpa vaikka Yhdysvaltoja. Se on niin postnationalistinen, kuin valtiosta käytännössä pystyy saamaan. Sen asukkaat ovat ensisijaisesti amerikkalaisia. Jaottelua toki tapahtuu esim. latinoihin ja afroamerikkalaisiin, mutta tämä tapahtuu valkoisen enemmistön toiminnasta riippumatta. Latinot ja mustat itse haluavat erottua muista, elää oman rotunsa asuttamissa naapurustoissa ja viettää aikaansa itsensä väristen ihmisten kanssa. Se on ihmisen luonnollista ryhmäkäytöstä, eikä ihmisiä voi menestyksellä muuhun pakottaa.

Rasismin ja rotujännitteiden ongelma on Yhdysvalloissa aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Ajoittain maa vaikuttaa olevan lähes sisällissodan partaalla, ja rotuaktivistien, kuten Black Lives Matter -liikkeen ja äärivasemmistolaisten sosiaalisen oikeuden soturien alati yltyvä fanaattisuus ei auta asiaa. Rotujännitteisiin vastareaktiona on noussut alt-right, uudenlainen, rotutietoinen valkoisten kansallisvaltiota ajava liike.

Onko Yhdysvaltain malli se suunta, mihin meidän tulisi edetä? Haluammeko Fergusonin mustien mellakoinnin tai Berkeleyn vasemmisto-oikeisto-taistelujen kaltaista menoa kaduillemme? Yhdysvaltain rotujännitteistä ja niiden historiasta on erittäin terävän analyyttisesti kirjoittanut Tuukka Kuru sarjassaan "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus", jota lämpimästi suosittelen lukemisiksi aiheesta.
Kuva Fergusonin mellakoista syyskuussa 2014.

Rauhanomainen, jännitteetön monietninen yhteiskunta on yhtälailla fantasiaa kuin monikulttuurikin. Siltä puuttuu se konkreettinen perusta, joka yksirotuisella yhtenäiskulttuurilla on. Kansallisvaltio on sosiaalinen konstruktio - ihmisen keksintö - mutta sen perustana on biologisia yksiköitä: heimo ja kansa. Kansa rakentaa itselleen kansallisvaltion.

Monietninen ryhmä ei vaan ole samaa kansaa. Vaikkapa somalin esi-isien historia on täysin erilainen kuin suomalaisen, jonka suku on useissa polvissa rakentanut maata ja kokenut sen hienoimpia hetkiä ja vastoinkäymisiä. Suomalaisilla on jo biologinen ja historiallinen peruste kokea, että muut suomalaiset ovat heidän kansaansa.

Näitä perusteita ei tänne muuttaville ulkomaalaisille koskaan synny, ja siksi täällä asuvat somalit tulevat aina kokemaan toiset somalit itselleen läheisempinä kuin kantasuomalaiset. Samoin suomalaiset kokevat yhteyttä ja turvallisuutta helpommin toisten kantasuomalaisten seurassa. Kyseessä on yksinkertainen evoluutiobiologinen ominaisuus - ryhmävalinta - eikä sisäänrakennettuja vaistojamme saa kumottua käskemällä ihmisiä leikkimään kiltisti kaikkien kanssa.

Jagne-Soreaun ajatus siitä, että Suomen tulisi siirtyä postnationalistiseen valtioon on kaikin puolin lapsellinen. Ei utopistiseen valtiomalliin noin vain siirrytä. Ajatus on yhtä realistinen kuin lapsilta usein kuultu: "kaikkien pitäisi lakata sotimasta". Helpommin sanottu kuin tehty.

Se lopputulos, mitä moisen muutoksen yrittäminen tuottaa, on sama kuin monikulturismin: kamala sotku toisiaan kyräileviä ja toisiaan kohtaan vaarallisia kansanryhmiä, keskenään ristiriitaisia kulttuureja ja arvomaailmoja samojen rajojen sisällä.

Jagne-Soreaun ideointien julkaisemisen jälkeen en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Hesari seuraavaksi julkaisisi vakavamielisiä artikkeleja, joissa päiväkotilaiset kertovat meille, miten maailman ongelmia ratkaistaan. 

Tätä aihetta käsitellään kattavammin Monokulttuuri FM -spesiaalissa, joka näillä näkymin tulee lauantai-iltana 1.7. Youtubessa Monokulttuuri FM -kanavalla.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Tilastot kumoavat hysterian äärioikeiston uhasta



Yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuutosta, terrorismista ja niiden yhteydestä on kaikkinensa melkoinen järjen mätäpesäke. Jo vuonna nappi ja kivi kumottuja höpöpuheita kehitysmaalaisten huoltosuhdetta parantavasta vaikutuksesta, maahanmuuton taloudellisesta tuottavuudesta tai modernin terrorismin juurista toistellaan sokeasti, eikä keskustelu ole edennyt sen vuoksi askeltakaan. Vasemmisto ei pysty hyväksymään argumenttejaan kumoavaa tietoa, joten samojen, virheellisten väitteiden jankkaamista jatkettaneen hamaan tulevaisuuteen.

Eräs terrorismikeskustelussa esiintyvä argumentti on, että terrorismia on Euroopassa nyt paljon vähemmän kuin vaikkapa 1970-luvulla. Tämä argumentti yleensä höystetään terrorismitilastoilla, jotka alkavat 70-luvun tietämiltä ja päättyvät sopivasti viimeistään vuoteen 2013.

On paikkansapitävää, että menneinä vuosikymmeninä on ollut terrorismin suhteen tappavampia vuosia kuin tätä nykyä. Se, että ennenkin on tapettu ihmisiä, ei kuitenkaan ole mikään argumentti sen puolesta, että tieten tahtoen luodaan uusi terrorismin aalto holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla. Samalla logiikalla voisi perustella vaikkapa koleran levittämistä alueelle, jolta polio on hävitetty: tappoihan se poliokin ihmisiä, joten samapa tuo, vaikka nyt kuolemia tuottaisi muu tauti.

Terrorismia ei tarvitse olla yhtään. 

Lisäksi tämän argumentin käyttäjät sivuuttavat kokonaan sen, mitä villien IRA- ja punakaartiterrorismin vuosien jälkeen on tapahtunut. Terrorismikuolemien määrä Euroopassa oli voimakkaassa laskussa. Tämän kaiken muutti jihadismi, joka vei terrorismikuolemien määrän uuteen nousuun. Ilman hallitsematonta muslimimaahanmuuttoa terrorismikuolemien määrä vuosittain olisi pääsääntöisesti nollan ja kymmenen välillä.

IRA ja kommunistit olivat myös uhkana täysin toisenlainen. Ne edustavat sisäistä uhkaa, jonka vastaisessa taistelussa tehtiin ja tehdään kaikki mahdollinen. Jihadismi taas on pitkälti ulkoinen uhka, jota vastaan meillä on aseita, joita sisäisiä uhkia vastaan taistellessa ei ole ja jonka edessä emme tee läheskään kaikkea mahdollista. Tärkeimmät toimet, kuten rajojen sulkeminen muslimimaahanmuutolta sekä vahva integraatiopolitiikka, on laiminlyöty.

Alla oleva diagrammi esittää terrorismikuolemien määrää Euroopassa vuosien 1970 ja 2015 välillä. Huomioikaa taso, jolla kuolemien määrä oli ennen jihadismin saapumista. Vuoden 2004 piikki johtuu Al-Qaidan toteuttamasta Madridin pommi-iskusta, vuoden 2011 piikki Anders Brejvikin toteuttamasta massamurhasta, ja 2015 näyttää tämänhetkisen jihadismiaallon alkua.


Toinen väsähtänyt argumentointilinja on yrittää harhauttaa keskustelu äärioikeiston uhkaan. Suomen sisäministeriön ekstremismiraportissa on jouduttu turvautumaan uskomattomiin keinoihin saada äärioikeisto näyttämään vaaralliselta. Esimerkki tällaisesta on mm. viime vuoden raportissa äärioikeiston rikollisuuteen tilastoitu SVL:n lentolehtinen. Lehtisestä oli tullut rikostutkinta neljällä rikosnimikkeellä, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja kiristys. Tämä yksi lehtinen tuotti neljällä nimikkeellään noin 10% äärioikeiston viharikollisuudesta sinä vuonna. Näin "äärioikeiston uhkaa" saadaan suurenneltua. Toisessa vaakakupissa on siis vainajia, toisessa lentolehtisiä.

Uusimman Europolin terrorismiraportin mukaan Euroopan terrori-iskuissa tapettiin vuonna 2016 yhteensä 142 ihmistä. Vaikka jihadistit tekivät alle 10% Euroopan terrori-iskuista, he tuottivat niissä 95% terrorismin kuolonuhreista.

Jihadistien iskuja oli kaikkiaan 13, vasemmiston iskuja 27. Äärioikeiston uhka kulminoitui yhteen epäonnistuneeseen iskuun. Yhteen. Äärioikeiston uhasta kerrotaan raportissa, että uutissivustot ovat joutuneet jopa sulkemaan kommenttiosioita oikeistoradikalismin vuoksi. Toisessa vaakakupissa tällä kertaa ovat siis tuhmat kommentit, toisessa kuolleet ihmiset.

Alla terrori-iskut lajiteltuina kohdemaan ja tyypin mukaan. Oikealta vasemmalle: jihadistit, vasemmisto, oikeisto, separatistit, yhden asian liikkeet, määrittelemätön, kokonaismäärä.


Mutta älkää lannistuko. Muistakaa arvoisan poliittisen eliittimme ohjeet ja älkää antako pelolle valtaa. Paitsi äärioikeiston uhan pelolle. Oikeaoppinen hysteria äärioikeiston uhan suhteen on kuvitella hyppypotkunatsien vaanivan joka nurkan takana ja vaatia aina uusia toimenpiteitä tämän mystisen uhan rajoittamiseksi. Äärioikeisto on kyllä suorastaan ihmeen tehokas uhkaavuudessaan. Yksi epäonnistunut isku ja tuhma lentolehtinen herättävät päättäjissämme taistelutahtoa ja huolestumista, jota toistasataa jihadistien tuottamaa ruumista ei herätä pisaraakaan.


Toivokaamme, että jihadistitkin ryhtyvät jakelemaan lentolehtisiä ja liimaamaan tarroja. Ehkäpä sitten päättäjämme heräisivät suojelemaan maataan ja kansaansa heiltä.